Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.12.2023/Pykälä 325


7 Elinvoimalupaus Laukaan kunta ja Laukaan Yrittäjät

 

Laukaan kunnan ja Laukaan Yrittäjien elinvoimalupaus

 

Kunnanhallitus 18.12.2023 § 325  

946/14.01.00/2023  

 

 Valmistelija: kunnanjohtaja Linda Leinonen, puh. 040 188 0566, Yritysasiantuntija Sanna Jylänki, puh. 040 152 4922

 

Keski-Suomen maakunnan sijoitus Yrittäjien Elinvoimabarometrissa on kymmenes. Maakunta pärjäsi erityisen hyvin koulutuspalveluiden ja osaavan työvoiman saatavuudessa, myös verkostoituminen, yhdessä tekeminen ja johtaminen ovat hyvällä tasolla. Kehittämistä on erityisesti saavutettavuudessa, rakennetun ympäristön houkuttelevuudessa sekä pienten ja isojen yritysten yhteistyössä.

 

  Laukaan kunta haluaa olla mukana kehittämässä alueen ja Laukaan elinvoimaa. Täten kunta on laatinut yhdessä Laukaan Yrittäjät ry:n kanssa Elinvoimalupauksen. Elinvoimalupaus on voimassa aina valtuustokauden ja sitä seurataan säännöllisesti. Tällä lupauksella osapuolet sitoutuvat yhdessä vahvistamaan elinvoimaa sekä edistämään yrittäjäystävällistä ilmapiiriä.

 

Elinvoimalupauksessa Laukaan kunta ja Laukaan Yrittäjät ry sopivat panostavansa seuraaviin alla mainittuihin painopistealueisiin alueen pito- ja vetovoiman lisäämiseksi. Yhteisillä tavoitteilla, toimenpiteillä ja aktiivisella seurannalla parannetaan konkreettisesti yritysten toimintaedellytyksiä Laukaassa.

 

  Painopistealueet:

1. Toimiva vuoropuhelu ja yhteisöllisyys

2. Sujuvat kaavoitus- ja lupaprosessit sekä viranomaispalvelut

3. Sujuvat rahoitusprosessit

4. Yrittäjämyönteiset hankinnat

5. Yrittäjyyteen kannustaminen ja yrittäjyyskasvatus

6. Työllisyys ja osaava työvoima

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy omalta osaltaan Laukaan kunnan ja Laukaan Yrittäjät ry:n Elinvoimalupauksen kuluvalle valtuustokaudelle ja valtuuttaa kunnanjohtajan allekirjoittamaan Elinvoimalupauksen Laukaan kunnan osalta.

 

Päätös Anna-Mari Pylkäs poistui esteellisenä asian käsittelyn ajaksi (hallintolaki 28.1 § kohta 5).

Kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.