Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.08.2023/Pykälä 181


 

Kunnanhallituksen kokoontuminen ja pöytäkirjojen nähtävillä olo vuosina 2023-2025

 

Kunnanhallitus 07.08.2023 § 181  

566/00.02.01/2023  

 

 Valmistelija: hallintojohtaja Antti-Pekka Hokkanen, puh. 040 195 6559

 

 Toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja paikassa. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämiseksi (hallintosääntö § 124).

 

 Kokouskutsu ja esityslista lähetetään jäsenille ja mahdollisuuksien mukaan varajäsenille, sekä muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla.Toimielinten kokouskutsut, esityslista, liitteet ja oheismateriaali voidaan lähettää sähköisesti. Pöytäkirja julkaistaan yleisesti nähtäville kunnan verkkosivuille toimielimen päättämänä päivänä (hallintosääntö § 125).

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää seuraavaa:

1. Kunnanhallitus kokoontuu pääsääntöisesti kunkin kuukauden ensimmäisenä ja kolmantena arkimaanantaina klo 14.
2. Kokouskutsut kunnanhallituksen kokouksiin toimitetaan julkaisemalla esityslista luottamushenkilöiden verkkopalvelussa viimeistään kokousta edeltävän viikon torstaina.
Luottamushenkilöiden verkkopalvelun kautta esityslistaa voivat lukea kunnanhallituksen jäsenet, varajäsenet, valtuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat sekä kunnan johtoryhmä ja eräät muut viranhaltijat. Kunnanhallituksen esityslista siirretään kunnan verkkosivuille heti, kun se on valmistunut julkaistavaksi luottamushenkilöiden verkkopalvelussa. Kutsu ylimääräisiin kunnanhallituksen kokouksiin voidaan toimittaa asian niin vaatiessa myös puhelimitse.
3. Kunnanhallituksen kokouksen pöytäkirja tarkastetaan pääsääntöisesti sähköisesti kokousta seuraavana keskiviikkona tai torstaina ja julkaistaan yleisesti nähtäville kunnan verkkosivuille perjantaina.
4. Tämän päätöksen sisältö julkaistaan kunnan verkkosivuille.

 

Päätös Kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.