Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Lupa- ja valvontalautakunta
Pöytäkirja 21.03.2023/Pykälä 31



 

Maa-ainesluvan lupa-ajan jatkaminen, Maansiirto Suuronen Oy, Sorala, Pernasaaren Sora ja Juntula

 

Lupa- ja valvontalautakunta 21.03.2023 § 31  

71/11.03.03.00/2023  

 

 

 Valmistelija: ympäristötarkastaja Anne Yli-Olli, puh. 0400 676 940

 

Maansiirto Suuronen Oy hakee maa-aineslain 10§ 3 mom. mukaista maa-ainesluvan lupa-ajan jatkamista siten, että lupa-ajaksi tulee 10 vuotta.

 

Maansiirto Suuronen Oy:lle on myönnetty kaavoitus- ja rakennuslautakunnassa 23.10.2012 § 212 maa-ainesten ottolupa kahdeksaksi vuodeksi kiinteistöille Sorala ------------, Pernasaari ------------, Juntula ------------- ja Moisio ------------- kokonaisottopäärälle 280 000 m3 luvan lainvoimaisuudesta lukien. Lupa on tullut lainvoimaiseksi Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä 7.1.2015.

 

Maa-aineslain mukaan, jos lupa on myönnetty kymmentä vuotta lyhyemmäksi ajaksi ja lupa-ajan päättyessä osa myönnetyn luvan maa-aineksista on vielä ottamatta, voidaan lupa-aikaa jatkaa niin, että kokonaisajaksi tulee enintään kymmenen vuotta. Määräaikaa jatkettaessa voidaan lupamääräyksiä muuttaa tai antaa uusia lupamääräyksiä. Lupaa ei kuitenkaan saa jatkaa, jos alueelle on tullut voimaan maankäyttö- ja rakennuslaissa tarkoitettu asemakaava tai oikeusvaikutteinen yleiskaava taikka saman lain 38 tai 53 §:ssä tarkoitettu toimenpiderajoitus. Lupa-aikaa voidaan jatkaa ilman 7 §:ssä sekä maa-ainesasetuksessa säädettyjä lausuntoja.

 

Luvan mukaisista aineksista on ottamatta 90 000 m3. Ottaminen sijoittuu hakemuksen mukaan kiinteistöille Sorala ------------, Juntula ------------- ja Pernasaaren Sora ------------ (entinen Pernasaari).

 

Alueelle ei ole tullut voimaan maankäyttö- ja rakennuslain mukaista asemakaavaa tai oikeusvaikutteista yleiskaavaa eikä 38 tai 53 § tarkoitettua toimenpiderajoitusta.

 

Esityslistan ohessa:

- jatkolupahakemus liitteineen (sis. maa-ainesluvan 23.10.2012 §212)

- muistutus, ---------------------------, 22.2.2023

- vastine muistutukseen, 7.3.2023

- Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös 30.12.2013

- Korkeimman hallinto-oikeuden päätös 7.1.2015

- tarkastusmuistio 3.11.2022

 

 

Esittelijä Ympäristötoimenjohtaja Jukka Lappalainen

 

Päätösehdotus Lautakunta myöntää Maansiirto Suuronen Oy:lle maa-ainesluvan lupa-ajan jatkon päätösehdotuksen mukaisesti siten, että lupa-ajaksi tulee yhteensä 10 vuotta. Luvan voimassaolo päättyy 7.1.2025.

 

Päätös Ympäristötoimenjohtajan ehdotus hyväksyttiin liitteen mukaisesti.