Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 14.03.2023/Pykälä 29


 

Varhaiskasvatuksen kerhotoiminnan palvelurahahinnat toimintakaudelle 2023-2024

 

Sivistyslautakunta 14.03.2023 § 29  

194/02.05.00.00/2023  

 

 

 Valmistelija: varhaiskasvatuksen johtaja Maria Kankkio, p. 040 504 2139.

 

 

Sivistyslautakunta on kokouksessaan 13.12.2022 § 124, päättänyt varhaiskasvatuksen kerhotoiminnan maksuttomuudesta asiakkaille toimintakaudeksi 2023-2024.

 

Varhaiskasvatuksen kerhotoimintaa toteutetaan tällä hetkellä yksityisten palveluntuottajien toimesta Vihtavuoressa ja Kirkonkylällä. Tämän lisäksi Leppävedellä toteutetaan kerhotoimintaa kunnan omana toimintana.

 

Kerhopalveluja käyttää vuosittain noin 60 lasta. Kerhojen kysyntä on hieman vähentynyt esimerkiksi vuodesta 2017, jolloin kerhoa käytti noin 140 lasta. Kerhotoiminta on erittäin hyvä varhaiskasvatuspalvelun muoto, joka palvelee erityisesti sellaisessa tilanteessa, kun toinen perheen vanhemmista on kotona pienemmän sisaruksen kanssa. Kerhotoimintaan on mahdollistua osallistua 2 ikävuodesta alkaen ja kerhopalvelua on mahdollista käyttää 1-3 päivänä viikossa. Kerhopalveluja käyttävät Laukaassa 2-5- vuotiaat lapset. Kerhopäivään sisältyy lämmin lounas. Kerhotoiminta on ohjattua, pedagogista varhaiskasvatuksen toimintaa jossa lapsi pääsee harjoittelemaan tärkeitä taitoja omassa vertaisryhmässään.

 

Kerhopalvelua tuottaville yksityisille palveluntuottajille on maksettu vuodesta 2021 alkaen alla olevia hintoja kerhotoiminnan toteuttamisesta. Tarkemmat perusteet kerhotoiminnan palvelurahan maksamiselle määrittelee yksityisen vahaiskasvatuksen palvelurahan sääntökirja (sivistyslautakunta 14.6.2022, § 66).

 

Kerhopalvelujen palveluntuottajien kanssa on pidetty kerhopalveluja ja palvelurahahintoja koskeva palaveri 20.2.2023. Palaverissa on käyty läpi kerhotoiminnan järjestämisen periaatteita ja kerhon toiminta-aikaa. Kerhon toiminta-aika on tähän saakka ollut 1.9-31.5, noudattaen muutoin koulujen loma-aikoja. Palaverissa on keskusteltu kerhon toiminta-ajan aloittamisesta yhdenmukaisesti koulujen alkamisajan mukaan elokuussa. Vuonna 2023 tämä tarkoittaisi aloittamista 9.8.2023 alkaen.

 

Taloudelliset vaikutukset kerhotoiminnan aloittamisella jo elokuussa ovat riippuvaisia kerhoa käyttävästä lapsimäärästä. Alustavan arvion mukaan vaikutus olisi vuositasolla n. 9.500 euroa lisää kuluja kerhotoiminnan palvelurahaan. Muutos parantaisi kuitenkin kerhopalvelun kilpailukykyä muiden varhaiskasvatuspalvelujen rinnalla, ja toisi perheille mahdollisuuden aloittaa kerhotoiminnassa yhdenmukaisesti esimerkiksi esiopetuksen kanssa. 

 

Laukaan kunta on esittänyt yksityisille palveluntuottajille noudatettavan alla olevia hintoja myös toimintakaudella 2023-2024.

 

Kerho 1 pv/vko 135€/kk

Kerho 2 pv/vko 270€/kk

Kerho 3 pv/vko 390€/kk

 

Kerhopalvelujen palveluntuottajat ovat keskustelussa tuoneet esiin vuonna 2022 tapahtuneen inflaation ja kulujen nousun vaikutuksen myös kerhotoiminnan järjestämiseen liittyen. He ovat esittäneet pyynnön tarkastella esitettävää hintatasoa uudelleen.

 

Asiaa on arvioitu Laukaan kunnan toimesta ja päädytty tarkistamaan kerhohinnat seuraavan palvelurahan indeksitarkistuksen yhteydessä 1.8.2024 alkaen.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Jussi Silpola

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää hyväksyä edellä mainitut kerhojen palvelurahahinnat toimintakaudelle 2023-2024. Kerhotoiminta alkaa toimintakaudella 2023-2034 9.8.2023 ja päättyy 31.5.2024.

 

Päätös Sivistysjohtajan esitys hyväksyttiin.