Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.06.2023/Pykälä 164


 

Sotekiinteistöjen myyntitoimeksiannon hankinta

 

Kunnanhallitus 12.06.2023 § 164  

504/02.08.00.01/2023  

Valmistelija: talous- ja henkilöstöjohtaja Eero Raittila, puh. 040 663 7306

 

Kunnassa valmistellaan talouden tasapainottamisohjelmaa. Lisäksi valtuusto on päättänyt 6.6.2023 § 20 talouden sopeuttamistoimista vuodelle 2023. Talouden sopeutuksessa selvitetään myös omaisuuden myyntitoimia, joilla voidaan saada kertaluontoisia taloutta vahvistavia vaikutuksia sekä mahdollistaa organisaation rakenteellisia uudistuksia.

 

Hyvinvointialueuudistuksessa sosiaali- ja terveyspalvelujen toimitilojen omistus ei siirtynyt kunnilta hyvinvointialueille. Kunta omistaa useita sotekiinteistöjä, joissa se toimii hyvinvointialueen vuokranantajana. Sotekiinteistöjen omistaminen ei enää ole kunnalle strategisesti tarkoituksenmukaista, koska niihin liittyy merkittäviä taloudellisia riskejä ja sitoutuu kunnan resursseja, mutta kunnalla ei ole järjestämisvastuuta niissä toimivissa palveluissa. Kunta ei voi omistuksellaan vaikuttaa sotepalvelujen järjestämiseen tai siihen, missä ja miten palveluja tuotetaan.

 

Sotekiinteistöjen omistamisen tarkoituksenmukaisuuden poistuttua ja mittava talouden tasapainottamistarve huomioiden on perusteltua luopua sotekiinteistöistä. Kunta käynnistää tarjouskilpailun kiinteistöjen myyntiprosessin toteutuksesta ja siihen liittyvästä kaupallisesta ja juridisesta neuvonannosta. Kunnanhallitus valtuuttaa tarjouskilpailun käynnistämisen ja tekee myöhemmin hankintapäätöksen palvelun hankinnasta. Valitun palveluntuottajan kanssa toteutetaan kiinteistöjen myyntiprosessi, jonka lopputuloksena voidaan myydä kaikki tai osa kunnan sotekiinteistöistä. Kunta pidättää itsellään oikeuden päättää, millaisina kokonaisuuksina kiinteistökohteita myydään.

 

Myytäviä sotekiinteistöjä on yhteensä kahdeksan ja niiden tasearvo on noin 22 miljoonaa euroa. Myyntitoimeksiannon tavoitteena on saavuttaa myyntivoittoja, jotka vahvistavat kunnan taloutta. Myyntitoimeksiannossa huomioidaan palveluntuottajan kannustimet myyntihinnan noustessa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää käynnistää sotekiinteistöjen myyntitoimeksiannon hankinnan.

 

Päätös Kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.