Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Lupa- ja valvontalautakunta
Pöytäkirja 20.03.2024/Pykälä 34


 

 

 

Uhkasakon tuomitseminen ympäristönsuojelulain mukaisen määräyksen laiminlyönnin johdosta, kiinteistö Seriola

 

Lupa- ja valvontalautakunta 20.03.2024 § 34  

803/11.04.00/2023  

 

Päätösehdotus Laukaan lupa- ja valvontalautakunta päättää kiinteistöllä Seriola harjoitettavaa toimintaa koskevassa hallintopakkoasiassa seuraavaa:

 

 Laukaan lupa- ja valvontalautakunnan 31.10.2023 § 108 Javiko Oy:lle antaman YSL 175 §:n mukaisen kettutarhan varjotalojen välien salaojituksen tarkastamista ja mahdollista kunnostusta sekä maaperän kantavuuden lisäämistä koskevan määräyksen (päävelvoite 1) laiminlyönnin johdosta tuomitaan Javiko Oy:lle asettamispäätöksen mukainen juokseva uhkasakko, jonka suuruus on 8000 €. Sakko koostuu 4000 €:n kiinteästä peruserästä ja 2000 €:n lisäeristä, joita tuomitaan kahdelta määräajan 31.12.2023 jälkeen alkavalta kuukaudelta (tammi- ja helmikuu).

 

 Lupa- ja valvontalautakunnan 31.10.2023 antama määräys (päävelvoite 1) ja sen tehosteeksi asetettu juokseva uhkasakko ovat edelleen voimassa. Velvoitettua kuullaan ennen uhkasakon uusien lisäerien tuomitsemista. Mikäli määräystä on ennen uusien uhkasakon lisäerien tuomitsemista noudatettu, raukeaa uhkasakon asettamispäätös.

 

 Perusteet uhkasakon tuomitsemiselle

 Javiko Oy on määrätty Laukaan lupa- ja valvontalautakunnan 31.10.2023 § 108 antamalla YSL 175 §:n mukaisella päätöksellä tarkastamaan ja tarvittaessa kunnostamaan kettutarhan varjotalojen välinen salaojitus ja lisäämään maaperän kantavuutta varjotalojen välissä. Suoritettujen tarkastusten nojalla voidaan todeta, ettei määräyksen päävelvoitetta 1 ole noudatettu, eikä sen noudattaminen ole edistynyt. Määräyksen antaminen päävelvoitteen 1 osalta on perustunut toimintaa koskevan ympäristöluvan lupamääräykseen 4, valumavesien käsittely.

 

 Asiassa ei ole esitetty kuulemisen yhteydessä sellaisia perusteita, joiden nojalla uhkasakko voitaisi jättää tuomitsematta. Tarkastuksella velvoitteen laiminlyönnille esitetyt perusteet lumen läjityspaikan puutteesta ja roudan- esiintymisestä eivät ole riittäviä perusteita laiminlyödä velvoitteen noudattaminen kokonaisuudessaan. Kiinteistöllä Seriola on tilaa lumelle. Tällä hetkellä lunta on varjotalojen välissä sen verran, että sitä tulisi joka tapauksessa lanta-alustojen huuhtomisen estämiseksi poistaa, lunta on myös kasattu varjotalojen väliin. Toimintaa koskevan ympäristöluvan lupamääräyksen 4 mukaan turkistarha-alueelta poistettava lumi tulisi sijoittaa niin, ettei se pääse sulaessaan huuhtomaan varjotalojen lanta-alustoja.

 

 Routa ei varjotalojen välissä ole esteenä salaojituksen tarkistamiselle, varjotalojen välissä ei ole liikuttu, routaa ei koskemattoman lumikerroksen alla ole niin paksusti, että se olisi esteenä. Salaojituksen kunnostus ja teko onnistuu myös talvella. Käytännössä salaojituksen tarkistamiselle on ollut aikaa Javiko Oy:n esittämään 29.2.2024 saakka, mutta asia ei ole edistynyt.

