Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 17.01.2023/Pykälä 9



 

Avustushakemus Alanen -järven kunnostamiseen

 

Tekninen lautakunta 17.01.2023 § 9  

69/02.05.01.02/2023  

 

 

 Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, p. 050 347 5247

 

Jyväskylän ammattikorkeakoulu Oy, Biotalousinstittuutti hakee avustusta Alanen -järven hoitokalastus -hanketta varten. Ely-keskus on myöntänyt päätöksellään KESELY/2947/2021 29.04.2022 hankkeelle avustusta 39.250 euroa. Avustuksen määrä on kuitenkin enintään 70 prosenttia avustuksen käyttötarkoituksen mukaisista hyväksyttävistä kustannuksista, joten hankkeen toteuttamiseen haetaan avustusta myös kunnalta.

 

Hankkeen hyväksyttävät kokonaiskustannukset ovat 56.071,43 euroa. Kunta on aiemmin (tela 12.4.2022 § 31) myöntänyt hankkeelle avustusta 4.793,05 euroa, kun rahoitustarve oli 10.000 euroa. Syynä osittaiseen rahoitukseen oli kunnan määrärahojen puute.  Nyt haettava 5.206,95 euron avustus vastaa viime vuonna myöntämättä jäänyttä osaa hankkeen avustuksesta. Hanke ei ole vielä käynnistynyt.

 

Vuonna 2021 järvellä on tehty kunnostussuunnitelma Jyväskylän  ammattikorkeakoulun toimesta. Suunnitelmassa suositellaan vahvasti hoitokalastusta yhtenä kunnostustoimenpiteenä. Tämän hankkeen tavoitteena on suorittaa Alanen-järvelle hoitokalastuksen tehovaihetta kaksi vuotta. Tehovaihe kestää kokonaisuudessaan kolme vuotta. Tämän jälkeen seuraa kolmen vuoden ylläpitovaihe (kevyempi hoitokalastus). Tehovaiheen kolmas vuosi sekä ylläpitovaiheen vuodet eivät kuulu tähän hankkeeseen. Niiden toteuttamiseksi hakija tekeen tässä hankkeessa rahoitushakemuksen  jatkohanketta varten. Ylläpitovaihetta voidaan mahdollisesti toteuttaa myös paikallisten voimin.

 

Hankkeen aikataulu 1.1.2023 - 31.10.2024.

 

Laukaan kunta on varautunut vuoden 2023 talousarviossa vesiensuojeluavustuksiin 10.000 määrärahalla.

 

Esityslistan ohessa:

Avustushakemus, päivitetty hankesuunnitelma ja Ely-keskuksen päätös avustamisesta.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Janne Laiho

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää myöntää avustusta 20 % toteutuneista kustannuksista, kuitenkin enintään 5.206,95 euroa,  Alanen -järven hoitokalastus hankkeeseen. Avustus maksetaan toteutuneita kustannuksia ja kuitteja vastaan. Jos avustettavaa hanketta ei ole aloitettu hankesuunnitelman mukaisesti 30.11.2023 mennessä, päätös peruuntuu, eikä hankkeeseen myönnettyä määrärahaa voi enää hakea maksuun.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.