Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.06.2023/Pykälä 160


 

Suunnittelutarveratkaisu, tuotantolaitos

 

Kunnanhallitus 12.06.2023     

436/10.03.00.03/2023  

 

 

 Valmistelija: kaavoitusjohtaja Mari Holmstedt, p. 0400 317 759

 

 Hakija

 Oy Forcit AB

 

 Rakennuspaikka

 Kiinteistö: -------------------------

 Pinta-ala: 35,6 ha (koko kiinteistö)

 Osoite: -----------------------

 

 Kaavat, ympäristöarvot ja vesihuolto

 Alueella on voimassa oikeusvaikutukseton Vihtavuoren osayleiskaava, joka on hyväksytty kunnanvaltuustossa 18.5.1987 §77. Hakemuksen kohteena oleva alue sijoittuu yleiskaavassa teollisuus- ja varastorakennusten alueelle (T).

 

 Hanke sijoittuu 1-luokan pohjavesialueelle (Vihtavuori 0941012). Alueelle ei sijoitu muita erityisiä ympäristöarvoja, eikä se sijaitse vahvistetulla vesi- ja viemärilaitoksen toiminta-alueella.

 

 Alueella on vireillä Vihtavuoren teollisuusalueen asemakaava (khall 16.1.2023 §6)

 

 Kiinteistöillä on tähän mennessä käytettyä rakennusoikeutta n. 5366 k-m². Vireillä on hankkeita 320 k-m² edestä.

 

 Hanketta varten toimija on tehnyt varoetäisyyksien tarkastelun, joka osoitti, että hankkeella ei ole nykyistä toimintaa laajempia vaikutuksia tehdasaluetta ympäröivään maankäyttöön. Ympäröivä maankäyttö on ratkaisu Keski-Laukaan pohjoisosan yleiskaavassa (osa-alue I Horonpohja-Piilopohja-Kuukkala).

 

 Rakennushankkeen tiedot

 Tuotantorakennus. Kerrosten lukumäärä I ja rakennuksen kerrosala 170 k-m²

 

 Naapureiden kuuleminen

 Tehdasalueen muut toimijat on kuultu ja heillä ei ollut huomauttamista hankkeeseen. Tukes käsittelee ja antaa oman päätöksensä asiassa ja ottaa päätöksessään kantaa kyseisen rakennuksen räjähdemääriin sekä turvallisuuteen.

 

 Hakemuksessa esitetyt perustelut sekä arvio hankkeen keskeisistä vaikutuksista

 Uusi tuotantorakennus matriisin valmistusta varten.

 

 Ulkopuolelle tehdään valuma-allas ammoniumnitraattisäliöitä varten. Lisäksi rakennetaan uutta piha-aluetta rakennuksen ympärille. Pihalle tulee kaksi tankkauspistettä ammoniumnitraatin ja öljyn tankkausta varten. Säiliöille rakennetaan huoltotasot. Sekä putkisilta rakennuksesta nykyisille siiloille.

 

 Rakennusnumero on 230.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen

 

Päätösehdotus 

Kunnanhallitus myöntää suunnittelutarveratkaisun ja päättää, että hakemuksen mukainen rakentaminen täyttää rakentamiselle MRL 137 §:ssä asetetut erityiset edellytykset. Päätös annetaan julkipanon jälkeen. Päätös on voimassa kaksi vuotta päätöksen lainvoimaisuudesta lukien, jonka aikana rakennuslupaa on haettava.

Perustelu: Rakentaminen ei aiheuta haittaa kaavoitukselle tai alueidenkäytön muulle järjestämiselle, ei vaikeuta luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista eikä vaikeuta rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista.

Alueella on vireillä asemakaava, jossa tarkastellaan tarkemmin alueen tulevaa kehittämistä ja täydennysrakentamista huomioiden toiminnan aiheuttamat reunaehdot Vihtavuoren tehdasalueelle sekä sitä ympäröivälle maankäytölle. Kaavasuunnittelu vie aikaa 2-3 vuotta, jonka vuoksi toiminnan kehittäminen edellyttää sujuvampaa lupamenettelyä. Tuotantolaitos on huomioitu ja mukana asemakaavan suunnittelutyössä.

 

 

Päätös Kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.