Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.03.2024/Pykälä 61

Vuoden 2024 europarlamenttivaalien vaalimainostelineet ja ulkomainonta

Kunnanhallitus 25.03.2024 § 61  

210/00.00.00.01/2024  

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että:

1. Vaalien ulkomainonta voidaan aloittaa 22.5.2024 ja kirkonkylän, Lievestuoreen, Leppäveden ja Vihtavuoren taajamiin pystytetään vaalimainostelineet. Hallintojohtaja valtuutetaan hoitamaan käytännön järjestelyt ja sopimaan mainostelineiden tarkempi sijainti.

2. Jokaiselle europarlamenttivaalien osallistuvalle puolueelle varataan yksi mainospaikka, jota voidaan käyttää molemminpuolisena.

Päätös Kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.

Selostus Vaalien ulkomainonnan järjestäminen on kunnan vastuulla ja kunnalla ei ole lakisääteistä velvollisuutta osallistua vaalimainonnan järjestämiseen. Suomen Kuntaliitto on perinteisesti suositellut, että ulkomainonta kunnan hallinnassa ja määräysvallassa olevilla alueilla aloitettaisiin viikkoa ennen ennakkoäänestyksen aloittamista eli keskiviikkona 22.5.2024.

 Mahdollisia ulkomainospaikkoja jaettaessa on ehdokkaan asettaneita puolueita

 ja valitsijayhdistyksiä kohdeltava tasapuolisesti. Jokaiselle ehdokkaita asettavalle puolueelle varataan yksi mainospaikka/taajama.

Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen

Valmistelija hallintojohtaja Antti-Pekka Hokkanen, puh. 040 195 6559

Liitteet

Oheismateriaali 