Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 18.04.2023/Pykälä 49


 

Aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäminen lukuvuonna 2023-2024

 

Sivistyslautakunta 18.04.2023 § 49  

280/12.01.04/2023  

 

 

 Valmistelija: Sivistysjohtaja Jussi Silpola, p. 0400 250 743

 

Perusopetuslain 48 §:ssä säädetään aamu- ja iltapäivätoiminnan ta­voit­teis­ta ja perusteista sekä toiminnan järjestämisestä ja laa­juu­des­ta.

 

Perusopetuslain 48 §:n mukaan aamu- ja iltapäivätoiminnan ta­voit­tee­na on tukea kodin ja koulun kasvatustyötä sekä lapsen tun­ne-elä­män kehitystä ja eettistä kasvua. Lisäksi lain mukaan aamu- ja iltapäivätoiminnan tulee edistää lasten hyvinvointia ja ta­sa-ar­voi­suut­ta yhteiskunnassa sekä ennaltaehkäistä syrjäytymistä ja lisätä osal­li­suut­ta. Lain mukainen toiminta koskee 1-2 vuosiluokkien op­pi­lai­ta, sekä muiden vuosiluokkien erityistä tukea saavia oppilaita kun­nan päättämässä laajuudessa.

 

Kunta voi järjestää aamu- ja iltapäivätoimintaa itse tai yhdessä mui­den kuntien kanssa, taikka hankkia palvelut muulta julkiselta tai yk­si­tyi­sel­tä palvelujen tuottajalta. Kunta voi myös hankkia palvelut an­ta­mal­la tähän tarkoitukseen avustusta palvelujen tuottajalle. Lau­kaas­sa aamu- ja iltapäivätoimintaa on järjestetty omana toimintana kir­kon­ky­läl­lä, Kuusan, Vehniän, Vihtavuoren ja Satavuon kou­lul­la sekä avustettuna toimintana Leppävedellä (Turvallinen il­ta­päi­vä ry.) ja Lievestuoreella (Lievestuoreen Setlementti ry.) Leppäveden toiminta on siirtymässä liikkeenluovutuksella toiselle toimijalle kesällä 2023. Lievestuoreen koululla erityisen tuen pienryhmän lasten iltapäivätoiminnan järjestämistä suunnitellaan toteutettavaksi koulun omana toimintana.

 

 Aamu- ja iltapäivätoimintaan tulee hakea kunnan edellyttämällä ta­val­la. Lain mukaisesti kunnan tulee etukäteen ilmoittaa aamu- ja il­ta­päi­­toi­min­nan järjestämispaikoista, toiminnan alkamis- ja päät­ty­mis­ajan­koh­das­ta sekä siitä, miten sen järjestämään tai hankkimaan aa­mu- ja iltapäivätoimintaan haetaan. Otettaessa lapsia aamu- ja il­ta­päi­­toi­min­taan heihin on sovellettava yhdenvertaisia va­lin­ta­pe­rus­tei­ta

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Jussi Silpola

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää, että perusopetuslain mukaista aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään lukuvuonna 2023-2024 Laukaan kirkonkylän, Leppäveden, Lievestuoreen, Satavuon, Vihtavuoren ja Vehniän kouluilla edellyttäen, että kuhunkin ryhmään ilmoittautuu vähintään kaksitoista (12) oppilasta. Lisäksi Kuhaniemen, Kuusan ja Valkolan koulujen ryhmät voivat aloittaa/jatkaa edellyttäen, että ryhmään tulee vähintään kahdeksan 1-2 luokan oppilasta.

 

Päätös Sivistysjohtajan esitys hyväksyttiin.