Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Lupa- ja valvontalautakunta
Pöytäkirja 06.11.2024/Pykälä 98



 

 

 

Ympäristölupa, Kattasora Oy, Kattasora 410-403-228 ja SPV-tila 410-403-3-266

 

Lupa- ja valvontalautakunta 06.11.2024 § 98  

373/11.01.00.00/2024  

 

Päätösehdotus Lautakunta päättää myöntää Kattasora Oy:lle ympäristöluvan sekä YSL 199 §:n mukaisen toiminnan aloittamisluvan muutoksenhausta huolimatta liitteenä olevan lupapäätösehdotuksen mukaisesti.

 

Päätös Ympäristötoimenjohtajan esitys hyväksyttiin.

 

Selostus Kattasora Oy hakee ympäristönsuojelulain (527/2014) 27 §:n mukaista lupaa kiviaineksen murskaustoimintaan Tervakankaan soranottoalueelle. Alueen aikaisemman murskaustoiminnan ympäristölupa on päättynyt 17.6.2023. Uutta lupaa haetaan 15 vuodeksi. Lisäksi haetaan YSL 199 §:n mukaista lupaa aloittaa toiminta mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta. Alueella on voimassa oleva maa-aineslupa.

 

 Ottoalue sijaitsee Laukaan kunnassa Kuusveden kylässä osoitteessa Äijäntie 230 kiinteistöillä 410-403-3-228 ja 410-403-3-266. Toimina sijoittuu Tervakankaan 2-luokan pohjavesialueelle. Soramurskeita tuotetaan alueelta saatavista ylisuurista kivistä sekä alueelle vastaanotettavasta neitseelliseen louheeseen verrattavasta kiviaineksesta keskimäärin 1 500 tonnia ja enintään 5 000 tonnia vuorokaudessa. Arvioitu vuosituotanto on keskimäärin 150 000 tonnia ja enintään 300 000 tonnia.

 

 Murskausta ja tarvittaessa rikotusta, ainesten vastaanottoa, kuormaamista ja kuljetuksia tehdään ympäri vuoden esitettyinä toiminta-aikoina, mutta ei arkipyhinä. Murskaustoimintaa tehdään arkipäivisin klo 7.00 – 22.00. Murskain sijoitetaan vähintään 300 metrin etäisyydelle lähimmistä häiriintyvistä kohteista. Kohteen melumallinnus sekä tarkkailusuunnitelma on esitetty hakemuksen liitteenä.

 

 Esityslistan ohessa: 

-

Ympäristölupahakemus liitteineen

-

Terveydensuojeluviranomaisen lausunto, 25.7.2024

-

Keski-Suomen ELY-keskuksen lausunto, 6.9.2024

-

Muistutus, --------------- kuolinpesä, 26.7.2024

-

Hakijan vastine, 26.9.2024

 

 

Esittelijä Ympäristötoimenjohtaja Miia Valkonen

 

Valmistelija Ympäristönsuojelusihteeeri Pälvi Pöyhönen, p. 0400 569 811

 

 

 

 

1

Ympäristölupapäätös, Kattasora Oy, kiinteistöt Kattasora ja SPV-tila