 

 Javiko Oy omistaa kiinteistön. Uhkasakon asettamispäätös on lainvoimainen. Edellä esitetyillä perusteilla velvoitetulla on ollut uhkasakkolain 7 § mukainen oikeudellinen ja tosiasiallinen mahdollisuus noudattaa päävelvoitetta.

 

 Kiinteistön omistaja velvoitetaan uhkasakkolain 18 § nojalla ilmoittamaan mahdolliselle uudelle kiinteistön omistajalle kiinteistöön liittyvästä hallintopakkotilanteesta. Lisäksi kiinteistön omistajan on ilmoitettava lupa- ja valvontalautakunnalle, mikäli kiinteistön omistaja vaihtuu.

 

 Ympäristönsuojeluviranomainen ilmoittaa Maanmittauslaitokselle uhkasakkolain 19 §:n mukaisesti kiinteistöä Seriola 410-406-11-172 koskevasta tuomitsemispäätöksestä merkinnän tekemiseksi kiinnityksistä pidettävään rekisteriin.

 

 Muutoksenhaku

 Tähän päätökseen voi hakea muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta. Valitusosoitus on päätöksen liitteenä.

 

 Päätöksen tiedoksianto

 Saantitodistuksella velvoitetulle

 

 Tiedoksi

 Keski-Suomen ELY-keskus

 

 Sovelletut oikeusohjeet

 Ympäristönsuojelulaki 184, 185, 190 §

 Uhkasakkolaki 7, 10, 18, 19, 22 - 24 §

 Hallintolaki 34 §

 

 

 

Päätös Vt. ympäristötoimenjohtajan esitys hyväksyttiin.

 

Selostus Laukaan lupa- ja valvontalautakunta on antanut 31.10.2023 Javiko Oy:lle YSL 175 §:n mukaisen määräyksen kiinteistöllä Seriola 410-406-11-172 sijaitsevan kettutarhan toimintaan liittyen ja asettanut määräyksen tehosteeksi uhkasakon. Määräys on sisältänyt kaksi päävelvoitetta, joista päävelvoitetta 2  (vuokralantalan tyhjentäminen ja rakenteiden tarkistaminen) on määräaikaan mennessä noudatettu. Päävelvoitteen 1 mukaan Javiko Oy:n on tullut tarkistuttaa varjotalojen välisen salaojituksen toimivuus asiantuntijalla, tarkastuksesta on tullut laatia raportti, ja mikäli sen nojalla on ollut tarpeellista, salaojitusta on tullut korjata ja lisätä maaperän kantavuutta varjotalojen välissä. Velvoitetta on tullut noudattaa vuoden 2023 loppuun mennessä. Uhkasakon asettamispäätös on lainvoimainen.             

 

 Javiko Oy:n vastine ja lisäaikapyyntö 29.12.2023

 Javiko Oy toimitti 29.12.2023 juuri ennen määräyksen määräajan päättymistä vastineen ja lisäaikapyynnön. Tässä todettiin, että Javiko Oy ei ole ehtinyt täyttää kaikkia velvoitteita, koska on saanut asettamispäätöksen tiedoksi vain vajaa kuukausi ennen määräaikaa. Javiko Oy oli pyytänyt syksyllä 2023 Leustun Kaivu Ky:n tarkastamaan ja tarvittaessa uusimaan varjotalojen välissä olevat salaojat. Tämä oli jäänyt tekemättä ennätyksellisen märän loppukesän/syksyn takia maaperän ollessa liian pehmeä. Tarkastustyötä varten on tilattu toinen urakoitsija, joka kaivaa salaojaputkien päät esiin kun keli sen sallii. Urakoitsija on tuonut jo tarhalle kaivinkoneen. Kunnostuksen konsultti on luvannut hoitaa urakoitsijan suorittaman salaputkien tarkastuskaivun jälkeisen salaojien tarkastuksen ja raportin laadinnan. Jatkoaikaa salaojien tarkastukselle pyydettiin 29.2.2024 saakka ja mahdolliselle uusimiselle 30.4.2024 saakka.

