Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 05.06.2023/Pykälä 23


# Takaus- ja antolainauspolitiikka

Takaus- ja antolainapolitiikan hyväksyminen

 

Kunnanhallitus 22.05.2023 § 129 

 

 

 

Valmistelija: talous- ja henkilöstöjohtaja Eero Raittila, puh. 040 663 7306, taloussuunnittelupäällikkö Anne Toikka, puh. 050 315 3307.

 

Lainsäädännöllinen perusta ja soveltamisala

 

Kuntalain 14 §:n ja hallintosäännön 21 §:n mukaan valtuusto päättää kunnan takaussitoumuksen tai muun vakuuden antamisesta toisen velasta. Kuntalain 129 §:n mukaan kunnan myöntämä laina, takaus tai muu vakuus ei saa vaarantaa kunnan kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Kunta ei saa myöntää lainaa, takausta tai muuta vakuutta, jos siihen sisältyy merkittävä taloudellinen riski. Kunnan edut tulee turvata riittävän kattavilla vakuuksilla tai vastavakuuksilla.

 

Kunta voi myöntää takauksen tai muun vakuuden kilpailutilanteessa markkinoilla toimivan yhteisön velasta tai muusta sitoumuksesta ainoastaan, jos yhteisö kuuluu kuntakonserniin tai on kuntien tai kuntien ja valtion yhteisessä määräysvallassa.

 

Sen estämättä, mitä edellä mainitussa kuntalain 129 §:n 2 momentissa säädetään, kunta voi myöntää takauksen tai muun vakuuden, joka liittyy liikuntalain, kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain, museolain tai nuorisolain mukaisen tehtävän edistämiseen. Takauksen ja muun vakuuden antamisen edellytyksenä on kuitenkin voimassa, mitä siitä erikseen säädetään. Lisäksi kunta voi myöntää takauksen tai muun vakuuden, jos se perustuu lain perusteella hyväksyttyyn tukiohjelmaan tai yksittäiseen tukeen tai liittyy yhteisölle tai säätiölle annettuun palveluvelvoitteeseen.

 

 

Takaus- ja antolainapolitiikan tarkoitus ja periaatteet

 

Laukaan kunnan tavoitteena on, että tytäryhtiöt järjestävät rahoitus- ja pääomahuoltonsa yhteistyössä kunnan kanssa. Kunta voi lainottaa omia konserniyhtiöitään tarvittaessa sisäisellä lainalla tai rahoituslimiitillä. Alle 100-prosenttiesesti omistetuissa yhtiössä konsernilainaa voidaan myöntää kunnan omiin omistusosuuksiin kohdistuen. Kunnan tulee arvioida antolainauksen riskit osana normaalia operatiivista riskienhallintaansa. Kunnan tulee käyttää markkinaperusteisia korkoja ja takausprovisioita antamilleen lainoille.

 

Kunnan takauksella saadaan tyypillisesti alhaisin ulkoisen rahoituksen kustannus eli marginaali ja paremmat rahoitusehdot kuin ilman takausta. Kunta myöntää omavelkaisia takauksia pääsääntöisesti kuntien/valtion kokonaan omistamille tai kuntakonserniin kuuluvien tytäryhteisöjen lainoille ja rahoitusjärjestelyille. Takauksen kohteena olevan toiminnan tulee kuulua kunnan toimialaan. Kunta ei kuitenkaan voi antaa kilpailutilanteessa markkinoilla toimivan yksityisen yhteisön velasta tai muusta sitoumuksesta täysimääräistä takausta. Konserniohjeen mukaan takausmaksun suuruus määritellään takauspäätöksen yhteydessä.  Kunta perii myöntämistään takauksista vuosittaisen takausmaksun vuoden viimeisen päivän mukaisesta jäljellä olevasta lainan määrästä.

 

 

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää, että valtuusto hyväksyy liitteenä olevan takaus- ja antolainapolitiikan.

 

Päätös Kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.

 

 

 

Valtuusto 05.06.2023 § 23  

425/02.05.07.00/2023  

 

 

 

 

Päätös Kunnanhallituksen esitys hyväksyttiin.