Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Lupa- ja valvontalautakunta
Pöytäkirja 12.12.2023/Pykälä 124


 

Toivakan kunnan tiedustelu rakennusvalvonnan ja ympäristönsuojelun viranomaisyhteistyöstä

 

Lupa- ja valvontalautakunta 12.12.2023 § 124  

881/00.04.01/2023  

 

 

 Valmistelija: ympäristötoimenjohtaja Jukka Lappalainen, p. 0400 564 983

 

Toivakan kunta on kuntaympäristöjohtaja Jari Lämsän allekirjoittamalla 16.11.2023 päivätyllä kirjeellä tiedustellut Laukaan lupa- ja valvontalautakunnalta viranomaistehtävien ostamisesta Laukaan kunnalta vuodeksi ja myös mahdollisuutta pidempiaikaiseen yhteistyöhön. Sittemmin kuntaympäristöjohtaja on ilmoittanut, että Toivakan kunta on ostamassa vuoden 2024 viranomaispalvelut Joutsan kunnalta, mutta haluaa kuitenkin kannanottoa 1.1.2025 mahdollisesti alkavasta pidempiaikaisesta viranomaisyhteistyöstä rakennusvalvonnan ja ympäristönsuojelun toimialoilla.

 

Viranomasipalvelujen tuottaminen ostopalveluna merkitsee sitä, että ostavassa kunnassa toimii oma viranomaislautakunta ja palvelua myyvän organisaation viranhaltijat tuottavat sovitun palvelun. Tämä on lyhytaikaiseen tarpeeseen sopiva ratkaisu, mutta ei ole toimiva pidempiaikainen ratkaisu lupa- ja valvontatehtävien hoitamiseksi. Ongelmia syntyy tarvittavan resurssin oikeasta mitoituksesta ja ohueksi jäävästä viranhaltijoiden ja lautakunnan yhteistoiminnasta. Tällä menettelyllä ei voida turvata kuntalaisten asianmukaista ja tasapuolista palvelua, ja myös viranhaltijat voivat joutua ongelmiin virkavastuun kanssa. Tästä syystä Laukaan lupa- ja valvontalautakunta ei pidä mahdollisena, että Laukaan kunta ryhtyisi pidempiaikaisella sopimuksella myymään viranhaltijatyötä Toivakan kunnalle.

 

Laukaan kunnan lupa- ja valvontalautakunta tuottaa nykyisellään ympäristöterveydenhuollon viranomaispalvelut Laukaan ja Konneveden kunnille ja ympäristönsuojelu- ja rakennusvalvontaviranomaispalvelut Laukaan ja Hankasalmen kunnille. Lautakunta on ylikunnallinen ja siinä ovat edustettuina kaikki yhteistoimintakunnat ja Laukaa on vastuukuntana. Koska kuntayhteistyö on nykyisin järjestetty kuntalain 51 §:n mukaisella ja jo vakiintuneella toimielimellä, on mahdolliset uudet yhteistyötarpeet arvioitava ensisijaisesti tämän järjestelmän pohjalta.

 

Mikäli Toivakan kunta haluaa pidempiaikaista viranomaisyhteistyötä Laukaan kunnan kanssa, on kunnan tehtävä asiasta virallinen aloite Laukaan kunnalle kuntalain 8 luvun 49 §:n 2 momentin ja 54 §:n tarkoittaman yhteistoiminnan selvittämiseksi.  Jos Laukaan kunta katsoo, että yhteistoiminnalle on mahdollisuus, etenee asia viranhaltijavalmisteluun. Mikäli tarvittavista resursseita ja yhteistoiminnan muodoista saadaan yhteisymmärrys, voidaan asia valmistella kuntien luottamuselimiin ratkaistavaksi.

 

 

Esityslistan ohessa:

-          Toivakan kunnan kirje lupa- ja valvontalautakunnalle 16.11.2023; Tiedustelu rakennusvalvonnan mahdollisesta kuntayhteistyöstä Laukaan kunnan järjestämänä Toivakan kunnalle

 

 

Esittelijä Ympäristötoimenjohtaja Jukka Lappalainen

 

Päätösehdotus Lautakunta päättää esittää ylläolevan vastauksen Toivakan kunnan tiedusteluun.

 

Päätös Ympäristötoimenjohtajan esitys hyväksyttiin.