Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 19.03.2024/Pykälä 27


6 Kansalaisopisto kurssimaksut 2024-2025

 

 

 

Kansalaisopiston kurssimaksut lukuvuonna 2024-2025

 

Sivistyslautakunta 19.03.2024 § 27  

211/02.05.00.00/2024  

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta hyväksyy kurssimaksut lukuvuodelle 2024-2025 liitteen mukaisesti.

 

Päätös Sivistysjohtajan esitys hyväksyttiin.

 

Selostus Kansalaisopiston perusrahoitus tulee valtiolta yksikköhinnan perusteella opetustuntien mukaan. Rahoitus koostuu valtion tuesta, ylläpitäjän omasta rahoituksesta ja opiskelijoilta perittävistä kurssimaksuista.

 

 Laukaan kansalaisopiston kurssimaksuja tarkistettiin ylöspäin lukuvuodelle 2023-2024 12 prosentilla, mikä tarkoitti 2-31 euron kurssikohtaista korotusta kurssimaksuihin.

 

 Yleisen kustannustason nousun sekä vuodelle 2024 asetettujen taloudellisten tavoitteiden vuoksi kurssimaksuja on tarvetta tarkistaa ylöspäin lukuvuodelle 2024-2025. On kuitenkin tärkeää säilyttää kurssimaksut maltillisena toiminnan jatkuvuuden, saavutettavuuden ja valtion tuen näkökulmasta.

 

 Liitteenä olevassa kurssimaksulaskelmassa hintoja on korotettu yleisesti viidellä prosentilla. Tällöin kurssimaksut vaihtelevat 14 eurosta 114 euroon (pl. yksilöopetus ja taiteen perusopetus) ja korotusta kurssikohtaisiin maksuihin on 1-5 euroa riippuen kurssin laajuudesta.

 

 Liikunnan kurssien osalta hintoja on korotettu yleisen viiden prosentin mukaan ja sen lisäksi niihin on sisällytetty kiinteä kahden euron korotus (pl. liikunnan yksilöopetus) kattamaan liikunnan kursseilla tarvittavan musiikin suoratoistopalvelun kustannuksia.

 

 Musiikin yksilöopetuksen alle 18-vuotiaiden osalta hintoja on korotettu seitsemällä prosentilla, koska sen osalta perittävä maksu on ollut selkeästi alle opetuksesta aiheutuvan kustannustason. Musiikin yksilöopetuksen osalta em. hinnan korotusprosentti tarkoittaa enimmillään 13 euron kasvua koko lukuvuoden kurssimaksuun sekä lasten ja nuorten että aikuisten osalta.

 

 Taiteen perusopetuksessa kurssimaksu kasvaa esitetyn viiden prosentin mukaan 8 euroa lukuvuodessa. Lisäksi taiteen perusopetuksessa opiskeluun liittyvää lukuvuosittaista materiaalimaksua on tarvetta korottaa viidellä eurolla materiaalikustannusten nousun vuoksi. 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Jussi Silpola

 

Valmistelija Laukaan kansalaisopiston rehtori Marjut Penttinen, p. 050 5970 960

 

Liitteet

 

 

 

 

Oheismateriaali