 

 Vastaus Javiko Oy:n vastineeseen 10.1.2024

 Vastauksessa on todettu, että asian käsittelyn tässä vaiheessa siitä ei ole pyydetty vastinetta, eikä kuuleminen ole ajankohtaista. Vastauksessa on todettu, että uhkasakon asettamispäätös on annettu todisteellisesti tiedoksi välittömästi päätöksenteon jälkeen, eikä velvoitettu ole sitä noutanut. Asiassa on annettu ensimmäisen kerran kehotus 22.6.2023. Velvoitetulla on ollut aikaa hoitaa asia kuntoon. Lisäaikaa salaojituksen tarkastamiselle/kunnostamiselle ei tässä vaiheessa voida myöntää.

 

 Vastauksessa on todettu, että asian käsittelyaikataulun johdosta velvoitetulla on kuitenkin aikaa hoitaa määräyksessä esitetyt toimenpiteet ennen uhkasakon tuomitsemista, koska uhkasakkoa ei voida tuomita maksettavaksi, mikäli määräystä on ennen tuomitsemispäästöstä noudatettu. Asian etenemisen aikataulu on myös vastauksessa selitetty, tarkastus on kerrottu pidettävän 15.1.2024. Mikäli määräystä ei tällöin ole noudatettu, kuullaan velvoittettua laiminlyönnistä ja tässä yhteydessä voi antaa selityksen asiassa. Mikäli tämän jälkeenkään määräystä ei ole noudatettu, eikä selityksen nojalla ole syytä jättää uhkasakkoa tuomitsematta, etenee asia uhkasakon tuomitsemiseen.

 

 Tarkastus 15.1.2024

 Tarkastuksella havaittiin, ettei määräystä oltu kokonaisuudessaan noudatettu, raporttia tarkastuksesta ei myöskään oltu toimitettu ympäristönsuojeluun. Varjotalojen päädyssä oli muutama kuoppa, työ oli keskeytetty pakkasen takia.

 

 Uhkasakon tuomitsemisvaiheen kuuleminen 22.1.2024

 Kirjallinen selitys tuli kuulemiskirjeen mukaan toimittaa ympäristönsuojeluviranomaiselle 30 vuorokauden kuluessa kuulemiskirjeen todisteellisesta tiedoksiannosta. Kuulemiskirje on vastaanotettu 23.1.2023. Kuulemiseen ei ole annettu kirjallista selitystä.

 

 Tarkastus 12.3.2024

 Koska uhkasakkoa ei voida tuomita maksettavaksi, mikäli valvoitetta on noudatettu ennen tuomitsemista, suoritettiin toimintakiinteistöllä Seriola tarkastus 12.3.2024. Tarkastuksella havaittiin, ettei salaojien tarkastaminen ollut edennyt lainkaan edellisen tarkastuksen (15.1.2024) jälkeen. Syyksi Javiko Oy mainitsi, ettei varjotalojen välissä olevaa lunta saada sijoitettua kiinteistöllä mihinkään, myös maassa oleva routa on esteenä, etenkin huoltotien kohdalla. Javiko Oy:n puolesta vakuutettiin, että työ saadaan tehtyä lisäaikapyynnössä esitettyyn määräaikaan 30.4.2024 mennessä.

 

 Esityslistan ohessa:

-

Uhkasakon asettamispäätös 31.10.2023 § 108, lupa- ja valvontalautakunta

-

Vastine, tilannekatsaus ja lisäaikapyyntö 29.12.2023, Javiko Oy

-

Vastaus 29.12.2023 toimitettuun vastineeseen, Javiko Oy

-

Muistio tarkastuksesta 15.1.2024 määräyksen valvomiseksi, Javiko Oy

-

Muistio tarkastuksesta 12.3.2024, uhkasakon tuomitseminen, Javiko Oy

-

Kuvat 12.3.2024 muistion liitteeksi, Javiko Oy

 

 

Esittelijä Vt. ympäristötoimenjohtaja Miia Valkonen

 

Valmistelija Ympäristönsuojelusihteeri Pälvi Pöyhönen, puh. 0400 569 811