Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 23.01.2024/Pykälä 7


3 Käyttötalous 2024

 

Sivistyspalveluiden vuoden 2024 talousarvion käyttötalouden ja käyttösuunnitelman vahvistaminen

 

Sivistyslautakunta 23.01.2024 § 7  

71/02.02.00.01/2024  

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää

  1. hyväksyä liitteen mukaisen sivistyspalvelujen vuoden 2024 talousarvion käyttötalousosan käyttösuunnitelman ja 

2. oikeuttaa palvelualuejohtajan ja tulosyksiköiden esimiehet  tekemään vuoden 2024 aikana talousarvioon tarvittavat siirrot omalla vastuualueellaan.

 

Päätös Sivistysjohtajan esitys hyväksyttiin.

 

Selostus  

Laukaan kunnan hallintosäännön 60 §:n mukaan valtuusto

hyväksyy talousarviossa toimielimelle toiminnalliset ja taloudelliset

tavoitteet. Kunnanhallitus ja lautakunta hyväksyvät talousarvioon

perustuvat käyttösuunnitelmat. Toimielimet voivat siirtää käyttösuunnitelman hyväksymiseen liittyvää toimivaltaa toimikaudekseen edelleen alaisilleen viranhaltijoille.

 

Laukaan kunnanvaltuusto hyväksyi talousarvion vuodelle 2024 kokouksessaan 11.12.2023 § 62.  Sivistyslautakunnan tulee palvelualueellaan hyväksyä vuoden 2024 käyttösuunnitelma.

 

Valtuustoon nähden sitova määrärahataso on osastokartan taso 3 ja sivistyspalveluissa ne ovat hallintopalvelut, varhaiskasvatus, perusopetuspalvelut, lukio, kansalaisopisto, kirjastopalvelut, vapaa-aikapalvelut sekä Lasten ja nuorten hyvinvointikeskus.

 

Käyttösuunnitelmassa palkkoihin ja henkilöstösivukuluihin varattuja osamäärärahoja ei saa siirtää toiseen käyttötarkoitukseen.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Jussi Silpola

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Jussi Silpola, 0400-250743