Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.11.2023/Pykälä 297


 

Suunnittelutarveratkaisu, varasto

 

Kunnanhallitus 27.11.2023 § 297  

850/10.03.00.02/2023  

 

 

 Valmistelija: kaavoitusjohtaja Mari Holmstedt, p. 0400 317 759

 

 Hakija

 Nammo Vihtavuori Oy

 

 Rakennuspaikka

 Kiinteistö: ------------------------

 Pinta-ala: 26,4 ha (ktj; koko kiinteistö)

 Osoite: -----------------------

 

 Kaavat, ympäristöarvot ja vesihuolto

 Alueella on voimassa oikeusvaikutukseton Vihtavuoren osayleiskaava, joka on hyväksytty kunnanvaltuustossa 18.5.1987 §77. Hakemuksen kohteena oleva alue sijoittuu yleiskaavassa teollisuus- ja varastorakennusten alueelle (T). Alueen rakentamista ojaa voimassa oleva rakennusjärjestys.

 

 Hanke sijoittuu 1-luokan pohjavesialueelle (Vihtavuori 0941012). Alueelle ei sijoitu muita erityisiä ympäristöarvoja, eikä se sijaitse vahvistetulla vesi- ja viemärilaitoksen toiminta-alueella.

 

 Alueella on vireillä Vihtavuoren teollisuusalueen asemakaava (khall 16.1.2023 §6)

 

 Kiinteistöillä on tähän mennessä käytettyä rakennusoikeutta n. 16.666 k-m². Vireillä on hankkeita 5.500 k-m² edestä.

 

 Hanketta varten toimija on tehnyt varoetäisyyksien tarkastelun, joka osoitti, että hankkeella ei ole nykyistä toimintaa laajempia vaikutuksia tehdasaluetta ympäröivään maankäyttöön (yleiskaavan vyöhykkeet sv/A ja sv/B). Ympäröivä maankäyttö on ratkaisu Keski-Laukaan pohjoisosan yleiskaavassa (osa-alue I Horonpohja-Piilopohja-Kuukkala).

 

 Rakennushankkeen tiedot

 Varastorakennus. Kerrosten lukumäärä I ja rakennuksen kerrosala 1200 k-m².

 

 Naapureiden kuuleminen

 Tehdasalueen muut toimijat on kuultu ja heillä ei ollut huomauttamista hankkeeseen. Tukes käsittelee ja antaa oman päätöksensä asiassa ja ottaa päätöksessään kantaa kyseisen rakennuksen räjähdemääriin sekä turvallisuuteen.

 

 Hakemuksessa esitetyt perustelut sekä arvio hankkeen keskeisistä vaikutuksista

 Uusi räjähdeainevarasto, joka sijaitsee pohjavesialueella ja sammutusvesien hallinta toteutetaan piha-alueen allastuksella. Viemärilinjakaivossa on sähköinen kaivoventtiili, joka on yhteydessä paloilmoitinjärjestelmään palotilanteessa.

 

 Nammo Lapua Oy tulee hakemaan pysyvän varastoinnin lupaa Tukesilta ja rakennuksen käyttöönotto edellyttää hyväksyttyä Tukes-lupaa.

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus myöntää suunnittelutarveratkaisun ja päättää, että hakemuksen mukainen rakentaminen täyttää rakentamiselle MRL 137 §:ssä asetetut erityiset edellytykset. Päätös annetaan julkipanon jälkeen. Päätös on voimassa kaksi vuotta päätöksen lainvoimaisuudesta lukien, jonka aikana rakennuslupaa on haettava.

Perustelu: Rakentaminen ei aiheuta haittaa kaavoitukselle tai alueidenkäytön muulle järjestämiselle, ei vaikeuta luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista eikä vaikeuta rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista.

Alueella on vireillä asemakaava, jossa tarkastellaan tarkemmin alueen tulevaa kehittämistä ja täydennysrakentamista huomioiden toiminnan aiheuttamat reunaehdot Vihtavuoren tehdasalueelle sekä sitä ympäröivälle maankäytölle. Asemakaavaa varten laaditut selvitykset ovat olleet käytettävissä suunnittelutarvelupaa valmisteltaessa. Kaavasuunnittelu vie aikaa 1-2 vuotta, jonka vuoksi toiminnan kehittäminen edellyttää sujuvampaa lupamenettelyä. Varastorakennus on huomioitu ja mukana asemakaavan suunnittelutyössä.

 

Päätös Kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.