Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.09.2023/Pykälä 217


 

Laukaan vammaisneuvoston jäsenten ja varajäsenten nimeäminen vuosille 2023-2025

 

Kunnanhallitus 21.08.2023 § 198 

 

  Valmistelija: hallintojohtaja Antti-Pekka Hokkanen, puh. 040 195 6559

 

 Laukaan kunnassa on kuntalain 28 §:n mukainen vammaisneuvosto. Neuvoston nimeää Laukaan kunnan hallintosäännön § 11 mukaan kunnanhallitus. Vammaisneuvoston tehtävänä on vammaisten henkilöiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistaminen. Muita kunnan vaikuttamistoimielimiä ovat vanhusneuvosto ja nuorisovaltuusto.

 

 Kuntalain 28 §:n mukaan vammaisilla henkilöillä sekä heidän omaisillaan ja järjestöillään tulee olla vammaisneuvostossa riittävä edustus. Vammaisneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä vammaisten henkilöiden hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemiensa palvelujen kannalta.

 

 Vammaisneuvoston toimintasäännön mukaan vammaisneuvosto on kunnan ja kunnassa asuvien erityisryhmiin kuuluvien henkilöiden, heidän omaistensa ja kunnan alueella toimivien erityisryhmiä edustavien järjestöjen yhteistyöelin kunnassa.

 

 Erityisryhmillä tarkoitetaan vammaisneuvoston toimintasäännössä ryhmiä, joiden päivittäistä elämistä rajoittaa mm. pitkäaikaissairaus, liikkumisrajoite, toimintakyvyn haitta, muu vamma tai käytössään on liikkumisen apuväline.

 

 Toimintasäännön 3 § Kokoonpano ja päätösvaltaisuus mukaan:

 " Kunnanhallitus nimeää vammaisneuvostoon viisi-kahdeksan (5-8) jäsentä. Vammaisneuvoston jäseninä ovat kaksi-viisi (2-5) eri erityisryhmiä edustavaa jäsentä, yksi (1) Laukaan seurakunnan edustaja, yksi (1) perusturvalautakunnan nimeämä edustaja ja yksi (1) kunnanhallituksen nimeämä edustaja. Kaikille jäsenille voidaan valita henkilökohtainen varajäsen."

 

 Laukaan perusturvalautakunta on lakkautettu vuoden 2023 aikana hyvinvointialueuudistuksen myötä, joten toimintasääntöä on hyvä päivitää tämän osalta. Vammaisneuvoston erityisryhmien edustajilla ei ole ollut riittävästi henkilökohtaisia varajäseniä, joten varajäsenet on syytä valita ensisijaisjärjestyksessä.  Perusturvalautakunnan edustaja on tarkoituksen mukaista muuttaa erityisryhmän edustajaksi.

 

 Vammaisneuvosto nimeää keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Tarvittaessa vammaisneuvosto voi valita väliaikaisen puheenjohtajan, jos puheenjohtajalla tai varapuheenjohtajalla on este olla läsnä kokouksessa. Kunnanhallitus nimeää yhden viran- tai toimenhaltijan vammaisneuvostolle sihteeriksi.

 

 Laukaan kunnan hallintokunnat nimeävät asiantuntijaedustajat ja näille varaedustajat vammaisneuvostoon. Eri hallintokunnilla voi olla yhteinen edustaja, mutta kuitenkin niin, että riittävä asiantuntemus on neuvoston käytettävissä. Hallintokuntien edustajat eivät ole vammaisneuvoston jäseniä, mutta heillä on osallistumis- ja puheoikeus neuvoston kokouksiin. Lisäksi vammaisneuvosto voi päättää itse keitä kokoukseen kutsutaan esim. asiantuntijoiksi tai kuultaviksi.

 

 Jäsenehdotuksia on haettu ilmoituksella paikallislehdessä, kunnan verkkosivuilla, kunnan facebook-sivulla sekä tietoa on jaettu vammaisneuvoston kautta.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää:
1. muuttaa vammaisneuvoston toimintasäännön 3 § seuraavaan muotoon:
"Kunnanhallitus nimeää vammaisneuvostoon viisi-kahdeksan (5-8) jäsentä. Vammaisneuvoston jäseninä ovat kaksi-kuusi (2-6) eri erityisryhmiä edustavaa jäsentä, yksi (1) Laukaan seurakunnan edustaja ja yksi (1) kunnanhallituksen nimeämä edustaja. Seurakunnan ja kunnanhallituksen edustajille voidaan valita henkilökohtaiset varajäsenet ja erityisryhmien edustajille voidaan valita varajäsenet ensisijaisjärjestyksessä."

2. Nimetä vammaisneuvostoon jäseniksi ja varajäseniksi seuraavat henkilöt kaudelle 2023-2025:
jäsen  
Heikki Kinnunen  
Jan Hänninen
Jani Pekki
Mirja Mäki-Kulmala
Maritta Oksanen
Juha Rautiainen

varajäsen
Tarja Al-Hanan
Midia Al Hanan

Seurakunnan edustaja nimetään myöhemmin

3. Nimetä keskuudestaan kunnanhallituksen edustajan ja
varaedustajan.

4. Nimetä sihteeriksi palvelupäällikkö Anu Kaasalaisen.

Lisäksi kunnanhallitus edellyttää, että hallintokunnat antavat
vammaisneuvoston käyttöön asiantuntijoitansa pyydettäessä.

 

Päätös Kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin ja kunnanhallituksen edustajaksi nimettiin yksimielisesti Anna-Mari Pylkäs ja varaedustajaksi Eliisa Haimakka.

 

 

 

 

 

 

 

Kunnanhallitus 04.09.2023 § 217  

587/00.00.01.01/2023  

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää täydentää päätöstä nimeämällä seurakunnan edustajaksi Eeva-Liisa Kovasen ja varaedustajaksi Elisa Vainion.

 

Päätös Kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.