Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.01.2024/Pykälä 13


 

Kansainväliseen lnnoPrat-hankkeeseen liittyminen

 

Kunnanhallitus 15.01.2024 § 13  

41/02.08.00.01/2024  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että Laukaan kunta lähtee partneriksi lnnoPrat-hankkeeseen.

 

Päätös Kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.

 

Selostus Laukaan kuntaa on pyydetty partneriksi kansainvälisen matkailun, kulttuurin ja luovien alojen InnoPRAT -hankkeeseen. Hanke hyödyntää osallistujamaiden kulttuurihistoriallista perintöä ja tähtää Euroopan kulttuurin ja kulttuurin ja luovien alojen (Culture in Creative industries CCI) ja ekosysteemin kasvuun, osaamisen kehittämiseen, työpaikkojen lisäämiseen sekä teknologisiin ja taiteellisiin innovaatioihin. Hankkeen painopisteinä on luovien ja kulttuurialojen toiminnan digitaalisen muutoksen vauhdittaminen uusia teknologioita hyödyntäen sekä kansainvälistyminen.

 

 Laukaassa sijaitsevat Saraakallion kalliomaalaukset hyväksyttiin vuonna 2020 Euroopan neuvoston alaiseen Prehistoric Roc Art Trails (PRAT-CARP) -verkostoon, johon kuuluu yli 150 kalliotaidekohdetta eri puolilta Eurooppaa. Matkailuelinkeino on kohdealueilla merkittävä toimiala.

 

 Laukaan Saraakalliot on pohjoismaisesti ja Euroopan laajuisesti erityislaatuinen kulttuuriperintökohde, jonka potentiaali matkailukohteena sekä kulttuurin ja luovien alojen elinkeinojen kasvattamisessa on merkittävä. Tämän vahvisti myös vuonna 2020 Saraakallion kalliomaalauskohteen auditoinut kansainvälinen kalliotaiteen asiantuntijaryhmä PRAT-CARP-verkostosta. Laukaan Saraakallion kalliomaalaukset voivat olla tulevaisuudessa yksi Keski-Suomen kolmesta matkailullisesti vetovoimaisimmasta kulttuuriperintökohteesta Alvar Aalto-kohteiden ja Petäjäveden vanhan kirkon rinnalla ja matkailun, tapahtumien, kulttuurin ja elämysteollisuuden on mahdollista kasvaa merkittävästi Laukaassa ja Keski-Suomessa.

 Laukaan osahankkeen tavoitteet ja toimenpiteet

 Kansainvälisessä InnoPRAT-hankkeessa rakennetaan kulttuuriperintöä täysmittaisesti hyödyntävää luovien ja kulttuurialojen ekosysteemiä. Laukaan kunnan osuus tähtää erityisesti Saraakallioiden kansainvälisen matkailuvetovoiman ja kulttuuriperinnön arvostuksen kasvattamiseen, digitaalisuuden hyödyntämiseen sekä luovien ja kulttuurialojen (CCI) toimialan kansainvälistymiseen, kestävyyden parantamiseen ja vihreään siirtymään digitaalisuuden avulla. Se luo mahdollisuuden alueemme yrityselämän taloudelliselle kasvulle. 

 

 Hanke tuo uusia mahdollisuuksia Laukaan kulttuuriperintökohteiden kuten Saraakallion saamiseksi kansainväliseen tietoisuuteen. Se luo uutta osaamista ja mahdollisuuksia kulttuurimatkailukohteiden hyödyntämiseen matkailussa ja yritystoiminnassa ympärivuotisesti, kestävästi ja kansainvälisesti.

 

 Hankkeen tuloksena Laukaan kunta nousee Euroopan muiden kulttuurihistoriakohteiden kanssa samalla tasolle ja mukaan kansainväliseen verkostoon. Samalla Laukaan kunnan kansainvälisyysosaaminen kasvaa.

 

 Hankkeen toimenpiteitä Laukaassa ovat:

.         Kulttuurihistoriallisten kohteiden paketointi kansainvälisille markkinoille (kalliotaidematkailu)

.         Digitaalisen ja virtuaalisen kokemuksen luominen ja vahvistaminen Saraakallioista kotimaisille ja kansainvälisille markkinoille

.         Luovien alojen ja kulttuurin kansalliset ja kansainväliset tapahtumat sekä näyttelyt Laukaassa

.         Yritysten ja kulttuuritoimijoiden kouluttaminen kansainvälisyyteen

.         Verkostoituminen eurooppalaisten toimijoiden kanssa

.         Hankeverkoston koulutus ja hyvien käytäntöjen jakaminen verkostolle (CCI-osio)

 Hanke on jatkumoa käynnissä olevalle Culture in Nature -hankekokonaisuudelle, jossa rakennetaan matkailun, kulttuurin ja luovien alojen yrittäjät yhdistävää verkostoa, kehitetään tuotteita ja elämyksiä matkailijoille, parannetaan Saraakallioiden matkailuinfraa ja luodaan matkailulle Laukaan kulttuurihistoriasta kumpuava brändi.  Culture in nature -hanke keskittyy lähinnä kotimaisille markkinoille.

 

 InnoPRAT-hanke laajentaa matkailu ja CCI-alan mahdollisuuksia kansainväliseen matkailuliiketoimintaan. Hanke vahvistaa kansainväliseen PRAT-CARP -verkostoon kuuluvan Saraakallion kalliotaidekohteen täysimittaista hyödyntämistä matkailussa, kulttuurissa ja muussa elinkeinotoiminnassa.

 

 Hankkeen kesto, toteuttajat ja rahoitus

 Hankkeen kesto on 3 vuotta. Hankkeen päätoteuttaja on Fundación UCEFI ja siihen osallistuu alustavan tiedon mukaan viisi partneria Espanjasta, Italiasta, Portugalista, Ranskasta ja Suomesta. Hankkeen kokonaisbudjetti on 1-1,3 M €. Rahoittaja on Euroopan unionin alainen Creative Europe Program.

 

 Laukaan osuus hankkeesta on 125 000 €, josta omarahoitusosuus 30 % eli 37 500 € (12 500 € vuodessa). Hankkeen englanninkielinen nimi: InnoPRAT - Building upon the prehistoric heritage for an innovative and sustainable cultural and creative sector.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen

Valmistelija Viestintäpäällikkö Heli Peltola puh. 040 620 3318