Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Lupa- ja valvontalautakunta
Pöytäkirja 21.02.2024/Pykälä 21


 

Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle koskien valitusta lupa- ja valvonalautakunnan päätöksestä 12.12.2023 § 129

 

Lupa- ja valvontalautakunta 21.02.2024 § 21  

168/11.04.00/2023  

 

Päätösehdotus Lautakunta lausuu asiassa seuraavaa:

Lupa- ja valvontalautakunta on määrännyt ---------------------- (myöh. valittaja) liittämään omistamansa kiinteistön ---------------------- asuinrakennuksen Vihtasillan vesihuolto-osuuskunnan verkostoon ja asettanut määräyksen tehosteeksi juoksevan uhkasakon 21.4.2021 §49. Todettakoon, että hallintopakkoprosessi jakautuu kahteen päävaiheeseen: ensin määrätään velvoite ja asetetaan siihen liitettävä tehoste (sakon uhka). Jos määräystä ei noudateta, seuraa tehosteen tuomitseminen/täytäntöönpano.

 

 Vuonna 2021 tehdyn asettamispäätöksen mukaan, jos liittämistä ei tehdä määräaikaan mennessä, tulee lautakunta tuomitsemaan uhkasakon. Asettamispäätös tuli lainvoimaiseksi Hämeenlinnan hallinto-oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden oikeuskäsittelyjen jälkeen 21.9.2023. Koska liittämistä ei oltu hallinto-oikeuden antamaan määräpäivään mennessä ja päätöksen lainvoimaisuuden jälkeen tehty, kuultiin valittajaa ennen uhkasakon tuomitsemista. Juokseva uhkasakko tuomittiin lautakunnan päätöksellä 12.12.2023 §129. Verkostoon liittäminen olisi ollut valittajalle mahdollista jo vuonna 2018 tehdyn liittämisvelvoitepäätöksen sekä  vuonna 2021 tehdyn uhkasakon asettamispäätöksen mukaisesti, kuin myös uhkasakon tuomitsemisen kuulemisvaiheessa sekä vielä ennen tuomitsemispäätöstä. Toimia liittämisestä, kuten liittämissopimusta, ei ole kuitenkaan tehty. Valittajalla on ollut asian käsittelyjen aikana mahdollisuus hoitaa liittymävelvoite ja siten myös välttää juoksevan uhkasakon tuomitseminen. Tuomittu uhkasakko tulee maksettavaksi, kun sitä koskeva päätös on lainvoimainen.

 

 Suomen ympäristökeskuksen YKR-taajama-aluerajauksen käytön lainmukaisuudesta vesihuoltolain mukaisen taajama-aluerajauksen määrittämiseen on olemassa jo Hämeenlinnan hallinto-oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden päätökset sekä liittämisvelvoitepäätöksestä että uhkasakon asettamispäätöksestä. YKR-taajama-aluerajauksen käyttöä on perusteltu näiden oikeuskäsittelyjen yhteydessä, perustelut pyydetään huomioimaan asian käsittelyssä. YKR-taajama-aluerajauksen käyttäminen perustuu vesihuoltolakiin, hallituksen esitykseen vesihuoltolain muuttamisesta (HE 218/2013), saatuun oikeuskäytäntöön sekä kuntaliiton ja maa-ja metsätalousministeriön ohjeisiin. Käytössä olevien taajama-aluerajausten 2012-2022 mukaan kiinteistö sijaitsee YKR-taajamassa. Sillä seikalla, miten taajaman käsite määritellään muun lainsäädännön soveltamisen yhteydessä, ei ole merkitystä vesihuoltolain mukaista liittämisvelvollisuutta arvioitaessa.

 

 Uhkasakon suuruus on harkittu asettamispäätöksessä, joka on lainvoimainen. Uhkasakon määrän pienentämiselle tai rauettamiselle ei ole perusteita, koska lautakunnan määräämää päävelvoitetta ei ole noudatettu.

 

 Valittajan mainitsemat muut alueella tehdyt liittämisvelvollisuutta koskevat päätökset on ratkaistu kunkin kiinteistön osalta yksilöllisten olosuhteiden perusteella vesihuoltolain 11 §:n mukaisesti.

 

 Todettakoon lopuksi, että mahdollisesti suunnitteilla oleva osuuskunnan liittäminen osaksi Laukaan Vesihuolto Oy:tä ei vaikuta ko. asian käsittelyyn ympäristönsuojeluviranomaisessa.

