Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Lupa- ja valvontalautakunta
Pöytäkirja 19.09.2023/Pykälä 90


 

Uhkasakon tuomitseminen siivousmääräyksen tehosteeksi, jätelaki, kiinteistö Kalliomäki

 

Lupa- ja valvontalautakunta 19.09.2023 § 90  

243/11.04.00/2023  

 

 

 Valmistelija: ympäristötarkastaja Anne Yli-Olli, puh. 0400 676 940

 

Asian tausta

------------ on määrätty lupa-ja valvontalautakunnan päätöksellä (27.1.2021 §15) siivoamaan omistamansa kiinteistön Kalliomäki ------------- kaikesta tarkastuksilla havaituista jätteistä jätelain 5, 13, 72, 73, 74 ja 75 §:ien nojalla viimeistään 31.5.2021 mennessä. Määräystä on tehostettu juoksevalla uhkasakolla. Hämeenlinnan hallinto-oikeus on pysyttänyt lautakunnan päätöksen 19.10.2022 ja jatkanut pitkittyneen käsittelyn vuoksi siivouksen määräaikaa 31.3.2023 saakka. Hallinto-oikeuden päätös on lainvoimainen.

 

Tarkastus 18.4.2023

Kiinteistölle tehtiin 18.4.2023 tarkastus. Tarkastuksella todettiin, että kiinteistö on edelleen epäsiisti ja roskaantunut, vaikka kiinteistön etuosassa oli tehty siivoamista. Tarkastuksella todettiin, että lautakunnan ja hallinto-oikeuden päätöstä ja määräakaa siivoukselle ei oltu noudatettu. Tarkastusmuistio valokuvaliitteeneen on esityslistan ohessa.

 

Kuuleminen ennen uhkasakon tuomitsemista

Velvoitettua kuultiin saantitodistuksella lähetetyllä kuulemiskirjeellä. Selitystä ei ole annettu määräaikaan mennessä. Velvoitettu on kuitenkin tarkastuksilla ja tekstiviestein antanut selityksiä sille, miksi siivousta ei ole tehty. Kooste tekstiviestä 7.8.2023 on esityslistan ohessa, tarkastusmuistioihin on kirjattu velvoitetun selvitykset asiasta.

 

Tarkastus 7.8.2023

Kiinteistölle tehtiin kuulemisajan loputtua tarkastus. Tarkastuksella todettiin, että kiinteistö oli edelleen jätelain tarkoittamalla tavalla roskaantunut ja epäsiisti. Kiinteistöltä oli viety pois jonkin verran metalliromua ja kuorma-auton koppi. Kiinteistölle oli tuotu vanhoja autonrenkaita vanteiden purkamista varten. Tarkastuksella todettiin, että asia viedään lautakunnan ratkaistavaksi uhkasakon tuomitsemisena. Tarkastusmuistio valokuvaliitteeneen on esityslistan ohessa.

 

Tarkastuksen jälkeen velvoitettu ja ympäristötoimenjohtaja sopivat, että asia siirretään seuraavaan lautakunnan kokoukseen ja siivous tuli olla tehtynä syyskuun ensimmäisellä viikolla.

 

Tarkastus 12.9.2023

Kiinteistölle tehtiin tarkastus 12.9.2023. Kiinteistöltä oli viety 3 peräkärryllistä sekajätettä, sinne tuodut vanhat renkaat ja vanteet. Tarkastuksella todettiin, että kiinteistö on edelleen jätelain tarkoittamalla tavalla roskaantunut ja epäsiisti. Tarkastusmuistio valokuvaliitteeneen on esityslistan ohessa.

 

Kaikki ko. asiaan liittyvät dokumentit ovat tarvittaessa nähtävillä myös kokouksessa.

 

Esityslistan ohessa:

-          Lupa- ja valvontalautakunnan päätös 27.1.2021 § 15 sekä Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös 19.10.2022 valitukseen ko.päätöksestä (sisältää salassa pidettävää tietoa)

-          Tarkastusmuistiot liitteineen (valokuvat) aj. 18.4. - 12.9.2023

-          Kooste ------------- tekstiviesteistä 7.8.2023 (sisältää salassa pidettävää tietoa)

Salassa pidettävää tietoa sisältävät asiakirjat toimitetaan lautakunnan jäsenille erikseen sähköpostilla.

 

Esittelijä Ympäristötoimenjohtaja Jukka Lappalainen

 

Päätösehdotus  

Lupa- ja valvontalautakunta tuomitsee --------------- asettamispäätöksen mukaisen juoksevan uhkasakon, yhteensä 4 000 euroa, koska lautakunnan määräämää siivousvelvoitetta  kiinteistöllä Kalliomäki ------------- ei ole noudatettu. Nyt tuomittu uhkasakon määrä muodostuu peruserästä 1000 € sekä määräajan 31.3.2023 jälkeen kertyneistä lisäeristä jokaista kuukautta kohden 31.3.2023 jälkeen, kunnes kiinteistö on siivottu Lisäerät koostuvat ajalta huhti-kesäkuu 2023 eli 3x1000 €. Loput lisäerät raukeavat uhkasakkolain 10§:n mukaisesti.

