Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 65


8 Kotoutumisohjelma 2024 Laukaan kunta

Laukaan kunnan kotoutumisohjelma vuodelle 2024

 

Kunnanhallitus 27.11.2023 § 294 

 

 Valmistelija: Satu Rautiainen / Vapaa-aikapalvelut, p. 040 764 1896

 

 Laki kotoutumisen edistämisestä velvoittaa, että kunnan tai useamman kunnan yhdessä on laadittava kotoutumisohjelma kotoutumisen edistämiseksi ja monialaisen yhteistyön vahvistamiseksi kunnassa. Kotoutumisohjelma sisältää kunnan eri palveluiden, hyvinvointialueen ja muiden yhteistyötahojen kuvaukset kotoutumisen ja maahanmuuton näkökulmasta.

 

 Kotoutumisohjelma hyväksytään kunkin kunnan kunnanvaltuustossa ja sitä tarkistetaan vähintään kerran neljässä vuodessa. Valtio korvaa kunnille kotoutumislain mukaisesti vastaanotosta aiheutuvia kustannuksia. Korvausten saamisen edellytyksenä on, että kunnassa on ajantasainen kotouttamisohjelma ja sopimus ELY-keskuksen kanssa.

 

 Laukaan kunnan edellinen kotoutumisohjelma on tehty vuosille 2020-2023. Tämä päivitetty ohjelma on tehty vain tulevaa vuotta 2024 varten, koska vuonna 2025 voimaan tulevan kotoutumislakiuudistuksen myötä myös kuntien kotoutumisohjelman sisältö tulee muuttumaan ja se voi olla osana jotain muuta kunnan strategista ohjelmaa, kuten hyvinvointisuunnitelmaa.  Päivitetyssä ohjelmassa on huomioitu erityisesti hyvinvointialueen toiminnan aloittaminen 1.1.2023 ja siihen liittyvät muutokset. Lisäksi keväällä 2022 alkanut Ukrainan sota on vaikuttanut Laukaassa maahanmuuttajien määrään.

 

 Laki kotoutumisen edistämisestä (1386/2010) tuli voimaan 1.9.2011 ja lain tarkoituksena on edistää maahanmuuttajien kotoutumista, tasa-arvoa ja valinnanvapautta. Lain mukaan kaikki Suomeen muuttavat henkilöt saavat perustietoa yhteiskunnasta ja ohjausta palveluista saadessaan oleskeluluvan tai rekisteröidessään oleskeluoikeutensa. Kuntien kotoutumisen edistämisen osalta tämä tarkoittaa, että kunnilla on velvollisuus huomioida kaikki eri syistä Suomeen muuttavat henkilöt ja täten kaikkien maahan asettuvien kotoutumista tulee edistää. On huolehdittava siitä, että kunnan palvelut soveltuvat myös maahanmuuttajille.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle Laukaan kunnan kotoutumisohjelman hyväksymistä vuodelle 2024.

 

Päätös Kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.

 

 

Valtuusto 11.12.2023 § 65  

888/04.03.01.00/2023  

 

Päätös Kunnanhallituksen esitys hyväksyttiin.