Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.08.2023/Pykälä 183


 

Päiväkodin johtajan viran perustaminen

 

Kunnanhallitus 07.08.2023 § 183  

568/01.01.00.00/2023  

 

 

Valmistelijat: varhaiskasvatusjohtaja Maria Kankkio 040-504 2139, sivistysjohtaja Jussi Silpola. 0400-250 743

 

Sivistyslautakunta on kokouksessaan 18.4.2023 § 47 sekä kunnanhallitus kokoukseessaan 22.5.2023, § 114 päättänyt liikkeenluovutuksesta Touhula Hymy Oy:ltä Laukaan kunnalle 1.8.2023 alkaen. Liikkeenluovutus koskee kahta päiväkotia, Touhula Merikarhua ja Aarrelaivaa jotka toimivat Laukaan kunnan alueella.

 

Touhula Hymy Oy:n henkilöstön siirto Laukaan kunnalle toteutetaan liikkeenluovutuksen periaattein, jolloin 1.8.2023 voimassa olevista palvelussuhteista johtuvat oikeudet ja velvollisuudet siirtyvät luovutuksensaajalle eli Laukaan kunnalle. Siirtyvän henkilöstön asema määräytyy Työsopimuslain 1 luku 10 § luovutusta koskevien säännösten perusteella. Tämän lisäksi paikallisesti on sovittu, että siirtyvä henkilöstö siirtyy 1.8.2023 alkaen kunnallisten virka- ja työehtosopimusten KVTES/OVTES-sopimusten piiriin.

 

Liikkeenluovutuksella siirtyviä henkilöitä on yhteensä 11 henkilöä päiväkoti Merikarhun ja Aarrelaivan henkilöstöä. Yksi siirtyvistä henkilöistä on päiväkodin johtaja. Päiväkotien johtajat Laukaassa ovat viranhaltijoita, sillä heidän tehtävänkuvansa edellyttää virkavastuulla tehtävien päätösten tekemistä lapsia ja henkilöstöä koskevissa asioissa eli tehtävä edellyttää julkisen vallan käyttöä. Näin ollen on tarkoituksenmukaista perustaa virka päiväkodin johtajan tehtävään.

 

Henkilöstöhallinto puoltaa esitystä.

 

Päätösesityksen liitteenä: viran perustamistiedot.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää perustaa varhaiskasvatuspalveluihin päiväkodin johtajan viran ja myöntää sille täyttöluvan 1.8.2023 alkaen toistaiseksi.

 

Päätös Kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.