Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 24.04.2023/Pykälä 14


# Äänestystiedot§14

Talousarvion investointiosan muutosten hyväksyminen

 

Kunnanhallitus 17.04.2023    

 

 

 

 Valmistelija: talous- ja henkilöstöjohtaja Eero Raittila, puh. 040 663 7306

 

Kirkonkylän koulun laajennus on toteutettu yhdistelmänä kiinteistöleasing-rahoitusta ja omia investointeja. Pääosa hankkeesta toteutettiin kiinteistöleasingrahoituksella, jonka kokonaispääomaksi toteutui 15.516.147,75 euroa, joka on noin 884.000 euroa alle hankesuunnitelmassa hyväksytyn tavoitehinnan. Lisäksi osa hankkeesta toteutettiin kunnan omana investointina. Omana investointina toteutettiin olemassa olevien tilojen muutostöitä, vanhojen rakennusten purkamista sekä piha-alueiden rakentamista. Hankesuunnitelman mukaisten tilapalvelun investointien lisäksi Koulunmäen lähiliikuntapaikan ja jääkiekkokaukalon toteuttamiseksi varattiin vuoden 2022 talousarvioon 400.000 euron määräraha. Tilapalvelun osalta hankekokonaisuuden kustannukset alittivat valtuuston hyväksymän hankesuunnitelman tavoitehinnan vuoden 2022 lopussa yhteensä noin 862.000 euroa, minkä lisäksi piha-alueisiin varattu investointimääräraha alittui noin 213.000 euroa.

 

Talousarviossa 2023 päätettiin koulunmäen lähiliikuntapaikan investoinnista seuraavasti:

 

Koulunmäen lähiliikuntapaikan rakentamista jatketaan, jos hanketta ei saada valmiiksi vuoden 2022 aikana. Tällä ei ole talousarviovaikutusta muuten kuin sen osalta, että vuonna 2022 käyttämättä jäävä investointivaraus siirretään tarvittaessa vuodelle 2023.

 

Vuoden 2022 allekirjoitetun tilinpäätöksen mukaan koulunmäen lähiliikuntapaikan ja jääkiekkokaukalon investoinneille varatusta 400.000 euron määrärahasta jäi käyttämättä 212.794 euroa. Nyt kun jäljelle jäänyt määräraha on tiedossa, vahvistetaan se osaksi investointiohjelmaa hankkeen loppuun saattamiseksi. Talousarvion täydennys perustuu valtuuston hankesuunnitelmassa hyväksymään piha-alueen investointi- ja toteutussuunnitelmaan.

 

Esitys 1: Investointiohjelmaan lisätään 212.794 euroa investointikohteelle Koulunmäen lähiliikuntapaikka

 

Hankesuunnitelman mukainen piha-alueen toteuttaminen edellyttäisi lisäksi uuden parkkialueen rakentamista. Investoinnin toteuttajana olisi tilapalvelu. Tekninen lautakunta on käsitellyt P-alueen rakentamista ja siihen liittyvää lisämäärärahaesitystä 11.4.2023 kokouksessaan. Tekninen lautakunta on päättänyt esittää kunnanhallitukselle, että P-alueen rakentamiseen ei myönnetä lisämäärärahaa. Teknisen lautakunnan pöytäkirjanote lisätään oheismateriaaliksi.

 

P-alue tulisi toteutuessaan palvelemaan koulurakennuksen pysäköintialueena ja urheilukentän iltakäyttäjiä. Nykyisellään kevyesti pohjattu, aiemmin leikkipihana toiminut, pääosin murskepintainen alue ei kanna raskasta liikennettä. Alue palvelee myös Puolustusvoimien juhlatilaisuutta elokuussa 2023. P-alueen rakentamatta jättäminen heikentää huomattavasti ja pysyvästi koulun alueen liikennejärjestelyjä ja liikenneturvallisuutta.

 

 

Valtuuston hyväksymän hakesuunnitelman loppuunsaattamiseksi P-alue esitetään teknisen lautakunnan esityksestä poiketen toteutettavaksi. P-alueen rakentaminen edellyttää 240.000 euron lisämäärärahaa tilapalvelun investointeihin. Lisämääräraha mukaan lukien Kirkokylän koulun kokonaishankkeen kustannukset jäävät noin 620.000 euroa alle hankesuunnitelman tavoitehinnan.

