Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 12.12.2023/Pykälä 129


 

Keskustan valtuustoryhmän valtuustoaloite opiskelustipendistä laukaalaisille nuorille opiskelijoille

 

Sivistyslautakunta 12.12.2023 § 129  

766/02.05.01.02/2023  

 

 

 Valmistelija: sivistysjohtaja Jussi Silpola, p. 0400 250 743

 

Laukaan keskustapuolue on tehnyt valtuustoaloitteen 25.9.2023. Valtuustoaloitteessa esitetään, että Laukaa maksaisi tulevaisuudessa opiskelustipendiä tutkintotavoitteisesti ja päätoimisesti muualla kuin Laukaassa opiskeleville 18-29 -vuotiaille nuorille. Tavoitteena olisi kannustaa Laukaalaisia nuoria hankkimaan koulutusta ja ammatin. Samalla kotikuntastipendi auttaisi ylläpitämään suhdetta kotikuntaan.

Stipendin saamisen kriteerit aloitteen mukaan olisivat:

-          hakija opiskelee muualla kuin Laukaassa

-          opiskelu on päätoimista ja johtaa tutkintoon

-          opiskelija on läsnä olevana oppilaitoksessa

-          opiskelijan kotikunta on Laukaa 31.12.2023

-          hakija on iältään 18-29 -vuotias 28.2.2024

 

Aloitteen mukaan stipendin suuruus tulisi olla 350 euroa. Kun kunta saa jokaista 18-29 -vuotiasta kohden valtionosuutta laskennallisesti 65 euroa, kunnassa kirjoilla olevat opiskelijat eivät tuottaisi valtionosuuksissa hyötyä kunnalle.

 

Kotikuntalaki on tähän asti mahdollistanut sen, että opiskelija voi säilyttää väestörekisterissä kotikuntana vanhan asuinpaikkansa, ja näin hänet lasketaan kunnan asukkaaksi valtionosuuslaskennassa.

 

Valtioneuvosto on uudistamassa kotikuntalakia 1.8.2024 alkaen. https://valtioneuvosto.fi/-//10623/uusi-laki-selkeyttaa-kotikunnan-maaraytymista-ota-kantaa-lain-ehdotuksiin Lakiuudistus lähtee siitä, että toiseen asuinkuntaan muuttavan henkilön tulee tehdä muuttoilmoitus riippumatta siitä, kuinka kauan asuminen uudessa paikassa kestää. Samalla vaihtuu kotikunta, jos henkilö muuttaa toiseen kuntaan. Muuttaja voi säilyttää aikaisemman kotikuntansa vain silloin, jos asuminen toisen kunnan alueella kestää enintään vuoden ja hän ilmoittaa haluavansa säilyttää aikaisemman kotikuntansa. Kyse voisi olla esimerkiksi alle vuoden kestävästä työstä tai opiskelusta toisella paikkakunnalla, jonka jälkeen muuttaja aikoo palata takaisin lähtökuntaansa.

 

Tämän lakimuutoksen myötä poistuu mahdollisuus, että pitkäaikaisesti opiskeleva voisi säilyttää kotikuntana entisen asuinpaikkansa, jos hän todellisuudessa ei asu paikkakunnalla. Näin ollen kunta ei myöskään tule saamaan jatkossa valtionosuuksia tällä perusteella, eikä opiskelustipendin maksamiselle ole tällaista taloudellista perustetta.

 

Laukaalaisten nuorten kannustamisen näkökulmasta stipendi olisi perusteltu. Sivistyspalveluiden talousarvioon v. 2024 ei ole varattu rahaa opiskelijastipendeihin. Vuoden 2025 talousarviota valmistellessa stipendiä voidaan harkita, huomioiden että aiemmin mahdollinen kotikuntamerkintä ja sen mukanaan tuoma valtionosuus poistuvat kotikuntalain uudistuksen myötä.

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Jussi Silpola

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta merkitsee saaneensa vastauksen valtuustoaloiteeseen tiedoksi ja aloitteen loppuunkäsitellyksi.

 

Päätös Sivistysjohtajan esitys hyväksyttiin.