Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.12.2023/Pykälä 317



 

Laukaan kunnan metsäohjelma; ohjausryhmän nimeäminen

 

Kunnanhallitus 18.12.2023 § 317  

933/02.07.00.00/2023  

 

 Valmistelija: maankäyttöpäällikkö Jarmo Toikka, puh. 040 353 8258

 

Laukaan kunta omistaa yhteensä noin 2500 ha metsäalueita, joista suurin osa on talousmetsiä ja loput muuta metsää. Kunnan metsät ovat arvokkaita monessa muodossa ja ne jakautuvat sijainnin, kaavoitustilanteen, muun käyttötarkoituksen ja historian mukaan eri luokkiin. Metsiin liittyy paljon odotuksia, tarpeita ja tavoitteita, kuten taloudellinen tuotto, virkistyskäyttö, viihtyisä asuinympäristö, raakamaareservi sekä luonnon monimuotoisuuden edistäminen ja luonnonsuojelu.

Valmistelussa on tunnistettu tarve metsäohjelman laatimiselle ja sitä varten on varattu määräraha vuoden 2024 talousarvioon. Metsäohjelma on strateginen asiakirja, joka linjaa kunnan omistamien metsien käyttöä pitkälle tulevaisuuteen. Metsäohjelma ohjaa päätöksentekoa ja operatiivista toimintaa sekä antaa tietoa kunnan metsänhoidon tavoitteista asukkaille ja sidosryhmille. Työhön osallistetaan eri menetelmiä käyttäen luottamushenkilöitä, asukkaita ja sidosryhmiä.

 

Metsäohjelma toteutetaan konsulttityönä. Työn etenemisestä, ohjaamisesta ja seurannasta vastaa ohjausryhmä. Kunnanhallitus nimeää ohjausryhmän ja se koostuu viranhaltijoista, luottamushenkilöistä ja sidosryhmien edustajista. Työtä laativan konsultin projektipäällikkö tulee osaksi ohjausryhmää työn kilpailutuksen jälkeen. Tarvittaessa ohjausryhmä voi myös kutsua kokouksiinsa myös muita asiantuntijoita.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus nimeää Laukaan kunnan metsäohjelmatyöhön seuraavat viranhaltijat:
- kunnanjohtaja Linda Leinonen
- kaavoitusjohtaja Mari Holmstedt
- maankäyttöpäällikkö Jarmo Toikka
- puistomestari Paula Nieminen
- ympäristötarkastaja Anne Yli-Olli
- viestintäpäällikkö Heli Peltola

Lisäksi kunnanhallitus valitsee keskuudestaan kaksi jäsentä ohjausryhmään.

Sidosryhmästä ohjausryhmään kutsutaan edustaja Päijänteen Metsänhoitoyhdistyksestä.

 

Päätös Kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin ja kunnanhallitus päätti yksimielisesti nimetä keskuudestaan työryhmään Ilkka Tiihosen ja Eliisa Haimakan.