Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.02.2023/Pykälä 37


# Eduskuntavaalien vaalilautakunnat

 

Vuoden 2023 eduskuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valinta

 

Kunnanhallitus 06.02.2023 § 37  

124/00.00.00.01/2023  

 

 

 Valmistelija: hallintojohtaja Antti-Pekka Hokkanen, puh. 040 195 6559

 

Vuoden 2023 eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 2.4.2023.

Ennakkoäänestysaika kotimaassa on 22.-28.3.2023 (keskiviikosta

tiistaihin).

 

Vaalilain 15 §:n mukaisesti kunnanhallituksen on hyvissä ajoin

ennen vaaleja asetettava:

 

1.) Kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu

puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä

tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään

kolme.

 

2.) Laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai

useampi vaalitoimikunta, joihin kuhunkin kuuluu puheenjohtaja,

varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä

varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme.

 

Sekä vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenten että niiden

varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa

asianomaisessa vaalipiirissä vaaleissa ehdokkaita asettaneita

puoluerekisteriin merkittyjä puolueita. Poliittista edustavuutta

tarkastellaan erikseen jäsenten ja varajäsenten kohdalla. Yleensä

lain vaatimuksen toteutuminen edellyttää, että jäsenissä ja

varajäsenissä ei ole kahta samaa puoluetta edustavaa henkilöä.

 

Edelleen on huomioitava, että sekä vaalilautakunnan että

vaalitoimikunnan varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen,

jossa he tulevat jäsenten sijaan. Valinnassa on myös huomioitava

tasa-arvolain vaatimus 40 %:n sukupuolikiintiöstä, jonka tulee

toteutua erikseen jäsenten ja varajäsenten kohdalla. Valittavien

kelpoisuudesta on lisäksi voimassa, mitä kuntalaissa yleensä on

säädetty kelpoisuudesta kunnallisiin luottamustoimiin ja erityisesti

lautakuntiin. Siten ei vaadita, että valittavan tulisi asua sillä alueella,

jonka vaalilautakunnasta on kysymys.

 

Myös vaalilain 15 ja 16 §:t tulee ottaa huomioon. Tämän vuoksi

vaalilautakunnan jäsenenä tai varajäsenenä ei saa olla ehdokas.

Vaalitoimikunnan jäsenenä tai varajäsenenä ei saa olla ehdokas eikä

myöskään hänen puolisonsa (aviopuolisot sekä avioliitonomaisessa

suhteessa tai rekisteröidyssä parisuhteessa elävät), lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa. Mikäli vaalilautakunnan jäsen tai varajäsen toimii vaalipäivänä

vaalitoimitsijana, niin häneen pätee samat esteellisyydet kuin vaalitoimikuntaan valittaessa.

 

Keskushallinto on lähestynyt puolueita ja pyytänyt tekemään

esityksiä vaalilautakuntiin ja vaalitoimikuntaan valittavista jäsenistä ja

varajäsenistä etukäteen.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää vuoden 2023 eduskuntavaaleja varten:

1. Valita kunkin äänestysalueen (001 Kirkonkylä, 002 Vihtavuori, 003
Leppävesi, 004 Lievestuore, 005 Vehniä ja 006 Pohjois-Laukaa)
vaalilautakuntaan viisi (5) jäsentä ja viisi-kolme (5-3) varajäsentä
siinä järjestyksessä, jossa he tulevat jäsenten sijaan.

2. Määrätä kunkin vaalilautakunnan jäsenistä yhden
puheenjohtajaksi ja yhden varapuheenjohtajaksi.

3. Valita vaalitoimikuntaan kolme (3) jäsentä ja kolme (3) varajäsentä
siinä järjestyksessä, jossa he tulevat jäsenten sijaan.

4. Määrätä vaalitoimikunnan jäsenistä yhden puheenjohtajaksi ja
yhden varapuheenjohtajaksi.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti vuoden 2023 eduskuntavaaleja varten:

1. Valitsi pöytäkirjan liitteen mukaiset jäsenet ja varajäsenet vaalilautakuntiin.

2. Määräsi pöytäkirjan liitteen mukaisesti puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat vaalilautakuntiin.

3. Valitsi pöytäkirjan liitteen mukaiset jäsenet ja varajäsenet vaalitoimikuntaan.

4. Määräsi pöytäkirjan liitteen mukaisesti vaalitoimikunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Pöytäkirjan liitteenä kunnanhallituksen valinnat.