Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 26.09.2023/Pykälä 94


Laukaan kunnan kulttuuriohjelma 2023-2030

 

Kulttuuriohjelman hyväksyminen

 

Sivistyslautakunta 26.09.2023 § 94  

746/12.03.00/2023  

 

 

 Valmistelija: vapaa-aikajohtaja Salla Turpeinen

 

Laukaan kunnan kulttuuriohjelman valmistelu alkoi keväällä 2022, kun kunnanhallitus nimesi moniammatillisen kulttuurityöryhmän (Laukaan kunnanhallituksen päätös 17.1.2022 § 5) ohjelmaa valmistelua varten. Kulttuurityöryhmään nimettiin edustajia kunnan eri toimialoilta ja luottamushenkilöistä. Kulttuuriohjelmaa valmisteltiin kuntalaisia osallistaen keväästä 2022 kevääseen 2023. Avoimia kulttuurityöpajoja järjestettiin kaksi kertaa ohjelman teon aikana. Lisäksi kunnan kotisivuilla toteutettiin avoin palautekysely kulttuuriohjelman luonnoksesta keväällä 2023, ja kuntalaisilta pyydettiin paikallisia kulttuuriaiheisia kuvia kulttuuriohjelmaa varten. Kulttuurityöryhmän kokousmuistiot on julkaistu kunnan kulttuuripalveluiden sivuille avoimesti nähtäville. Kokouksia on ohjelman valmistelun aikana pidetty 10 kertaa.

 

Laukaan kunnan kulttuuriohjelman on tarkoitus kuvata paikallisen kulttuurin eri näkökulmia ja edistää laukaalaista kulttuuritoimintaa monipuolisesti. Ohjelma toimii kulttuuripalveluiden työvälineenä vuosille 2023-2030 ja ohjaa kulttuuripalveluiden toimintaa. Ohjelmassa on huomioita kunnan kulttuuritoimintaa ohjaavat lait ja säädökset sekä valtakunnalliset linjaukset. Keskeisimpiä tavoitteita koko kulttuuriohjelmassa on tehdä kulttuuria näkyväksi ja helpommin saavutettavaksi, osallistaa asukkaita, yhdistyksiä, yrityksiä sekä kehittää ja tukea yhteistyöverkostoja kulttuurin ympärillä. Ohjelma sisältää viisi kulttuurin painopistealuetta, joihin on kirjattu tavoitteet ja toimenpiteet. Kulttuuriohjelman visio ulottuu vuodelle 2030: "Laukaan kunta on aktiivinen kulttuuritoimija. Se tarjoaa kulttuurikasvatusta, viestintäkanavia, tiloja, yhteistyön alustoja sekä tukea kulttuuritoimintaan ja sen kehittämiseen."

 

Liitteenä Laukaan kunnan kulttuuriohjelma 2023-2030.

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Jussi Silpola

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle Laukaan kunnan kulttuuriohjelman hyväksymistä vuosille 2023-2030.   

 

Päätös Sivistysjohtajan esitys hyväksyttiin.