Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 25.09.2023/Pykälä 42

Liepeentien ja Ratatien asemakaavan muutos

Kunnanhallitus 16.01.2023 § 10 

 valmistelija kaavoitusjohtaja Mari Holmstedt, p. 0400 317 759

Liepeentien ja Ratatien asemakaavan muutos on tullut vireille 18.6.2018 kaavoituskatsauksen yhteydessä ja sitä koskeva osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut yleisesti nähtävillä 9.8. - 24.8.2018 välisen ajan. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma lähetettiin tiedoksi Keski-Suomen ELY-keskukselle.

Kaavaratkaisu:

Asemakaavamuutoksen ratkaisussa voimassa olevan asemakaavan mukainen yleisen tien alue on osoitettu katualueeksi. Lisäksi

-                                          Ratatie on osoitettu toteutuneen tilanteen mukaisesti katualueeksi

-                                          Ratatien ja Karjalantien välisellä alueella sijaitseva kevyen liikenteen väylä on osoitettu jalankululle ja polkupyöräilylle varatuksi katualueeksi

-                                          käytöstä poistunut teollisuusraide ja sen tasoristeys on osoitettu osaksi Liepeentien katualuetta ja osaksi rautatiealuetta (LR).

Liepeentielle tehdään hallinnollinen muutos maantiestä kaduksi, kun tarvittavat kunnostustoimenpiteet on tehty ja asemakaavan muutos on saanut lainvoiman. Muutoksen myötä vastuu tienpidosta siirtyy valtiolta kunnalle.

Esittelijä vs. kunnanjohtaja, talous- ja henkilöstöjohtaja Eero Raittila

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää asettaa liitteen mukaisen asemakaavaluonnoksen 14 vuorokauden ajaksi julkisesti nähtäville valmisteluvaiheen kuulemista varten MRL 62 §:n mukaisesti.

Päätös Vs. kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.

Kunnanhallitus 17.04.2023 § 100 

 Liepeentien ja Ratatien asemakaavan muutos on ollut luonnoksena yleisesti nähtävillä 26.1.- 10.2.2023 välisen ajan. Luonnoksesta pyydetiin Keski-Suomen ELY-keskuksen, Väylävirastolta, Pelastuslaitokselta ja tekniseltä lautakunnalta lausunnot. Kaavaluonnoksesta saatiin lausunnot Keski-Suomen ELY-keskukselta ja Väylävirastolta. Tiivistelmät lausunnoista ja mielipiteistä sekä niihin annetut kaavanlaatijan vastineet on liitteenä.

Kaavaratkaisu:

Asemakaavaehdotuksen kaavaratkaisu on pääosin valmisteluvaiheen mukainen. Kaavakartalle on täydennetty tarvittaville kadunosille liittymäkieltomerkinnät. Lisäksi rautatiealueelle (LR) on lisätty korttelialueen rajaa kuvaava viiva.

Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää asettaa em. liitteen mukaisen asemakaavaluonnoksen ehdotuksena nähtäville 30 päivän ajaksi MRL 65 §:n ja MRA 27 §:n tarkoittamalla tavalla.

Päätös Kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.

Kunnanhallitus 12.06.2023 § 162 

 Liepeentien ja Ratatien asemakaavan muutos on ollut ehdotuksena yleisesti nähtävillä 4.5. - 5.6.2023  välisen ajan. Ehdotuksesta pyydetiin Keski-Suomen ELY-keskuksen, Väylävirastolta, Pelastuslaitokselta ja tekniseltä lautakunnalta lausunnot. Kaavaehdotuksesta tuli Keski-Suomen ELY-keskuksen lausunto ja ELYllä ei ollut lausuttavaa.

Asemakaavaehdotuksen ratkaisuun ei nähtävillä olon jälkeen ole tehty merkittäviä muutoksia. Ainoastaan liittymäkieltomerkintää on lyhennetty Y-korttelin 442 tontin 1 kohdalta (kiinteistö 410-407-75-0).

Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se
- hyväksyy asemakaavaehdotukseen kaavakartalle tehdyn korjauksen.
- katsoo ettei muutos ole niin oleellinen, että asemakaavaehdotus tule asettaa uudelleen julkisesti nähtäville.
- hyväksyy asemakaavaehdotuksen MRL 52 §:n tarkoittamalla tavalla.

Valtuusto 25.09.2023 § 42  

421/10.02.03/2022  

Päätös Kunnanhallituksen esitys hyväksyttiin.