Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.04.2023/Pykälä 105


 

Laukaan vanhusneuvoston jäsenten ja varajäsenten nimeäminen vuosille 2021-2023

 

Kunnanhallitus 16.08.2021 § 232

     

Valmistelija: vt. hallintojohtaja Kristiina Itäranta puh. 040 6351 620

 

Laukaan kunnassa on kuntalain 27 §:n mukainen vanhusneuvosto.  Vanhusneuvosto on ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia edistävä vaikuttamistoimielin, jonka asettaa kunnanhallitus Laukaan kunnan hallintosäännön § 11 mukaisesti. Muita kunnan vaikuttamistoimielimiä ovat vammaisneuvosto ja nuorisovaltuusto.

 

Vanhusneuvosto osallistuu kunnan eri toimialojen ikääntyvää väestöä koskevien asioiden suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemiensa palvelujen kannalta.

 

Laukaan vanhusneuvoston toimintasäännön § 3 mukaan kunnanhallitus nimeää toimikaudekseen Laukaan vanhusneuvostoon kunnan alueella toimivien eläkejärjestöjen ja seurakunnan ehdotuksesta kahdeksan (8) jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet.

 

Vanhusneuvosto nimeää keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan toimikaudekseen. Tarvittaessa vanhusneuvosto voi valita väliaikaisen puheenjohtajan, jos puheenjohtajalla tai varapuheenjohtajalla on este olla läsnä kokouksessa. Kunnanhallitus nimeää viran- tai toimenhaltijan vanhusneuvostolle sihteeriksi. Tarvittaessa vanhusneuvosto  voi kutsua kokouksiinsa eri alojen asiantuntijoita.

 

Eläkeläisjärjestöt ovat voineet esittää toimintasäännön mukaan edustajaansa neuvostoon kirjallisesti 6.8.2021 mennessä. Määräpäivään mennessä ehdotuksia tuli 7 eläkeläisjärjestöltä. Lisäksi Laukaan seurakunta on nimennyt edustajansa vanhusneuvostoon.

 

Ehdotus Kunnanjohtaja:

 

Kunnanhallitus päättää nimetä Laukaan vanhusneuvoston jäseniksi ja henkilökohtaisiksi varajäseniksi seuraavat henkilöt toimikaudeksi 2021-2023:

 

Eläkeliiton Laukaan yhdistys ry

jäsen: Arvo Tammela

henkilökohtainen varajäsen: Pirkko Hahl

 

Eläkeliiton Lievestuoreen yhdistys ry

jäsen: Riitta Häkkinen

henkilökohtainen varajäsen: Sinikka Töllinen

 

Laukaan Eläkeläiset ry

jäsen: Tarja Leinonen

henkilökohtainen varajäsen: ilmoitetaan myöhemmin

 

Laukaan Eläkkeensaajat ry

jäsen: Aila Blomberg

henkilökohtainen varajäsen: Irma Oksanen

 

Lievestuoreen Eläkkeensaajat ry

jäsen: Esko Tammenoja

henkilökohtainen varajäsen: Raija Pölkki

 

Laukaan Kristilliset Eläkeläiset ry

jäsen: Eija Kuula

henkilökohtainen varajäsen: Juhani Pasanen

 

Laukaan Seniorit ry

jäsen: Erkki Tarvainen

henkilökohtainen varajäsen: ilmoitetaan myöhemmin

 

Laukaan seurakunta

jäsen: ilmoitetaan myöhemmin

henkilökohtainen varajäsen: ilmoitetaan myöhemmin

 

 

Lisäksi kunnanhallitus määrää vanhusneuvoston sihteeriksi palvelupäällikkö Maarit Engelbergin.

 

Päätös Kunnanhallitus:

 

 Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan esityksen.

 

Kunnanhallitus 16.01.2023 § 20 

 

 Valmistelija: hallintojohtaja Antti-Pekka Hokkanen, puh. 040 195 6559

 

Laukaan kunnanhallitus on nimennyt vanhusneuvoston vuosille 2021-2023. Toiminnan aloittamisen jälkeen on neuvoston kokoonpanossa on tapahtunut muutoksia ja kunnan on hyvä päivittää vanhusneuvoston jäsenistö ajantasalle.

 

Esittelijä vs. kunnanjohtaja, talous- ja henkilöstöjohtaja Eero Raittila

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää päivittää Laukaan vanhusneuvoston jäseniksi ja henkilökohtaisiksi varajäseniksi seuraavat henkilöt toimikauden loppuun:

 

Eläkeliiton Laukaan yhdistys ry

jäsen: Arvo Tammela

henkilökohtainen varajäsen: Pirkko Hahl

 

Eläkeliiton Lievestuoreen yhdistys ry

jäsen: Riitta Häkkinen

henkilökohtainen varajäsen: Sinikka Töllinen

 

Laukaan Eläkeläiset ry

jäsen: Tarja Leinonen

henkilökohtainen varajäsen: Ulla Viinikainen

 

Laukaan Eläkkeensaajat ry

jäsen: Aila Blomberg

henkilökohtainen varajäsen: Irma Oksanen

 

Lievestuoreen Eläkkeensaajat ry

jäsen: Esko Tammenoja

henkilökohtainen varajäsen: Raija Pölkki

 

Laukaan Kristilliset Eläkeläiset ry

jäsen: Eija Kuula

henkilökohtainen varajäsen: Juhani Pasanen

 

Laukaan Seniorit ry

jäsen: ilmoitetaan myöhemmin

henkilökohtainen varajäsen: ilmoitetaan myöhemmin

 

Laukaan seurakunta

jäsen: Aira Korhonen

henkilökohtainen varajäsen: Eeva Kovanen

 

Lisäksi vanhusneuvoston sihteeri nimetään myöhemmin.

 

Päätös Vs. kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.

 

 

 

Kunnanhallitus 17.04.2023 § 105  

26/00.00.01.01/2023  

 

 

 Valmistelija: hallintojohtaja Antti-Pekka Hokkanen, puh. 040 195 6559

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen

 

Päätösehdotus 

Kunnanhallitus päättää täydentää päätöstään ja nimeää seuraavat edustajat:

Laukaan Seniorit ry
jäsen: Eila Kallioinen
henkilökohtainen varajäsen: Pirjo Karetie

Vanhusneuvoston sihteerinä toimii palvelupäällikkö Anu Kaasalainen.

 

 

Päätös Kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.