 

 

Päätös Keskustelun kuluessa pj. Hintikka esitti pohjaesityksen viimeiseksi kappaleeksi lisättävän seuraavaa: "Lautakunta tiedostaa, että vesihuoltolaki tuottaa jatkuvasti kohtuuttomaksi koettuja tilanteita vesihuolto-osuuskuntien toiminta-alueilla sijaitseville kiinteistöille. Asiaan tulisikin puuttua lainsäädännön kautta." Esitystä kannatti jäsen Ruuska.

Koska oli tehty pohjaesityksestä poikkeava kannatettu esitys, päätettiin järjestää nimenhuutoäänestys siten, että ne jotka ovat pohjaesityksen kannalla äänestävät "JAA" ja Hintikan esityksen kannalla olevat äänestävät "EI".

Suoritetussa äänestyksessä annettiin 4 JAA -ääntä (Eskonen, Kalmari-Reina, Rämö ja Hänninen) ja 3 EI -ääntä (Hintikka, Hassel ja Ruuska).

Vt. ympäristötoimenjohtajan pohjaesityksestä tuli lautakunnan päätös.

 

Selostus Hämeenlinnan hallinto-oikeus pyytää lupa- ja valvontalautakunnalta lausuntoa koskien ---------------------- tekemää valitusta lautakunnan päätöksestä 12.12.2023 §129. Valitus koskee uhkasakon tuomitsemispäätöstä vesihuoltolain perusteella annettussa liittämismääräyksessä. Lausunnossa tulee antaa selostus asiasta, vastata oikeudenkäynnin osapuolen esittämiin vaatimuksiin ja niiden perusteluihin sekä lausua esitetystä selvityksestä.

 

 Asiassa on tehty aiemmin seuraavat päätökset:

-          Viranhaltijan kielteinen päätös 12.9.2018 §15 liittämisvelvollisuudesta

-          Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös 19.3.2019, valitus hylätty

-          Korkeimman hallinto-oikeuden päätös 21.8.2019, valituslupahakemus hylätty

-          Lupa ja valvontalautakunnan päätös 21.4.2021 §49 liittämismääräys ja uhkasakon asettaminen määräyksen tehosteeksi

-          Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös 10.2.2023, valitus hylätty

-          Korkeimman hallinto-oikeuden päätös 21.9.2023 valituslupahakemus hylätty

-          Lupa- ja valvontalautakunnan päätös 12.12.2023 § 129, uhkasakon tuomitseminen

 

   Valituksessa pyydetään lautakunnan 12.12.2023 asettaman juoksevan uhkasakon täyttöönpanon aikamäärän muuttamista/ asian uudelleen arvioimista asiakirjassa tuotujen uusien käänteiden vuoksi. Valituksessa pyydetään myös toimeenpanokieltoa asiassa käsittelyn ajaksi, uhkasakon kohtuullistamista ja sen rauettamista.

 

 Valitusta perustellaan mm. sillä että päätöksenteossa on käytetty YKR-taajama-aluerajausta vaikka valittajan mukaan kiinteistö ei sijaitse taajamassa. Valituksessa todetaan, että alueella on kiinteistöjä, jotka on vapautettu liittymävelvoitteesta vesihuoltolain 10§ 2 mom.  eli ns. taajama-aluehelpotuksen nojalla, kun taas valittajan kiinteistö ei ole saanut vapautusta YKR-taajama-aluerajaustulkinnan vuoksi. Valituksen perusteluina esitetään mm. lainauksia valittajan äänittämistä puhelinkeskusteluista viranhaltijoiden kanssa. Lisäksi tuodaan esille tilanteen muutoksena neuvottelut Vihtasillan vesihuolto-osuuskunnan liittämisestä kunnan omistamaan Laukaan Vesihuolto Oy:n sekä alueelle annetut vapautuspäätökset.

 

 Esityslistan ohessa:

 -asiassa aiemmin tehdyt päätökset, 7 kpl (luetteloitu yllä esittelytekstissä)

 

 

Esittelijä Vt. ympäristötoimenjohtaja Miia Valkonen

 

Valmistelija Ympäristötarkastaja Anne Yli-Olli, p. 0400 676 940

 

Liitteet Hämeenlinnan hallinto-oikeuden lausuntopyyntö 7.2.2024 (valitusasiakirjoineen) koskien valitusta uhkasakon tuomitsemispäätöksestä; määräys vesihuoltolaitoksen verkostoon liittymiseksi