RSS-linkki
Kokousasiat:https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.12.2024/Pykälä 269
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnallisvalitus, Korteharjuntien yksityistien tiekunta
Kunnanhallitus 16.12.2024 § 269
136/02.05.01.02/2024
Päätösehdotus Kunnanhallitus vaatii, että valittajien kunnallisvalitus vaatimuksineen hylätään ja teknisen lautakunnan päätös 20.8.2024 § 70 jää voimaan.
Perustelut ratkaisuperusteineen ilmenevät teknisen lautakunnan vastineesta hallinto-oikeudelle 3.12.2024 § 126.
Kunnanhallitus varaa Ilpo Oksaselle mahdollisuuden tulla kuulluksi hallinto-oikeuden kohdan 2. mukaisesti. Kunnanhallitus toimittaa Oksasen lausunnon hallinto-oikeudelle sen saatuaan.
Selostus Lausunnon toimittamiselle hallinto-oikeudelle on anottu lisäaikaa 20.12.2024 saakka alkuperäisen 4.11.2024 sijaan ja se on saatu.
Päätös Ilpo Oksanen on toimittanut pyydetyn selityksensä 15.12.2024 kunnanhallitukselle. Oksasen selitys liitetään pöytäkirjaan liitteeksi.
Kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.
Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen
Valmistelija Tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247
Tekninen lautakunta 03.12.2024 § 126
Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää antaa kunnanhallitukselle alla olevan selvityksen Korteharjuntien asiassa edelleen toimitettavaksi hallinto-oikeudelle.
Päätös Lari Hassel ilmoitti olevansa esteellinen (syy: intessijääviys, hallintolaki 28.1 § kohta 3). Lari Hassel poistui paikalta pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Selostus Laukaan kunnan yksityisteiden kunnossapitoavustusten avustusehtojen (1.1.2024 alkaen) avustushakemusten liitteinä tuli olla yksityistielain § 50 edellyttämät todistukset ja ote käyttöoikeusyksiköstä, mikäli todistuksia ei ole aiemmin toimitettu kuntaan tai tiedot ovat muuttuneet ja ne eivät ole ajan tasalla. Lisäksi avustusten hakemisesta avustusehdoissa mainitaan, että avustusta hakeva tiekunta on vastuussa siitä, että se varmistaa hakemuksen saapumisen perille oikeilla tiedoilla ja mahdollisten liitteiden kanssa määräaikaan mennessä, jotta hakemus voidaan käsitellä kyseisen vuoden avustuskäsittelyssä. Myöhässä tulleet sekä puutteellisilla ja virheellisillä tiedoilla lähetetyt hakemukset hylätään.
Korteharjun yksityistien tiekunnan hakemus saapui kuntaan 5.2.2024. Hakemuksesta puuttui käyttöoikeusyksikköote.
Katurakennusmestarin ja tiekunnan puheenjohtajan puhelinkeskustelussa kävi ilmi, ettei tiekunta aio lähettää otetta, sillä siinä on virheellinen tiepituus. Katurakennusmestari korosti, ettei hakemusta voi käsitellä mikäli siitä puuttuu tarvittavat liitteet.
Tekninen lautakunta käsitteli yksityisteiden kunnossapitoavustukset 2024 kokouksessaan 16.4.2024 § 4, jossa lautakunta päätti hylätä myöhässä ja/tai puutteellisina saapuneet hakemukset mukaan lukien Korteharjun yksityistien hakemuksen.
Tiekunta teki lautakunnan päätöksestä oikaisuvaatimuksen, jota käsiteltiin teknisessä lautakunnassa 20.8.2024 § 70. Oikaisuvaatimuksessa tiekunta vaati oikaisua tiekunnan hakemuksen hylkäämiseen puutteellisena. Tiekunnan hakemuksesta puuttui edellytetty käyttöoikeusyksikköote. Tiekunta esitti, että päätös oli kumottava virheellisenä ja avustus myönnettävä täysimääräisenä Korteharjun yksityistielle.
Yksityistielain päivityksestä 1.1.2019 lähtien kunnat eivät ole enää olleet toimivaltaisia yksityistieasioissa. Uuden lain myötä tiekunnille tuli myös velvollisuus tietojensa päivittämiseen MML (84). Yksityistielain § 63 mukaan tiekunnille tuli myös oikeus tien tai tieosan liittämisestä tiehen joko yksityistietoimituksessa tai tiekunnan omalla päätöksellä.
Korteharjun tiekunta ei ole tehnyt Laukaan kunnan tiejaostolle oikaisuvaatimusta tiekunnan perustamistoimituksessa (2014) määritellystä tiepituudesta, eikä sitä ole siksi käsitelty tiejaoston kokouksessa. (Vrt. Tiejaostot lakkautettiin 31.12.2018. Tämän jälkeen tiejaostot käsittelivät vain keskeneräiset asiat v 2019 aikana.)
Esittelijä Tekninen johtaja Janne Laiho
Valmistelija Katurakennusmestari Kirsi Kalliokoski, puh. 040 653 0524.
Liitteet
1 | Kunnallisvalitus, Korteharjuntie, 18.9.2024 |
2 | Hämeenlinnan hallinto-oikeuden lausuntopyyntö, Korteharjun yksityistie, diaarinumero 2048/2024 |
3 | LIITE 1 Pöytäkirjanote § 70 tela 20.8.2024, Allunlahden Kolun ja Korteharjun tiekuntien oikaisuvaatimukset yksityistieavustuksista 2024 |
4 | LIITE 3.1 Pöytäkirjanote §33 tela 16.4.2024, Yksityisteiden kunnossapitoavustukset 2024 |
5 | Ilpo Oksasen selitys esteellisyysväitteen johdosta kunnanhallitukselle 15.12.2024 |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |