Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 21.11.2022/Pykälä 247



 

Vuoden 2023 talousarvion ja vuosien 2024-2025 taloussuunnitelman hyväksyminen

 

Kunnanhallitus 21.11.2022 § 247  

700/02.02.00.00/2022  

 

 Valmistelija: talous- ja henkilöstöjohtaja Eero Raittila, puh. 040 663 7306

 

Kunnanjohtajan esitys vuoden 2023 talousarvioksi esiteltiin valtuustolle 24.10.2022. Esityksestä käytiin talousarvion laadinta-aikataulun mukaisesti lähetekeskustelu valtuuston kokouksessa 7.11.2022 ja samalla päätettiin veroprosenteista vuodelle 2023. Veroprosenttipäätökset olivat kunnanjohtajan talousarvioesityksen mukaisia. Kunnanhallitus kokoontui talousarvioseminaariin 10.11.2022 valmistelemaan talousarvioesitystään.

 

Kunnanjohtajan talousarvioesitykseen sisältyi 0,5 miljoonan euron kohdentamaton sopeutuskokonaisuus, jonka kohdentamista esitetään seuraavasti:

 

Konsernihallinto, 155.900 euroa

 

Hallintopalvelujen määrärahaa pienennetty 35.000 euroa.

  • Edullisempiin Teams-lisensseihin siirtyminen, 20.000 euroa
  • Asiantuntija- ja koulutuspalvelujen hankintojen vähentäminen
  • Henkilöstömenot; vuorotteluvapaan sijaisjärjestelyt

 

Talous- ja henkilöstöpalvelujen määrärahaa pienennetty 35.900 euroa.

  • Esihenkilö- ja henkilöstökoulutuksia vähennetään, 25.000 euroa
  • Työnohjauksen ja työyhteisösovittelujen varausta vähennetään
  • Työterveyshuollon määrärahavarausta lasketaan noin 3000 euroa
  • Verotuskustannusten määrärahavarausta lasketaan noin 3000 euroa

 

Elinkeinopalvelujen määrärahaa pienennetty 85.000 euroa.

  • Laukaan kehitysyhtiön maksuosuutta vähennetään 72.000 euroa
  • Henkilöstömenot; elinkeinojohtajan 2 kuukauden palkkavaraus poistetaan

 

Sivistyspalvelut, 124.100 euroa

 

Varhaiskasvatuksen määrärahaa pienennetty 100.000 euroa.

  • Yksityisen varhaiskasvatuksen ja perhepäivähoidon palvelurahan varauksia pienennetään

 

Kansalaisopiston määrärahaa pienennetty 6.000 euroa

  • Kurssimaksuja korotetaan 10 %

 

Kirjasto- ja kulttuuripalvelujen määrärahaa pienennetty 6.500 euroa

  • Aineistohankintoja vähennetään
  • Kulttuuritapahtumia vähennetään

 

Vapaa-aikapalvelujen määrärahaa pienennetty 11.600 euroa

  • Palvelumaksuja korotetaan esim. kuntosaleilla, liikuntatiloissa, leireillä ja erityisryhmien liikuntapalveluissa

 

 

Tekniset palvelut, 220.000 euroa

 

Yhdyskuntatekniikan määrärahaa pienennetty 120.000 euroa

  • Katujen hoidon tasoa lasketaan. Lumenaurauksiin entistä pidempiä viiveitä. 50.000 euroa.
  • Katuvalojen syttymis- ja sammumisaikaa muutetaan 10 minuutilla, 10.000 euroa.
  • Yksityistieavustusten määrää vähennetään 60.000 eurolla. Avustusta jaetaan 100.000 euroa.

 

Tilapalvelun määrärahaa pienennetty 100.000 euroa

  • Kiinteistöjen lämpötiloja lasketaan yhdellä asteella, 50.000 euroa.
  • Kunnossapidon ostopalvelujen määrärahaa lasketaan 50.000 eurolla, kunnossapidon taso laskee.

