Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 21.11.2022/Pykälä 260


 

Laukaan kunnan edustajan nimeäminen Laukaan Asumispalvelusäätiön hallitukseen

 

Kunnanhallitus 21.11.2022 § 260  

890/00.00.01.01/2022  

 

 Valmistelija: kunnanjohtaja Linda Leinonen, puh. 040 188 0566

 

 Laukaan kuntaa on pyydetty nimeämään edustaja Laukaan asumispalvelusäätiön hallitukseen säätiön uudistusprosessin ajaksi vuodelle 2023. Säätiön on aikoinaan perustanut Laukaan kunta, Laukaan seurakunta ja Nammo Vihtavuori Oy.  

 

 Säätiötä edustaa 5 jäseninen hallitus, johon on kuulunut Laukaan kunnan, Laukaan seurakunnan, Nammo Vihtavuori Oy:n, Laukaan vanhusneuvoston nimeämä jäsen, sekä säätiön asunnoissa asuvat asukkaat ovat valinneet kukin yhden jäsenen kahdeksi kalenterivuodeksi kerrallaan. Hallitus on valinnut keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Laukaan kunnan edustajana viime vuodet on toiminut perusturvajohtaja ja hän on toiminut säätiön hallituksen puheenjohtajana.

 

 Perusturvajohtajan siirtyessä hyvinvointialueelle on säätiöön nimettävä uusi edustaja kunnan puolesta. Syksyn aikana säätiön hallitus on ryhtynyt sääntöuudistusprosessiin, jossa tavoitteena on päivittää säätiön asiat vastaamaan enemmän nykypäivän toimintaa, lainsäädäntöä ja toimintaympäristöä vastaavaksi. On tarkoituksenmukaista nimetä säätiön hallitukseen hallinnon ja talouden osaaja uudistusprosessin ajaksi.

  

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää nimettäväksi säätiön hallitukseen hallintojohtaja Antti-Pekka Hokkasta uudistusprosessin ajaksi.

 

Päätös Kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.