Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.03.2024/Pykälä 42


 

Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle koskien Perusopetuksen palveluverkkoselvitystä ja vuoden 2024 talousarvion käsittelyä

 

Kunnanhallitus 04.03.2024 § 42  

815/12.00.00.00/2023  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää antaa alla olevan lausunnon Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle ja toteaa, että valitukset tulevat kaikilta osin hylätä.

Kunta ei ole velvollinen korvaamaan valittajan oikeudenkäyntikuluja asiassa.

 

Päätös Kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.

 

Selostus Hämeenlinnan hallinto-oikeus pyytää Laukaan kunnalta lausuntoa kunnallisvalitukseen, joka koskee perusopetuksen palveluverkkoselvitystä ja esitystä perusopetuksen palveluverkon muutoksista ja vuoden 2024 talousarvion ja 2025-27 taloussuunnitelman hyväksymisen käsittelyä (valtuuston päätökset 11.2.2023 § 61 ja § 62).

 

 Muutoksenhakija vaatii, että valtuuston päätös § 61, joka koskee perusopetuksen palveluverkkoselvitystä ja esitystä perusopetuksen palveluverkon muutoksista on kumottava, koska päätös on lainvastainen ja syntynyt virheellisessä järjestyksessä.

 

 Lisäksi muutoksenhakija vaatii, että hallinto-oikeus määrää valtuuston pöytäkirjan kirjoittamista vastaamaan kokouksen kulkua §:n 62 osalta, joka koskee vuoden 2024 talousarviota ja vuosien 2025-2027 taloussuunnitelman hyväksymistä.

 

 Vastaus kunnallisvalitukseen:

 Kohta 1 § 61

 Valittaja väittää, että päätös on lainvastainen ja syntynyt virheellisessä järjestyksessä sen vuoksi, että hänen ehdotustaan oli pöytäkirjassa muutettu merkittävästi ja että kokouksessa ei olisi noudatettu hallintosäännön määräyksiä siltä osin, että ryhmäpuheenvuorossa tehty ehdotus tulisi ottaa äänestettäväksi, vaikka sitä ei olisi kannatettu.

 

 Laissa ei säädetä pöytäkirjan sisällöstä tai kirjoitustavasta. Laukaan kunnan hallintosääntöön on otettu tarpeelliset määräykset pöytäkirjan sisällöstä. Pöytäkirja täyttää nämä periaatteet. Nämä periaatteet ovat vakiintuneet kokouskäytännöissä ja kyseisten valituksen alla olevien pykälien osalta ei ollut muutosta kirjaustavassa vakiintuneeseen käytäntöön.

 

 Kokouksien pöytäkirja on päätöspöytäkirja. Pöytäkirjaan kirjataan kokouksessa esille tulleet valtuutettujen esitykset, jotka koskevat käsiteltävää asiaa. Esitysten perustelut tai muu esille noussut keskustelu eivät kuulu päätöspöytäkirjan sisältöön.  

 

 Valittajan ehdotus perusteluineen kokouksessa on ollut: "Laukaassa on ollut periaate, että kyläkoulun oppilasmäärän mennessä alle 30, niin tällöin tarkastellaan koulun jatkoa. Tässä vaiheessa ei ole syytä lakkauttaa kyläkouluja edes vielä vuonna 2024 oppilasmäärätietojen perusteella."  Tästä pöytäkirjanpitäjä on poiminut valittajan ehdotuksen: "ettei mitään kyläkoulua ei lakkautettaisiin vuosien 2024-2025 aikana." Kokouksessa valittajan esitystä ei kannatettu ja se todettiin rauenneeksi.

 

 Asian käsittely ei ole vaarantunut tai muuttunut, joten pöytäkirjaa ei voida pitää virheellisenä. Valtuuston puheenjohtaja, pöytäkirjapitäjä sekä kokouksen pöytäkirjantarkastajat ovat allekirjoittaneet ja hyväksyneet valtuuston pöytäkirjan ja todenneet sen vastaavan kokouksen kulkua.

 

 Toisena asiana valittaja tuo esille, että hänen tekemänsä ehdotuksen pohjalta ei käyty äänestystä. Laukaan hallintosäännössä on kirjaus:" Pohjaehdotus ja ryhmäpuheenvuorossa tehty ehdotus otetaan kuitenkin äänestettäväksi, vaikka niitä ei olisi kannatettu (100 §)." Valittaja on tehnyt ehdotuksensa valtuustoryhmän esityksenä. Kyseisessä valtuustoryhmässä ei ole muita jäseniä, joten hän yksin edustaa kyseistä valtuustoryhmää.

