Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 13.12.2022/Pykälä 124


 

Varhaiskasvatuksen kerhotoiminnan asiakasmaksut ajalla 1.9.2023-31.5.2024

 

Sivistyslautakunta 13.12.2022 § 124  

941/02.05.00.00/2022  

 

 

 Valmistelija: varhaiskasvatuksen johtaja Maria Kankkio, p. 040 504 2139.

 

 Varhaiskasvatuksen eri toimintamuotoja Laukaassa ovat päiväkotihoito, perhepäivähoito sekä kerhotoiminta. Kertotoimintaa järjestetään varhaiskasvatuksen toimesta tällä hetkellä Leppävedellä, Vihtavuoressa ja Kirkonkylällä.

 

 Kerhopalveluja käyttää tällä hetkellä noin 60 lasta. Kerhojen kysyntä on hieman vähentynyt esimerkiksi vuodesta 2017, jolloin kerhoa käytti noin 140 lasta. Kerhotoiminta palvelee erityisesti sellaisessa tilanteessa, kun toinen perheen vanhemmista on kotona pienemmän sisaruksen kanssa. Kerhotoimintaan on mahdollistua osallistua 2 ikävuodesta alkaen ja kerhopalvelua on mahdollista käyttää 1-3 päivänä viikossa. Kerhopalveluja käyttävät Laukaassa 2-5- vuotiaat lapset. Kerhopäivään sisältyy lämmin lounas. Kerhotoiminta on ohjattua, pedagogista varhaiskasvatuksen toimintaa jossa lapsi pääsee harjoittelemaan tärkeitä taitoja omassa vertaisryhmässään.

 

 Varhaiskasvatuksen kerhoihin haetaan erillisellä kerhohakemuksella. Varhaiskasvatuksessa palveluohjauksen tavoitteena on löytää yhdessä keskustellen perheen kanssa heitä parhaiten palveleva hoitomuoto, ja usein kerhotoiminta on ensimmäinen hoitomuoto jossa on mahdollisuus harjoitella ryhmässä toimimisen taitoja.

 

 Sivistyslautakunta on 15.12.2020 § 102 tekemällään päätöksellä päättänyt kerhojen asiakasmaksujen poistamisesta toimintakaudelle 2021-2022. Maksutonta kerhoa on jatkettu toimintakaudelle 2022-2023 Sivistyslautakunnan päätöksellä 11.1.2022 § 6.

 

 Kerhon ollessa perheille maksullista, asiakasmaksu on aikanaan ollut 27-70 euroa kuukaudessa riippuen perheiden tuloista. Kerhotoiminnan maksu on määräytynyt perheen tekemän tuloselvityksen perusteella. Viime vuosina varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaissa on tapahtunut muutoksia ja yhä useampi lapsi on siirtynyt maksuttoman varhaiskasvatuksen piiriin.  Kerhon asiakasmaksuosuuden poistumisen myötä kunnan maksama osuus palvelun rahoituksesta nousee. Asiakasmaksujen poistaminen on vähentänyt myös kerhojen asiakasmaksujen laskentaan liittyvää hallinnon työtä. Kirkonkylällä ja Vihtavuoressa olevat kerhot toimivat yksityisten palveluntuottajien toimesta, Leppäveden päiväkodilla toimiva kerho on kunnallinen kerho. Yksityiselle palveluntuottajalle maksettava osuus on vuodessa n. 20 000-25 000 euroa korkeampi vuodessa asiakasmaksuosuuden poistumisen myötä. Kerhotoiminnan palveluraha on vuodessa yhteensä n.  120 000 euroa vuodessa. Kunnallisena järjestetyn kerhotoiminnan kustannukset ovat yhteensä n. 25 000 euroa vuodessa. Kerhojen käyttäjiä Leppäveden kerhotoiminnassa on 10-15 lasta. Kokonaisuudessaan varhaiskasvatuksen kerhotoiminnan kustannukset ovat n. 145 000 vuodessa noin 60:lta lapselta.

 

 Mikäli kerhotoiminnassa olevat lapset siirtyisivät kokoaikaisen varhaiskasvatuksen piiriin, tarkoittaisi varhaiskasvatuspaikkojen äkillistä lisäämistä. Varhaiskasvatuspaikan hinta/lapsi on tällä hetkellä n. 11.100 euroa /lapsi vuodessa, jolloin tämä tarkoittaisi vuositasolla n. 521 000 euron lisämäärärahaa jo pelkästään varhaiskasvatuksen järjestämiseksi, jotta tähän muutokseen voitaisiin vastata. Tämä edellyttäisi myös todennäköisimmin joko uusien tilojen rakentamista tai vuokraamista, jolloin tosiasiallinen kulu ylittäisi edellä mainitun arvion lisämäärärahan tarpeesta.

 

 Joulukuussa 2022 tehdyssä asiakaskyselyssä kerhotoiminta sai myönteistä palautetta kerhojen asiakasperheiltä ja vastaavalle toiminnalle toivottiin jatkoa. Kerhotoiminta ja sen maksuttomuus nähtiin kuntalaisten hyvinvointia edistävänä ja tukevana tekijänä. Maksuton kerhotoiminta on edistänyt myös tasavertaisuutta ja lisännyt halukkuutta jatkaa kerhotoiminnan parissa.

 

 Lievestuoreen alueella ei tällä hetkellä ole varhaiskasvatuksen toimesta järjestettävää kerhotoimintaa. Kerhotoiminta Lievestuoreella päättyi toukokuuhun 2022 yksityisen päiväkodin lopetettua toimintansa, jolloin myös kerhotoiminta päättyi. Perheille toteutettiin erillinen kysely keväällä 2022 halukkuudesta kerhotoiminnan jatkoon Lievestuoreella, mutta kerhotoimintaan ei ollut riittävää määrää halukkaita kerhoryhmän perustamiseksi. Tilanne Lievestuoreen osalta kartoitetaan uudelleen keväällä -23.

 

 Maksuttomalle kerhotoiminnalle esitetään jatkoa edellä mainituin perusteluin sekä saadun palautteen pohjalta. Maksuton kerhotoiminta on myös kunnan elinvoimaa sekä veto- ja pitovoimaa edistävä tekijä. Laukaassa on väestörakenteeltaan paljon lapsiperheitä, joiden hyvinvointiin kerhotoiminta osaltaan vastaa. Suunniteltaessa palvelujen riittävyyttä suhteessa asiakkaiden tarpeisiin on myös seurattava lapsimäärien ja palveluntarpeiden kehitystä tarkoin.

 

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Jussi Silpola

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää poistaa varhaiskasvatuksen kerhotoiminnan asiakasmaksut toimintakaudelta 2023-2024 eli ajalta 1.9.2023-31.5.2024. Tilanne arvioidaan uudelleen joulukuussa 2023.

 

Päätös Sivistysjohtajan esitys hyväksyttiin.