Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 14.02.2023/Pykälä 18


 

Tilapalvelun työohjelmat vuonna 2023

 

Tekninen lautakunta 14.02.2023 § 18  

21/00.01.02.03/2023  

 

 

 Valmistelija: tilapalvelupäällikkö Jani Veikkolainen, puh. 0400 354 735

 

Talonrakennusinvestointeihin on varattu vuoden 2023 budjetissa noin

5,4 miljoonaa euroa.

 

Talonrakennusinvestointien työohjelma muodostuu kunnanvaltuuston päätöksellä hyväksytystä investointiohjelmasta.  Investointiohjelmassa esitetty talousarviovaraus on palvelualueen tarveselvitysvaiheessa ilmoittaman tilatarpeen ja toteutuneiden tilahankkeiden pinta-alakustannusten tulosumma. Sekä investointi- että työohjelmassa esitetyt hankkeet ovat hankesuunnitteluvaiheessa ja niiden kustannusarviot täsmentyvät tilaohjelman ja laatutavoitteiden vahvistuttua sekä suunnittelu- ja rakentamiskustannusennusteiden myötä. Kunnanvaltuuston päätöksentekoon tuodaan investointivarauksen täsmennykset tavoitehinta- ja rakennusosa-arviovaiheiden jälkeen ja tarvittaessa samalla korjataan työohjelman aikataulumuotoista esitystä.

 

Kohdentamaton investointimääräraha jaetaan toimintavuoden aikana käyttösuunnitelmilla eri investointikohteille. Vuosittainen investointivaraus on 550.000 euroa.

 

Työohjelmia täsmennetään ja päivitetään ohjelman toteutumisen ja investointipäätösten valmistumisen mukaan. Työohjelmat toimivat tilapalvelun resurssisuunnittelun työkaluna.

 

Investointihankkeiden työohjelma

 Kuhankosken koulu-päiväkotiratkaisun investointivaraus on 150.000 euroa vuodelle 2023. Hankesuunnittelutyö on aluillaan. Tavoitteena on saada kesään 2023 mennessä peruslinjaukset tilahaasteeseen vastaamiseksi ja mikäli hankesuunnitelman päätöksenteko aktivoi investointivarauksen, käynnistyy toteutussuunnittelu.

 

 Leppäveden päiväkotiratkaisulle on varattu investointiohjelmaan 2.100.000 euroa kuluvalle vuodelle. Varhaiskasvatuksen tilatarpeeseen on aktiivisesti etsitty ratkaisumalleja hankesuunnittelutyön aikana eri vaihtoehtomallien kautta. Hankesuunnitelman loppuraportti tulee päätöksentekoon viimeistään alkusyksyn aikana.

 

 Vuonteen päiväkoti- ja kouluratkaisujen määrärahavaraus on 1.050.000 euroa, joka jäänee merkittäviltä osin toteutumatta. Hankesuunnittelutyöryhmä on työn edetessä todennut, että tilatarpeeseen voidaan löytää muita ratkaisuja ja ettei akuutisti suuria investointeja tarvittaisi.

 

 Saralinnan selvitystyölle on varattu 45.000 euron määräraha investointiohjelmaan. Tavoitteena on hankerahoitusmallien vahvistumisen jälkeen käynnistää ennallistamisprojektin suunnittelu tilaohjelmineen. Hankerahoituksen onnistuminen on projektin käynnistymisen kannalta erittäin merkityksellistä.

 

 Ruokapalvelukeskukselle on varattu 2.000.000 euroa vuodelle 2023. Selvitystyön edetessä on todettu, että hankesuunnittelutyö kannattaa kohdistaa Laukaan lukion viereiselle rakennuspaikalle ja että esisopimusvalmistelua POKE:n kanssa yhteishankkeen muodostamiseksi tulee edistää. Lisäksi on avattu keskustelu myös muiden rahoitusmallien käyttämiseksi tämän hankkeen rahoittamiseksi. Tavoitteena on tuoda hankesuunnitelma päätöksentekoon jo huhtikuussa.

 

 Kunnossapidon työohjelma

 Kunnossapidon yksikkö toimii sekä käyttötalous-, että investointivaroin. Käyttötalousvaroin toteutetaan kiinteistöjen korjaustehtäviä, jotka eivät täytä investointimääritelmää. Investointeihin on edellä mainittu kohdentamaton  550.000 euron varaus.

 

 Työohjelmat esitellään kokouksessa.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Janne Laiho

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää hyväksyä tilapalvelun talonrakennusinvestointien sekä kunnossapidon työohjelmat.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.