Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 16.04.2024/Pykälä 39


 

 

 

Aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäminen lukuvuonna 2024-2025

 

Sivistyslautakunta 16.04.2024 § 39  

263/12.00.00.02/2024  

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää, että perusopetuslain mukaista aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään lukuvuonna 2024-2025 Laukaan kirkonkylän, Leppäveden, Lievestuoreen, Satavuon ja Vihtavuoren kouluilla edellyttäen, että kuhunkin ryhmään ilmoittautuu vähintään kaksitoista (12) oppilasta. Lisäksi Kuhaniemen, Kuusan, Haapalan ja Vehniän kouluilla järjestetään toimintaa edellyttäen, että ryhmään ilmoittautuu vähintään kahdeksan 1-2 luokan oppilasta.

 

Päätös Varhaiskasvatuksen johtajan esitys hyväksyttiin.

 

Selostus Perusopetuslain 48 §:ssä säädetään aamu- ja iltapäivätoiminnan ta­voit­teis­ta ja perusteista sekä toiminnan järjestämisestä ja laa­juu­des­ta.

 

Perusopetuslain 48 §:n mukaan aamu- ja iltapäivätoiminnan ta­voit­tee­na on tukea kodin ja koulun kasvatustyötä sekä lapsen tun­ne-elä­män kehitystä ja eettistä kasvua. Lisäksi lain mukaan aamu- ja iltapäivätoiminnan tulee edistää lasten hyvinvointia ja ta­sa-ar­voi­suut­ta yhteiskunnassa sekä ennaltaehkäistä syrjäytymistä ja lisätä osal­li­suut­ta. Lain mukainen toiminta koskee 1-2 vuosiluokkien op­pi­lai­ta, sekä muiden vuosiluokkien erityistä tukea saavia oppilaita kun­nan päättämässä laajuudessa.

 

Kunta voi järjestää aamu- ja iltapäivätoimintaa itse tai yhdessä mui­den kuntien kanssa, taikka hankkia palvelut muulta julkiselta tai yk­si­tyi­sel­tä palvelujen tuottajalta. Kunta voi myös hankkia palvelut an­ta­mal­la tähän tarkoitukseen avustusta palvelujen tuottajalle. Lau­kaas­sa aamu- ja iltapäivätoimintaa on järjestetty omana toimintana Kir­kon­ky­län, Kuhaniemen, Kuusan, Satavuon, Valkolan, Vehniän, ja Vihtavuoren kou­lul­la sekä avustettuna toimintana Leppävedellä (Turvalliset jälkkärit) ja Lievestuoreella (Lievestuoreen Setlementti). Lievestuoreella on järjestetty omana toimintana erityislasten aamu- ja iltapäivähoito.

 

Lukuvuonna 2024-2025 toimintaa on tarkoitus järjestää Haapalan, Kuhaniemen, Kuusan, Satavuon ja Vehniän kouluilla, sekä avustettuna toimintana Vihtavuoren, Leppäveden ja Kirkonkylän kouluilla (Turvalliset jälkkärit) sekä Lievestuoreen koululla (Lievestuoreen Setlementti). Erityislasten aamu- ja iltapäivähoitoa järjestetään Kirkonkylän ja Lievestuoreen kouluilla

 

Aamu- ja iltapäivätoimintaan tulee hakea kunnan edellyttämällä ta­val­la. Lain mukaisesti kunnan tulee etukäteen ilmoittaa aamu- ja il­ta­päi­­toi­min­nan järjestämispaikoista, toiminnan alkamis- ja päät­ty­mis­ajan­koh­das­ta sekä siitä, miten sen järjestämään tai hankkimaan aa­mu- ja iltapäivätoimintaan haetaan. Otettaessa lapsia aamu- ja il­ta­päi­­toi­min­taan heihin on sovellettava yhdenvertaisia va­lin­ta­pe­rus­tei­ta.

 

 

Esittelijä Varhaiskasvatuksen johtaja Maria Kankkio

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Jussi Silpola, 0400-250743

 

Liitteet

 

 

 

 

 

Oheismateriaali