Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 14.03.2023/Pykälä 33



 

Kansalaisopiston kurssimaksut lukuvuonna 2023-2024

 

Sivistyslautakunta 14.03.2023 § 33  

221/02.05.00.00/2023  

 

 

 Valmistelija: Laukaan kansalaisopiston rehtori Marjut Penttinen, p. 050 5970 960

 

 Kansalaisopiston perusrahoitus tulee valtiolta yksikköhinnan perusteella opetustuntien mukaan. Rahoitus koostuu valtion tuesta, ylläpitäjän omasta rahoituksesta ja opiskelijoilta perittävistä kurssimaksuista.

 

 Laukaan kansalaisopiston kurssimaksuja tarkistettiin ylöspäin neljä vuotta sitten lukuvuodeksi 2019-2020, mikä tarkoitti 1-3 euron kurssikohtaista korotusta kurssimaksuihin. Palkka- ja matkakustannusten nousun sekä vuodelle 2023 asetettujen taloudellisten tavoitteiden vuoksi kurssimaksuja on tarvetta tarkistaa ylöspäin lukuvuodelle 2023-2024. Riittävän kurssitoiminnan toteutumisen kannalta on kuitenkin tärkeää säilyttää kurssimaksut maltillisena sekä valtion tuen, että opiskelijamäärän näkökulmasta.

 

 Liitteenä olevassa kurssimaksulaskelmassa hintoja on korotettu yleisesti 12 prosentilla. Tällöin kansalaisopiston kurssimaksut vaihtelevat 13 eurosta 109 euroon (pl. yksilöopetus ja taiteen perusopetus) ja korotusta kurssikohtaisiin maksuihin on 2-13 euroa riippuen kurssin laajuudesta. Musiikin yksilöopetuksen osalta em. hinnan korotusprosentti tarkoittaa enimmillään 23 euron (lapset ja nuoret) ja 30 euron (aikuiset) kasvua lukuvuoden kurssimaksuun. Taiteen perusopetuksessa kurssimaksu kasvaa esitetyn prosentin mukaan 18 euroa lukuvuodessa. Lisäksi taiteen perusopetuksessa opiskeluun liittyvää lukuvuosittaista materiaalimaksua on tarvetta korottaa 10 prosentilla, tarkoittaen 7-8 euron opiskelijakohtaista korotusta.

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Jussi Silpola

 

Päätösehdotus Kurssimaksut lukuvuodelle 2023-2024 ehdotetaan hyväksyttävän liitteen mukaisesti.

 

Päätös Sivistysjohtajan esitys hyväksyttiin.