  

Investointiosan määrärahojen muutokset koskevat yhdyskuntatekniikan investointeja

 

Yhdyskuntatekniikan investointimäärärahaa pienennetty 100.000 eurolla

  • Tekninen lautakunta päättää määrärahan käytöstä

 

Peurunka-Kuusaa kevyenliikenteen väylähankkeen määrärahaa suurennettu 200.000 eurolla

  • ELY-keskuksen päivitetyn kustannusarvion mukaisesti

 

Investointien kokonaismäärä kasvaa 100.000 eurolla.

 

Määrärahamuutosten lisäksi talousarviokirjan tekstiosat on päivitetty vastaamaan muutoksia. Tekstiosiin on tehty lisäksi muita vähäisiä muutoksia ja korjauksia, jotka eivät vaikuta talousarvion sitoviin eriin. Talousarvioon on lisätty tytäryhtiöille asetettavat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet.

 

Edellä kuvatut muutokset eivät olennaisesti muuta kunnanjohtajan talousarvioesityksen mukaista kuvaa talouden tunnusluvuista talousarviovuonna ja suunnitelmakaudella. Seuraavassa talousarviovuoden 2023 olennaisia tunnuslukuja (1000 euroa):

 

Tuloslaskelma (1000 €)

Toimintakate -53.481,0

Verotulot 42.874,0

Valtionosuudet 20.400,0

Rahoituserät -1.165,0

Vuosikate 8.628,0

Poistot 8.146,8

Tilikauden tulos 481,2

Kertynyt ylijäämä 490,8

 

Rahoituslaskelma (1000 €)

Investointimenot 11.360,0

Lainakannan muutokset 1.832,0

Lainakanta 112.941,6

 

Esityslistaan/pöytäkirjaan liitetään talousarviokirja.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy vuoden 2023 talousarvion ja vuosien 2024-2025 taloussuunnitelman. Kunnanhallitus päättää, että talousarvioon voidaan tehdä viranhaltijatyönä teknisiä korjauksia, jotka eivät vaikuta sitoviin tavoitteisiin.

 

Päätös Tomi Immonen esitti, että Saralinnan investointiin varattua 95 000 euron määrärahaa vähennetään 50 000 eurolla ja se kohdennetaan uimahyppytornin/-laiturin investointiin vuodelle 2023. Åkerman, Suomala, Pylkäs ja Tiihonen kannattivat esitystä.

Ilkka Tiihonen esitti keskustan valtuustoryhmän puolesta, että yksityistieavustuksen määrärahaksi esitetään 160 000 euroa ja matalan kynnyksen työterveyspalveluista vähennetään 20 000 euroa, vapaa-aikapalveluista 10 000 euroa ja Saralinnan selvitystyöhön varatusta määrärahasta 30 000 euroa. Pylkäs, Savonen, Suomala ja Åkerman kannattivat esitystä.

Kokous keskeytettiin ajalle 18.05-18.13.

Tomi Immonen esitti, että ilmasto-ohjelman laatimiseen varattu 30 000 euron määräraha poistetaan talousarviosta vuodelta 2023. Åkerman kannatti esitystä.

Puheenjohtaja totesi, että oli tullut kannatettuja muutosehdotuksia. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysehdotuksen: Suoritetaan äänestys siten, että ne jotka kannattavat kunnanjohtajan esitystä äänestävät "JAA" ja ne, jotka kannattavat muutosehdotusta äänestävät "EI". Äänestys päätettiin suorittaa määrärahojen suuruusjärjestyksessä.

Äänestysehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Ilkka Tiihosen esityksessä koskien yksityistieavustuksia annettiin 4 "JAA" ääntä ja 7 "EI" ääntä.
Puheenjohtaja totesi Ilkka Tiihosen esityksen voittaneen äänestyksen.

Tomi Immosen esityksessä koskien investointiohjelman muuttamista annettiin 4 "JAA" ääntä ja 7 "EI" ääntä.
Puheenjohtaja totesi Tomi Immosen esityksen voittaneen äänestyksen.

Tomi Immosen esityksessä koskien ilmasto-ohjelman laatimista annettiin 9 "JAA" ääntä ja 2 "EI" ääntä.
Puheenjohtaja totesi kunnanjohtajan esityksen voittaneen äänestyksen.

Puheenjohtaja totesi kunnanjohtajan esityksen tulleen kunnanhallituksen päätökseksi edellä mainituin muutoksin.