Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.03.2023/Pykälä 66


 

Kunnanhallituksen evästykset kevään 2023 yhtiökokouksiin

 

Kunnanhallitus 27.03.2023 § 66  

245/00.04.01/2023  

 

 

 Valmistelija: hallintojohtaja Antti-Pekka Hokkanen puh. 040 1956 559

 

Keväisin on yleisesti niiden yhtiöiden vuosikokoukset, joissa Laukaan kunta on osakkaana. Näitä ovat kunnan omat tytäryhtiöt ja muut yhtiöt, joissa kunta on osakkaana. Kunnan osallistuminen yhtiökokouksiin riippuu esimerkiksi kunnan omistuksen suuruudesta yhtiöissä tai niiden intressiarvosta, muun muassa kyseisten yhtiöiden merkityksestä kunnan talouteen tai toimintaan.

 

Laukaan kunnan konserniin kuuluvia tytäryhtiöitä ovat Laukaan Kehitysyhtiö Oy, Laukaan Vesihuolto Oy ja Laukaan Vuokrakodit Oy. Laukaan kunnan konserniohjeen mukaan konsernijohdonmuodostavat kunnanhallitus ja kunnanjohtaja.

 

Hallintosäännön 25 § kunnanjohtaja valitsee kunnanedustajat

tytäryhteisöjen yhtiökokouksiin ja antaa näille ohjeet kunnan edustajien nimeämisestä hallituksiin ja ohjeet kunnan kannan ottamisesta käsiteltäviin asioihin kuultuaan kunnanhallitusta. Lisäksi kunnanhallituksen kanta on pyydetty niihin yhtiökokouksiin, jos esimerkiksi yhtiökokouksessa valittavan Laukaan edustaja hallitukseen on ollut luottamushenkilö.

 

Tiedossa olevia yhtiökokouksia: Laukaan Kehitysyhtiö Oy 30.3.2023.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus antaa kantansa ainakin seuraaviin asioihin:
 
1.) Laukaan kehitysyhtiön hallitukseen valittavasta jäsenistä,

2.) Laukaan vesihuolto Oy:n hallitukseen valittavasta jäsenestä,

3.) Laukaan vuokrakodit Oy:n hallitukseen valittavasta jäsenestä,

4.) Jyväskylän seudun puhdistamo Oy:n hallitukseen, mikäli se on luottamushenkilö,

5.) Mustankorkea Oy:n hallitukseen valittavasta henkilöstö, mikäli se on luottamushenkilö,

6.) Jyvässeudun liikenneturvallisuuskeskus Oy:n hallitukseen valittavasta henkilöstö, mikäli se on luottamushenkilö,             

7.)  muihin tiedossa oleviin yhtiökokouksiin.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan esityksen ja antoi kantansa seuraaviin asioihin:

1.) Laukaan kehitysyhtiön hallitukseen valitaan seuraavat jäsenet: Linda Leinonen, Sakari Suomala, Mikko Römpötti, Anita Mäkelä ja Panu Putkonen. Puheenjohtajaksi valitaan Linda Leinonen.

2.) Laukaan vesihuolto Oy:n hallitukseen valitaan seuraavat jäsenet: Ilkka Tiihonen, Tero Eskonen, Leena Kalmari, Leena Kautto-Koukka ja Arto Åkerman.

3.) Laukaan vuokrakodit Oy:n hallitukseen valitaan seuraavat jäsenet:
Jukka Häkkinen, Kirsi Nieminen, Eliisa Haimakka, Markku Autio ja Olli-Pekka Puttonen. Puheenjohtajaksi valitaan Jukka Häkkinen.

4.) Jyväskylän seudun puhdistamo Oy:n hallitukseen valitaan Anna-Mari Pylkäs.

5.) Mustankorkea Oy:n hallitukseen valitaan Tarmo Pekonen.

6.) Jyvässeudun liikenneturvallisuuskeskus Oy:n hallitukseen valitaan Tero Savonen ja Aki Teiskonen.

7.) Ei antanut ohjausta muihin yhtiökokouksiin.