Dynasty tietopalvelu
Laukaan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Lupa- ja valvontalautakunta
Pöytäkirja 27.08.2025/Pykälä 98



Kokousasian teksti

 

Ympäristölupa, Peab Industri Oy, maankaatopaikka, Lamminmäki 410-406-8-212

 

Lupa- ja valvontalautakunta 27.08.2025 § 98  

300/11.01.00.00/2025  

 

Päätösehdotus Lautakunta päättää myöntää ympäristöluvan Peab Industri Oy:lle kiinteistölle Lamminmäki 410-406-8-212 sijoittuvalle maankaatopaikkatoiminnalle, liitteen mukaisesti.

 

Päätös Ympäristötoimenjohtajan esitys hyväksyttiin.

Ympäristönsuojelusihteeri Pälvi Pöyhönen saapui kokoukseen klo 13.53 ja oli paikalla asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan.

   

 

Selostus Peab Industri Oy on toimittanut Laukaan ympäristönsuojeluviranomaiselle maankaatopaikkaa koskevan ympäristölupahakemuksen. Toiminta sijoittuu Laukaan kunnan Leppäveden kylään kiinteistölle Lamminmäki 410-406-8-212, jolle Laukaan lupalautakunta on myöntänyt maa-aines- ja ympäristöluvan kiviaineksen louhinnalle ja murskaukselle 19.2.2020 §14. Osa ottoalueesta, jolta kiviaines on jo louhittu, otetaan maankaatopaikan käyttöön. Maankaatopaikan sijainnin osalta on haettu erilllisellä hakemuksella poikkeusta em. yhteisluvan maisemointia koskevasta lupamääräyksestä 26. Läjitysalueen maisemointi on kuvattu maankaatopaikkatoimintaa koskevassa ympäristölupahakemuksessa.

 

 Toiminta ei sijoitu pohjavesilalueelle. Lupaa on haettu toistaiseksi voimassaolevana.

 

 Esityslistan ohessa:

-

Lupahakemus

-

Muistutus ja kannanotto, 2 kpl (************************************************************************)

-

Terveydensuojeluviranomaisen lausunto 26.6.2025

-

Hakijan vastine 4.8.2025

 

 

Esittelijä Ympäristötoimenjohtaja Miia Valkonen

 

Valmistelija Ympäristönsuojelusihteeri Pälvi Pöyhönen, p. 0400 569 811