Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.03.2024/Pykälä 58



 

 

 

Lausuntopyyntö Keski-Suomen hyvinvointialueen sosiaali- ja terveyspalveluiden palveluverkosta

 

Kunnanhallitus 25.03.2024 § 58  

244/00.04.02/2024  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää antaa Keski-Suomen hyvinvointialueelle oheisen lausunnon koskien sosiaali- ja terveyspalveluiden palveluverkkoa.

 

Päätös Leena Kautto-Koukka, Leena Kalmari ja Harri Hokkanen poistuivat esteellisinä (hallintolaki 28.1 § 5. kohta) asian käsittelyn ajaksi.

Anna-Mari Pylkäs esitti kunnanjohtajan esityksen hyväksymistä seuraavalla muutoksella, kohdasta Sosiaali-ja terveysasemapalvelut poistetaan teksti: "vaikka ymmärtääkin, että maantieteellisesti Laukaan alueella katsotaan yhden terveysaseman riittävän, kun tilannetta suhteutetaan koko Keski-Suomen alueen suunniteltuun sote-asemaverkkoon."

Kunnanhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä Anna-Mari Pylkäksen esityksen.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa.

 

Selostus Keski-Suomen hyvinvointialueella on valmisteltu sosiaali- ja terveyspalveluiden palveluverkon lausuntovaiheen materiaali, joka kattaa monikanavaisen palveluverkon osalta niin fyysiset ns. kivijalka- palvelupisteet, kuin liikkuvat ja kotiin vietävät palvelut sekä sähköisen palvelun. Lausuntomateriaaliin ja erilaisiin palveluverkon vaihtoehtoisiin malleihin on mahdollisuus ottaa kantaa 22.2.-23.3. välisenä aikana, jonka jälkeen aluehallitus tekee lopullisen ehdotuksen aluevaltuustolle. Keski-Suomen sosiaali- ja terveyspalveluiden palveluverkkoja rakennetaan päätöksen mukaisesti vaiheittain 2030 mennessä. Palveluverkkosuunnitelma pohjautuu Keski-Suomen hyvinvointialueen strategiaan ja järjestämisen linjauksiin sekä arvioon tulevaisuuden palvelutarpeesta.

 

 Hyvinvointialueen mukaan ehdotuksessa vahvistettaisiin kaikissa kunnissa ikääntyneitä ja perheitä kohtaavia matalan kynnyksen palveluita. Ympärivuorokautisen asumisen palveluita tarjotaan vanhuksille ensisijaisesti omasta kunnasta. Sosiaali- ja terveysasemien määrää vähennettäisiin pitkälti palveluiden ylläpitämisen ja jatkuvuuden turvaamisen vuoksi, osa syynä on myös merkittävät vaikeudet saada rekrytoitua henkilöstöä alueella eri toimipisteisiin. Alueellisia sairaalaosastojen määrää hieman vähennettäisiin ja niiden työnjakoa uudistettaisiin. Niiden paikkamäärää ei lähtökohtaisesti vähennetä ja ne erikoistuvat tiettyjen osaamisten mukaan. Liikkuvien ja sähköisten palveluiden tarjontaa laajennetaan.

 

 Ehdotuksen tarkoitus on hyvinvointialueen mukaan vahvistaa voimavaroja ennaltaehkäisevän ja varhaisen tuen palveluissa ja monipuolistaa palvelutarjontaa sekä turvata palveluiden tuottaminen ja niiden jatkuvuus.

 

 Sosiaali- ja terveyspalvelujen kommentoitava lausuntomateriaali on julkaistu hyvinvointialueen verkkosivuilla:

 www.hyvaks.fi/palveluverkko/osallistu.

 

 Lausuntomateriaali on jaoteltu niin sanotun palveluverkkomääritelmän mukaisiin palveluihin, jotka muodostavat sosiaali- ja terveyspalvelujen perusrungon, sekä muihin palveluihin. Palveluverkkomääritelmän mukaisista palveluista eli sosiaali- ja terveysasemien palveluista, alueellisesta osastotoiminnasta, ikääntyneiden ympärivuorokautista asumisesta, perhekeskuksista sekä ikääntyneiden päivätoiminnasta on kuvattu nykytila ja kaksi eri vaihtoehtoa. Muista palveluista on kuvattu nykytila sekä palvelujen kehittämisen tavoitetila ja sijoittumisen periaatteet.  

 

 Kunnilta on pyydetty lausuntoa 26.3.2024 mennessä. Laukaan kunnan lausunnon pohjaksi on kuultu kuntalaisia asukasillassa, jossa keskustelun pohjaksi katsottiin striimaus Keuruulla järjestetyn palveluverkkoillasta. Kuntajohdolle on esitelty palveluverkkosuunnitelmaa ja sen vaihtoehtoja 22.2.2024 pidetyssä työpajaillassa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Linda Leinonen, puh. 040 188 0566, Palvelupäällikkö Anu kaasalainen, puh. 040 640 1771

 

Liitteet

 

1

Laukaan kunnan lausunto Keski-Suomen hyvinvointialueen palveluverkkosuunnitelmaan

 

 

Oheismateriaali