 

Esitys 2: Investointiohjelmaan lisätään 240.000 euroa investointikohteelle Kirkonkylän koulun P-alue

 

Esitetyt talousarviomuutokset kasvattavat investointimenoja ja lainakantaa 452.794 euroa. Muutoksilla ei ole vaikutusta vuosikatteeseen ja tulokseen vuonna 2023, mutta ne kasvattavat poistojen määrää vuodesta 2024 alkaen. Muutokset on toteutettava valtuuston hyväksymän hankesuunnitelman toteuttamiseksi.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy edellä kuvatut muutokset talousarvion investointiosaan ja sitoviin eriin.

 

Päätös Leena Kalmari palasi kokoukseen pykälän käsittelyn aikana klo 16.24.

 

 Anna-Mari Pylkäs esitti, että esitystä numero 2 muutetaan seuraavasti: 240 000 euron investointimäärärahaa Kirkonkylän koulun P -alueelle ei myönnetä kuluvan vuoden talousarvioon, vaan investointimääräraha siirretään tuleville vuosille. Ilkka Tiihonen, Arto Åkerman ja Tero Savonen kannattivat esitystä.

 

 Puheenjohtaja totesi, että oli tullut kannatettu esitys ja teki seuraavan äänestysehdotuksen: Suoritetaan sähköinen äänestys siten, että ne jotka kannattavat kunnanjohtajan esitystä äänestävät "JAA" ja ne, jotka kannattavat Anna-Mari Pylkkään esitystä äänestävät "EI".

 

 Suoritetussa äänestyksessä annettiin kolme (3) "JAA" ääntä ja kahdeksan (8) "EI" ääntä. Puheenjohtaja totesi Anna-Mari Pylkkään muutosehdotuksen hyväksytyksi.

 

 Kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin muilta osin. 

 

Valtuusto 24.04.2023 § 14  

272/02.02.00.02/2023  

 

Päätös Laukaan Kokoomus esitti, ettei kumpaankaan esitykseen myönnetä lisämäärärahaa. Investointimäärärahaesitys 212.794 euroa Koulunmäen lähiliikuntapaikalle siirretään Vuonteen alueen päiväkoti-kouluratkaisun investointimäärärahasta.

Amanda Vilhunen esitti, että Koulunmäen lähiliikuntapaikan valmiiksi rakentamiseen tarvittava 212.794 euron määräraha, siirretään Vuonteen alueen koulu- ja päiväkotiratkaisulle varatusta investointimäärärahasta ja Kirkonkylän koulun P-alueelle ei myönnetä lisämäärärahaa. Valkonen Petri, Åkerman Arto, Tomi Immonen, Joona Hintikka, Tommi Pesonen, Korhonen Aira ja Tammenoja Esko kannattivat esitystä.

Kokous keskeytetiin ajalle 18.38 - 18.43.

Koska oli tehty kunnanhallituksen ehdotuksesta poikkeavia kannatettuja muutosehdotuksia puheenjohtaja totesi, että asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja totesi, että esitykset koskevat saman määrärahan myöntämistä, joten esitysten välillä on suoritettava äänestys. Puheenjohtaja ehdotti, että suoritetaan sähköinen äänestys. Äänestysmenettely hyväksyttiin yksimielisesti.

Amanda Vilhusen esitys sai 36 -ääntä, Laukaan kokoomuksen esitys sai 6 -ääntä ja 1 tyhjä -ääni. Puheenjohtaja totesi Amanda Vilhusen esityksen voittaneen äänestyksen.

Puheenjohtaja ehdotti, että suoritetaan sähköinen äänestys Amanda Vilhusen esityksen ja kunnanhallituksen esityksen välillä. Äänestysmenettely hyväksyttiin yksimielisesti. Kunnanhallituksen esitys sai 25 -ääntä ja Amanda Vilhusen esitys 18 -ääntä.

Kunnanhallituksen esitys hyväksyttiin.