Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.11.2023/Pykälä 291



 

Vuoden 2024 talousarvion ja vuosien 2025-2027 taloussuunnitelman hyväksyminen

 

Kunnanhallitus 27.11.2023 § 291  

426/02.02.00.00/2023  

 

 

 Valmistelija: talous- ja henkilöstöjohtaja Eero Raittila, puh. 040 663 7306

 

Kunnanjohtajan esitys vuoden 2024 talousarvioksi esiteltiin valtuustolle 23.10.2023. Esityksestä käytiin talousarvion laadinta-aikataulun mukaisesti lähetekeskustelu valtuuston kokouksessa 13.11.2023 ja samalla päätettiin veroprosenteista vuodelle 2023. Veroprosenttipäätökset olivat kunnanjohtajan talousarvioesityksen mukaisia. Kunnanhallitus piti 17.11.2023 talousarvioseminaarin talousarvioesityksensä valmistelemiseksi.

 

Kunnanjohtajan talousarvioesityksen 23.10.2023 esittelyn jälkeen kunnanhallituksen talousarvioesitykseen on tehty seuraavat sitovien erien muutokset:

 

Käyttötalousosa

  • Hallintopalvelujen määrärahan vähennys 13.200 euroa. Henkilöstökulujen vähennys tarkentuneen henkilöstösuunnitelman johdosta.
  • Talous- ja henkilöstöpalvelujen määrärahan lisäys 37.340 euroa. Henkilöstökulujen lisäys 17.340 euroa tarkentuneen henkilöstösuunnitelman johdosta. Palvelujen oston lisäys 20.000 euroa, koska tasapainottamisohjelman mukainen henkilöstön tekemien ehdotusten toimeenpano tapahtunut teknisellä palvelualueella työnjohdon päivystyksen lopettamisen myötä.
  • Elinkeinopalvelujen määrärahan vähennys 30.000 euroa maanvuokratulojen tuloarvion kasvusta johtuen.
  • Varhaiskasvatuksen määrärahan lisäys 227.720 euroa Leppäveden päiväkodin lisätilojen ja uuden lapsiryhmän perustamisesta johtuen.
  • Perusopetuksen määrärahan vähennys 117.160 euroa. Kuhaniemen koulun lisätilan lisäkustannukset 56.840 euroa. Tasa-arvoraha, tulojen lisäys 64.000 euroa. Pohjoisen Laukaan kouluverkkoratkaisun toteutus syksyllä 2024 nettovaikutus 110.000 euroa.
  • Tilapalvelun määrärahan lisäys 71.690 euroa. Pohjoisen Laukaan kouluverkkoratkaisun toteutus syksyllä 2024 nettovaikutus 68.000 euroa. Lisäksi sivistyspalveluiden lisätiloihin liittyvät kustannukset, joita vuokratulot eivät kata.
  • Ruoka- ja puhtauspalvelun määrärahan vähennys 200 euroa sivistyspalvelun muutoksiin liittyvät sisäisten palvelujen muutokset.

 

Investointiosa

  • Maanhankinnan investointimäärärahaa korotettiin 756.000 eurosta 1.256.000 euroon, johtuen vireillä olevasta merkittävästä maakaupasta.
  • Kirkonkylän koulun parkkialueeseen varattu 240.000 euron määräraha poistettiin investointiohjelmasta
  • Lievestuoreen sataman Osbu-hankkeen määräraha 10.000 euroa lisättiin investointiohjelmaan

 

Rahoitusosa

  • Rahoituslaskelmalle on lisätty 250.000 euroa antolainoja ja ottolainoja. Kyseessä on yleishyödyllisten hankkeiden välirahoituslainoja varten myönnettävä limiitti, jota voidaan käyttää, mikäli hakemuksia tulee.
  • Lainakannan muutos on päivitetty käyttötalouden ja investointiosan muutosten perusteella

 

Muutosten perusteella talousarvion tekstit, taulukot ja kuviot on soveltuvin osin päivitettiin ajantasaisiksi. Tekstiosiin on tehty lisäksi muita vähäisiä muutoksia ja korjauksia, jotka eivät vaikuta talousarvion sitoviin eriin.

 

Laukaan Kehitysyhtiö Oy:n toiminnalliset tavoitteet on täydennetty.

 

Perusopetuksen palveluverkkoratkaisua on talousarviossa aikaistettu alkamaan jo syksystä 2024. Valtuusto päättää palveluverkkoratkaisusta ja sen aikataulusta erikseen 11.12.2023. Talousarviokirjaus ei vaikuta valtuuston mahdollisuuteen päättää asiasta. Toimenpiteenä asia ei ole talousarviossa sitova, mutta se vaikuttaa perusopetuksen ja tilapalvelun sitoviin määrärahoihin.

 

Ruokapalvelun sopeutuksista on poistettu erillinen maininta Satavuon koulun kouluruokaan liittyvistä muutoksista. Sopeutettava euromäärä on yhdistetty ruokapalvelun muihin sopeutuksiin.

 

Vuoden 2023 pohjatiedoksi tulos- ja rahoituslaskelmaosaan sekä kuvioihin päivitettiin viimeisin tilinpäätösennuste.

 

Valtionosuusennuste päivitettiin kuntaliiton viimeisimmän ennusteen mukaiseksi. Päivitys paransi hieman valtionosuuksien määrää suunnitelmavuosilla.

 

Valtiovarainministeriön 17.11.2023 ilmoittamista valtionosuusleikkauksista lisättiin maininta soveltuviin osiin talousarviotekstiä. Leikkausten vaikutus määrärahoihin käsitellään erikseen talousarviomuutoksena, kun uudet valtionosuuslaskelmat valmistuvat.

 

Edellä kuvatut muutokset eivät olennaisesti muuta kunnanjohtajan talousarivoesityksen mukaista kuvaa talouden tunnusluvuista suunnitelmakaudella. Seuraavassa talousarviovuoden 2024 olennaisia tunnuslukuja (1000 euroa):

 

Tuloslaskelma (1000 €)

Toimintakate 55.884,2

Verotulot 45.818,0

Valtionosuudet 15.640,0

Rahoituserät -2.685,0

Vuosikate 2.888,8

Poistot 7.775,0

Tilikauden tulos -2.886,2

Kertynyt yli-/alijäämä -5.430,1

 

Rahoituslaskelma (1000 €)

Investointimenot 5.385,0

Lainakannan muutokset -378,8

Lainakanta 106,1 miljoonaa euroa

Lainakanta/as 5.649 euroa

 

Esityslistaan/pöytäkirjaan liitetään talousarviokirja sekä sen liitteeksi kuuluva talouden tasapainottamisohjelma.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy vuoden 2024 talousarvion ja vuosien 2025-2027 taloussuunnitelman. Kunnanhallitus päättää, että talousarvioon voidaan tehdä viranhaltijatyönä teknisiä korjauksia, jotka eivät vaikuta sitoviin tavoitteisiin.

 

Päätös Keskustelun aikana kunnanjohtaja teki muutetun esityksen:
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy vuoden 2024 talousarvion ja vuosien 2025-2027 taloussuunnitelman sillä muutoksella, että perusopetuksen palveluverkkoratkaisu toteutetaan vasta vuonna 2025, mistä johtuen talousarvioon vuodelle 2024 perusopetukseen lisätään 110 000 euron määräraha ja tilapalveluista vähennetään 68 000 euron määräraha. Kunnanhallitus päättää, että talousarvioon voidaan tehdä viranhaltijatyönä teknisiä korjauksia, jotka eivät vaikuta sitoviin tavoitteisiin.

Kunnanjohtajan muutettu esitys hyväksyttiin.