Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.10.2023/Pykälä 249


10 Karttaliite

 

Traficomin lausuntopyyntö vesiskootterikiellosta ja nopeusrajoituksesta

 

Kunnanhallitus 09.10.2023 § 249  

701/11.03.04.01/2023  

 

 

 Tekninen johtaja Janne Laiho, p. 050 347 5247

 

Liikenne- ja viestintävirasto Traficomille on tehty esitys (diaarinumero TRAFICOM/131896/05.01.26.02/2021) Laukaan Kuussaaren länsi- ja pohjoispuolelle haettavasta vesiskootterilla ajon kieltämisestä ja 9km/h nopeusrajoituksen asettamisesta vesikulkuneuvoille. Esitetty rajoitus- ja kieltoalue, sekä perustelu käyvät ilmi liitteinä olevasta hakemuksesta ja karttaotteesta.

 

Päätöksenteon tueksi Traficom pyytää Laukaan kuntaa arvioimaan etenkin sitä, aiheutuuko vesiskootterilla ajosta erityisen huomattavaa haittaa vesistön virkistyskäytölle tai muulle yleiselle edulle. Vesiliikennelain mukaan kunta vastaa väyläalueiden ulkopuolisten rajoitusalueiden merkitsemisestä ja kuntaa pyydetään huomioimaan tämä merkitsemisvastuu, sekä mahdollinen vesiliikennemerkkien asettaminen lausunnossa.

 

Hakemuksen mukaan hakija on alueen kesämökin omistaja. Vesiliikennelain 102 §:n mukaan Esityksen 101 §:ssä tarkoitetuksi kielloksi tai rajoitukseksi voi tehdä kunta tai kunnan jäsen taikka sellainen viranomainen, yhteisö tai vesialueen omistaja, jota asia koskee. Kunnan kannan muodostamiseksi asiassa tarvitaan kaikkien vesialueen omistajien kanta tai yhteinen päätös rajoituksen hakemisesta.

 

Lausunto pyydetään toimittamaan Traficomille 13.10.2023 mennessä.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus lausuu asiassa seuraavaa:
Laukaan kunta ei voi tässä vaiheessa ottaa asiaan kantaa, koska ei ole varmuutta täyttyykö vesiliikennelain § 102:n mukainen ehto esityksen tekijän toimioikeudesta.

 

Päätös Kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.