Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 21.08.2023/Pykälä 194



 

Suunnittelutarveratkaisu ja poikkeamispäätös teräsristikkomasto ja laitetila (Kuhaniemi)

 

Kunnanhallitus 21.08.2023 § 194  

515/10.03.00.03/2023  

 

 

 Valmistelija: kaavoitusjohtaja Mari Holmstedt, p. 0400 317 759

 

Rakennuspaikka

Kiinteistö: 410-405-1-1240 Koivukumpu

Pinta-ala: Määräala noin 150 m² (vuokra-ala), koko kiinteistö noin 6,8 ha (pinta-ala tieto ktj)

Osoite: Kuuvalontie, 41340 Laukaa

 

Kaavat, ympäristöarvot, aiemmat päätökset ja vesihuolto

Alueella on voimassa Kuhaniemi-Tarvaala kylä- ja rantayleiskaava, jonka kunnanvaltuusto on hyväksynty 27.9.2010 32§. Yleiskaavassa määräala on osoitettu maa- ja metsätalousalueeksi (M). Alu on tarkoitettu pääasiassa maa- ja metsätalouden harjoittamiseen. MRL 43.2 §:n perusteella määrätään, että rakennuksia ei saa sijoittaa 150 metriä lähemmäksi rantaviivaa. Alueen mahdollinen rantarakennusoikeus on tilakohtaisesti siirretty rakentamisen sallivall alueelle (AM-, AP- tai RA-alueille).

 

Alueelle ei sijoitu erityisiä ympäristöarvoja.

 

Rakennushankkeen tiedot

Harustamaton teräsristikkomasto (n.66m) ja 8,5m² laitetilatila.

 

Naapureiden kuuleminen

Hankkeesta on kuulutettu Laukaa-Konnevesi lehdessä 29.6.2023 ja lähikiinteistöjen omistajat on kuulutu kirjeitse. Hankkeesta on jätetty yksi muistutus, joihin hakija on antanut vastineen.

 

Hakijan hakemuksessa esittämät perustelut ja arvio hankkeen keskeisistä vaikutuksista

Rakennetaan harustamaton ristikkorakenteinen n. 66m tietoliikennemasto ja n.8,5m² laitetilarakennus.

 

Hakija on tehnyt MRA §64 mukaisen selvityksen maston rakentamisesta (liitteenä).

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus myöntää suunnittelutarveratkaisun ja päättää, että hakemuksen mukainen rakentaminen täyttää rakentamiselle MRL 137 §:ssä asetetut erityiset edellytykset. Päätös annetaan julkipanon jälkeen. Päätös on voimassa kaksi vuotta päätöksen lainvoimaisuudesta lukien, jonka aikana rakennuslupaa on haettava.

Perustelu: Rakentaminen ei aiheuta haittaa kaavoitukselle tai alueidenkäytön muulle järjestämiselle, ei vaikeuta luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista eikä vaikeuta rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista.

 

Päätös Kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.