Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 25.09.2023/Pykälä 38

2 Äänestystiedot § 38
Kuntapaikkakirje

2 Äänestystiedot § 38
Kuntapaikkakirje

Kuntapaikat oleskeluluvan saaneille turvapaikanhakijoille ja/tai kiintiöpakolaisille ja/tai kotikunnan saaneille tilapäistä suojelua saaville vuonna 2024

Kunnanhallitus 18.09.2023    

 Valmistelija: Satu Rautiainen p. 040 764 1896

Keski-Suomen alueen kuntia pyydetään tarkistamaan ja vahvistamaan kuntapaikkojen määrä oleskeluluvan saaneille turvapaikanhakijoille ja/tai kiintiöpakolaisille ja/tai kotikunnan saaneille tilapäistä suojelua saaville vuodelle 2024. Kuntien ja ELY-keskuksen välisissä sopimuksissa todetaan, että sopimus on jatkuva, mutta kuntapaikkamäärä tarkistetaan vuosittain huomioon ottaen kuntien vastaanottoresurssit.

Kuluvana vuonna Keski-Suomessa on tarjolla yhteensä 1065 kuntapaikkaa. Aiempien vuosien kuntapaikkamäärä on ollut noin 300. Kuntapaikoille on vuonna 2023 on tähän mennessä tullut koko Keski-Suomen alueella 166 henkilöä. Kiintiöpakolaisia Keski-Suomen alueella on vastaanottanut Jyväskylä ja Äänekoski.

Hallitus on esittänyt budjettiriihessä vuoden 2024 pakolaiskiintiöksi 500 henkilöä. Lopullisen päätöksen tekee eduskunta hyväksyessään talousarvion joulukuussa.  

Valtio tukee ELY-keskuksen kanssa sopimuksen tehneitä kuntia taloudellisesti suojelua saaneiden vastaanotossa. Voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti kunnalle maksetaan valtion varoista laskennallista korvausta 6503 €/vuosi ja hyvinvointialueelle 342€/vuosi alle 7-vuotiaista lapsista. Yli 7-vuotiaista henkilöistä kunnille maksetaan 1955€/vuosi ja hyvinvointialueelle 345€/vuosi. Laskennallista korvausta maksetaan kiintiöpakolaisista, turvapaikan saaneista ja tilapäistä suojelua saavista, joille on rekisteröity kotikunta. Kotoutumislain mukaisia laskennallisia korvauksia maksetaan yleensä kolme vuotta. Pakolaiskiintiössä Suomeen otetuista henkilöistä laskennallista korvausta maksetaan kuitenkin neljän vuoden ajalta.  

Lisäksi kunnalle ja hyvinvointialueelle korvataan todellisten kulujen mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon sekä muita erityiskustannuksia, tulkkaus- ja käännöspalveluja sekä toimeentulotukikustannuksia. 

Lisäksi alkukartoituksen järjestämisestä maksetaan korvauksia kunnille. Alkukartoitus on maahanmuuttaneelle tarjottava toimenpidekokonaisuus, jonka avulla arvioidaan alustavasti hänen työllistymis-, opiskelu- ja muut kotoutumisvalmiutensa sekä kielikoulutuksen ja muiden kotoutumista edistävien toimenpiteiden ja palvelujen tarpeet. Kunta voi tehdä alkukartoituksen maahanmuuttajalle, joka ei ole työtön työnhakija ja saa muuten kuin tilapäisesti toimeentulotukea. Alaikäisten osalta alkukartoitus voidaan tehdä valmistavan opetuksen opetussuunnitelman tai varhaiskasvatussuunnitelman yhteydessä.  Kunnalle maksetaan valtion varoista laskennallista korvausta alkukartoituksen järjestämisestä aiheutuneista kustannuksista 700 euroa jokaisesta alkukartoitukseen osallistuneesta.

Keski-Suomessa laaditun oleskeluluvan saaneiden kuntiin si­joit­ta­mi­sen strategian ja kunnan ko­tout­ta­mis­oh­jel­man mukaan vastaanoton tulee olla suunniteltua ja vas­taan­ot­toon tu­lee varautua riittävillä henkilöstöresursseilla varsinkin ko­tout­ta­mi­sen alkuvaiheessa.

Edellä esitettyjä korvauksia maksetaan kunnille riippumatta siitä, tuleeko henkilö kuntapaikalle vai siirtyykö hän itsenäisesti kuntalaiseksi ja saa kotikuntamerkinnän. Kuntapaikkojen suuri määrä edellyttää riittävää työvoimaa maahanmuutto- ja kotoutumispalveluihin, sillä kuntapaikkojen osoittaminen tuo kunnalle velvoitteita, kuten neuvonta ja ohjaus sekä asunnon järjestäminen. Kuntapaikat on suunnattu haavoittuvassa asemassa oleville

Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että
1. Laukaan kunta varaa myönteisen oleskeluluvan saaneille turvapaikanhakijoille vuonna 2024 15 kuntapaikkaa, varaus tehdään ensisijaisesti perheille.
2. Kiintiöpakolaisille ei varata kuntapaikkoja.
3. Kotikunnan saaneille tilapäistä suojelua saaville varataan 20 kuntapaikkaa vuonna 2024.

Päätös Keskustelun aikana kunnanjohtaja teki muutetun esityksen:

 Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että

 3. Kotikunnan saaneille tilapäistä suojelua saaville varataan 10 kuntapaikkaa vuonna 2024.

 Kunnanjohtajan muutettu esitys hyväksyttiin.  

Valtuusto 25.09.2023 § 38  

694/04.03.01.01/2023  

Päätös Joona Hintikka esitti Perussuomalaisten ryhmäpuheenvuorossa pohjaehdotuksen kohtaan 1 muutoksena, että Laukaan kunta ei varaa myönteisen oleskeluluvan saaneille turvapaikanhakijoille kuntapaikkoja vuonna 2024.      
                                                                                       
Puheenjohtaja totesi, että Perussuomalaisten valtuustoryhmä on tehnyt muutosesityksen ja teki seuraavan äänestysehdotuksen: Suoritetaan nimenhuutoäänestys siten, että ne, jotka kannattavat kunnanhallituksen esitystä äänestävät "JAA" ja ne, jotka kannattavat Perussuomalaisten esitystä äänestävät "EI". Äänestystapa hyväksyttiin.                                                      

Suoritetussa äänestyksessä annettiin 31 "JAA" ääntä, 11 "EI" ääntä.

Puheenjohtaja totesi kunnanhallituksen esityksen tulleen valtuuston päätökseksi.