Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 18.03.2024/Pykälä 6



Talousarviomuutoksen hyväksyminen - valtionosuudet

Valtuusto 18.03.2024 § 6  

197/02.02.00.02/2024  

 

Khall päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy talousarvioon muutoksen valtionosuuksiin. Muutettu valtionosuuksien määrä on 15.448.000 euroa, mikä on 192.000 euroa vähemmän kuin alkuperäisessä talousarviossa. Muutos heikentää vuosikatetta ja tulosta vastaavasti. Muutoksen vaikutukset on kuvattu esittelytekstissä ja liitteissä.

 

Päätös Severi Hokkeri esitti, että valtionosuuksien 192 000 euron heikennys katetaan hakemalla vastaavankokoinen säästö kunnan talousarvion sisältä. Säästöjen kohdentaminen voidaan toteuttaa kunnanhallituksen toimesta. Amanda Vilhunen, Mikko Saranen, Pasi Puupponen, Mikko Virtanen, Tommi Leppänen, Ilpo Oksanen, Joona Hintikka ja Petri Valkonen kannattivat esitystä.

Puheenjohtaja totesi, että oli tullut kannatettu muutosesitys ja teki seuraavan äänestysehdotuksen: Suoritetaan sähköinen äänestys siten, että ne jotka kannattavat kunnanhallituksen esitystä äänestävät "JAA" ja ne, jotka kannattavat Severi Hokkerin esitystä äänestävät "EI". Äänestystapa hyväksyttiin.

Suoritetussa äänestyksessä annettiin 26 "JAA" ääntä ja  16 "EI" ääntä. Puheenjohtaja totesi kunnanhallituksen esityksen tulleen valtuuston päätökseksi.

 

Liitteet   

 

1

LIITE 1 Talousarviomuutoksen vaikutukset tuloslaskelmaan

2

LIITE 2 Talousarviomuutoksen vaikutukset rahoituslaskelmaan

3

Äänestystiedot § 6

 

 

Kunnanhallitus 04.03.2024 § 45 

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy talousarvioon muutoksen valtionosuuksiin. Muutettu valtionosuuksien määrä on 15.448.000 euroa, mikä on 192.000 euroa vähemmän kuin alkuperäisessä talousarviossa. Muutos heikentää vuosikatetta ja tulosta vastaavasti. Muutoksen vaikutukset on kuvattu esittelytekstissä ja liitteissä.

 

Päätös Kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.

 

Selostus Valtuusto on hyväksynyt vuoden 2024 talousarvion kokouksessaan 11.12.2023 § 62. Kuntalain mukaan valtuusto päättää muutoksista talousarvioon.

 

 Talousarviomuutoksena esitetään valtionosuuksien vähentämistä 192.000 euroa vuoden 2024 talousarviossa. Talousarviomuutosesitys perustuu Valtiovarainministeriön valtionosuuksien maksuerittelyyn 21.12.2023.

 

Talousarvion rahoitusosassa sitovia eriä ovat verotulot, valtionosuudet, rahoituserät ja suunnitelman mukaiset poistot. Valtionosuuksiin esitetään talousarviomuutosta seuraavin perustein:

 

Valtionosuudet arvioitiin talousarvioon Kuntaliiton valtionosuuksien ja veromenetysten korvausten yhteenvedon perusteella. Kuntaliiton yhteenveto perustui Valtiovarainministeriön valtionosuuslaskelmaan 10.10.2023 ja Opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuudet OPH:n 26.7.2023 tietoihin.

 

Valtiovarainministeriön maksuerittelyn 21.12.2023 liitteen 1 mukaan ennakoidut valtionosuudet ovat 15,4 miljoonaa euroa, eli 192.000 euroa talousarviovalmistelun yhteydessä ennakoitua pienemmät. Seuraavassa taulukossa on esitetty alkuperäisen talousarvion valtionosuudet, lopulliset Valtiovarainministeriön maksuerittelyn mukaiset valtionosuudet, ja laskelmien välinen muutos.

 

 

Talousarviomuutoksella esitetään muutettavan valtionosuudet vastaamaan VM:n lopullisen laskelman lukuja edellä esitetyn taulukon mukaisesti, jolloin valtionosuudet ovat yhteensä 15.448.000 euroa.

 

Talousarvion kokonaisuus muutosten jälkeen

Esitettyjen talousarviomuutosten jälkeen kunnan vuosikate heikkenee talousarviossa 192.000 euroa. Tilikauden tulokseksi muodostuu muutoksen jälkeen 3.070.210 euroa tappiota.

 

Pöytäkirjaan liitetään laskelma talousarviomuutosten vaikutuksista tuloslaskelmaan (LIITE 1) ja rahoituslaskelmaan (LIITE 2).

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen

Valmistelija talous- ja henkilöstöjohtaja Eero Raittila, puh. 040 663 7306, taloussuunnittelupäällikkö Anne Toikka, puh. 050 315 3307.