 

Lupa- ja valvontalautakunnan 27.1.2021 määräämä siivousvelvoite ja sen tehosteeksi asetettu juokseva uhkasakko on edelleen voimassa. Velvoitettua kuullaan ennen uhkasakon uusien lisäerien tuomitsemista. Mikäli kiinteistö siivotaan ennen uusien uhkasakon lisäerien tuomitsemista, uhkasakon asettamispäätös raukeaa.

 

Perustelut uhkasakon tuomitsemiselle

------------ on määrätty lupa- ja valvontalautakunnan päätöksellä (27.1.2021 §15) siivoamaan kiinteistö Kalliomäki kaikesta tarkastuksilla havaituista jätteistä jätelain 5,13,72,73,74 ja 75 §:ien perusteella. Päävelvoitteen tehosteeksi asetettiin juokseva uhkasakko.

 

Paikalla tehtyjen tarkastusten ja valokuvien perusteella voidaan todeta, että päävelvoitetta ei ole noudatettu, vaikka kiinteistöltä on siivottu jonkin verran pääasiassa metalliromua ja sekalaista jätettä pois. Kiinteistöllä on edelleen mm. kunnon ja huolenpidon puutteen, varastointitavan ja sijainnin perusteella jätteeksi luokiteltuja kodinkoneita, sekalaisissa kasoissa olevaa metalli-, muovi- ja puujätettä, kemikaalikanistereita, pyörätuoleja ja apuvälineitä, koneiden, laitteiden ja tavaroiden osia. Ford-merkkisen kuorma-auton vanha nuppi, joka on määrätty poistettavaksi, on edelleen kiinteistöllä renkaattomana. Osa tavaroista on peitetty pressuilla ja muoveilla, peitteitä on myös osittain maastoon hautautuneena. Kiinteistöllä on myös useita vanhoja henkilöautoja, joista osa on ulkonäön perusteella huonokuntoisia ja hallinto-oikeuden päätöksessä jätteeksi sitemmin tulkittuja. Tarkastuksilla on otettu valokuvia, joista näkee kiinteistön roskaantuneisuuden.

 

Huomioiden lupa- ja valvontalautakunnan sekä Hämeenlinnan hallinto-oikeuden ratkaisuissaan esittämät perusteet, määräyksen noudattamatta jättämiselle ei ole pätevää tai perusteltua syytä. Asettamispäätös ja hallinto-oikeuden siitä antama päätös ovat lainvoimaisia. Velvoitettu omistaa roskaamansa kiinteistön. Kuulemismenettelyssä ei ole annettu vastinetta. Hallinto-oikeuden päätöksen mukaisesti siivousvelvollisuutta ei tarvitse suorittaa henkilökohtaisesti, vaan kiinteistön voi myös siivouttaa. Velvoitetulla on ollut runsaasti aikaa lautakunnan päätöksen noudattamiseen joko siivoamalla itse tai siivouttamalla kiinteistö. Näillä perusteilla hänellä on ollut uhkasakkolain mukainen oikeudellinen ja tosiasiallinen mahdollisuus noudattaa päävelvoitetta.

 

Uhkasakkolain 10§:n mukaisesti lisäerinä voidaan tuomita maksettavaksi enintään kolme kertaa peruserän suuruinen summa, tämän ylittävältä osalta lisäerät raukeavat niiltä uhkasakkojaksoilta, jotka ovat alkaneet ennen kuin päätös uhkasakon tuomitsemisesta tehdään.

 

Kiinteistön omistaja velvoitetaan ilmoittamaan mahdolliselle uudelle kiinteistön­omistajalle kiinteistöön liittyvästä hallintopakkotilanteesta. Lisäksi kiinteistön omistajan on ilmoitettava lupa- ja valvontalautakunnalle, mikäli kiinteistön omistaja vaihtuu.

 

Ympäristönsuojeluviranomainen ilmoittaa Maanmittauslaitokselle uhkasakkolain 19 §:n mukaisesti kiinteistöä Kalliomäki ------------- koskevasta tuomitsemispäätöksestä merkinnän tekemiseksi kiinnityksistä pidettävään rekiste­riin.

 

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen voi hakea muutosta Hämeenlinnan hallinto-oikeudelta. Valitusosoitus on päätöksen liitteenä.

 

Päätöksen tiedoksianto

Saantitodistuksella velvoitetulle

 

Tiedoksi

Keski-Suomen ELY-keskus

 

 

Sovelletut oikeusohjeet:

Jätelaki 5,13,72,73,74,75,126,129, 137 §

Uhkasakkolaki 7, 10, 18, 19, 22 - 24 §

Hallintolaki 34 §

 

 

Päätös Ympäristötoimenjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

 

 Todetaan, että ennen kokouksen alkua ------------ toimitti kokoukseen asiakirjoja mm. terveydentilastaan ja romun toimittamisesta Kuusakoski Oy:lle. Terveydentilaa koskevia asiakirjoja ei käsitelty kokouksessa asiaa ratkaistaessa.

 Kuusakoski Oy:n vastaanottoilmoitus metalliromusta 14.9.2023 esitettiin kokouksessa. Lisäksi kokouksessa esitettiin tarkastusmuistio kokousaamuna tehdyltä tarkastukselta velvoitetun kiinteistöllä.