 

 Laukaan voimassa olevassa hallintosäännössä on virheellinen kirjaus ehdotuksien tekemisestä valtuustoryhmän nimissä ja niiden kannattamisesta.  Hallintosäännön määräys, jonka mukaan valtuustoryhmän tekemää ehdotusta ei tarvitse kannattaa on kuntalain ja hyvinvointialuelain vastainen. Valtuustoryhmän nimissä tehty vastaehdotus vaatii aina kannatuksen, että asia otetaan äänestettäväksi. Tämä kyseinen hallintosäännön virheellinen kirjaus huomattiin ennen kokousta ja valtuutetuille lähetettiin asiasta sähköpostia, että asia tuotiin esille ennen kokousta puheenjohtajistossa, sekä kaikille valtuutetuille ennen valtuuston kokouksen alkamista. Valtuutetuille lähetettiin lisäksi Kuntaliiton ohjeistus asian suhteen. Kokouksessa noudatettiin kuntalain määräyksiä, sillä säädöshierarkian ylempänä olevat säädökset ovat sitovampia ja niillä on etusija alempien tasojen säädöksiin nähden. Kuntalaki on Laukaan kunnan hallintosääntöä korkeammalla säädöshierarkiassa. Tältäkään osin päätös ei syntynyt lainvastaisesti tai virheellisessä järjestyksessä. Muut valittajan esille tuomat asiat eivät liity valituksen kohteena oleviin asioihin.

 

 Todettakoon, että hallintosäännön korjaus on aloitettu ja asiaa käsitellään kunnanhallituksen kokouksessa 4.3.2024 ja asia on tuleva valtuuston päätettäviksi 18.3.2024

 

 Kohta 2 § 62.

 Valittaja vaatii, että hallinto-oikeus määrää Laukaan kunnan pöytäkirjan kirjoittamista kokouksen kulkua vastaavaksi. Valituksessaan hän tuo esille, että pöytäkirjaan ei ole kirjoitettu hänen esityksiensä perusteluita.

 

 Valittaja ei ole maininnut valituksen osalta valitusperustetta, että päätös olisi lainvastainen, syntynyt virheellisessä järjestyksessä tai viranomainen olisi ylittävät toimivaltansa. Hän vaatii, että hallinto-oikeus määrää Laukaan kunnan kirjoittamaan pöytäkirjan kokouksen kulkua vastaavaksi.  Hallinto-oikeuden tehtävä on palauttaa asia uudelleen käsiteltäväksi tai kumota päätös valitusperiaatteiden mukaisesti. Valitus tulisi hylätä sen perusteella, ettei se kuulu hallinto-oikeuden tehtäviin.

 

 Todettakoon, että kunnallisvalituksen vastauksen kohdassa 1 on tuotu esille perusteet pöytäkirjan pitämisestä. Laissa ei säädetä pöytäkirjan sisällöstä tai kirjoitustavasta. Laukaan kunnan hallintosääntöön on otettu tarpeelliset määräykset pöytäkirjan sisällöstä. Pöytäkirja täyttää nämä periaatteet. Kokouksien pöytäkirja on päätöspöytäkirja. Pöytäkirjaan kirjataan kokouksessa valtuutettujen esitykset, jotka koskevat käsiteltävää asiaa. Esitysten perustelut tai muu esille noussut keskustelu eivät kuulu päätöspöytäkirjan sisältöön.

 

 Asian käsittely ei vaarantunut tai muuttunut, joten pöytäkirjaa ei voida pitää virheellisenä. Kyseisen pykälän aikana tehtiin kaikkiaan yli kymmenen muutosesitystä ja muiden esitysten epäoikeudellisuutta valittaja ei ole kyseenalaistanut, vaikka kaikissa ehdotuksissa on noudatettu samoja periaatteita. Valtuuston puheenjohtaja, pöytäkirjanpitäjä, sekä pöytäkirjantarkastajat ovat allekirjoittaneet, sekä hyväksyneet valtuuston pöytäkirjan ja todenneet sen vastaavan kokouksen kulkua.

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen

 

Valmistelija kunnanjohtaja Linda Leinonen, puh. 040 188 0566, hallintojohtaja Antti-Pekka Hokkanen, puh. 040 195 6559, talous- ja henkilöstöjohtaja Eero Raittila, puh. 040 663 7306