RSS-linkki
Kokousasiat:https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 10.03.2026/Pykälä 31
Teknisen palvelualueen vuoden 2025 tilinpäätös ja toimintakertomus
Tekninen lautakunta 10.03.2026 § 31
23/02.02.02/2026
Päätösehdotus Tekninen lautakunta merkitsee tietoonsa saatetuksi liitteen mukaisen teknisen palvelualueen toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen vuodelta 2025 ja esittää ne edelleen kunnanhallituksen ja valtuuston hyväksyttäviksi.
Päätös Teknisen johtajan päätösehdotus hyväksyttiin.
Selostus Teknisen lautakunnan on annettava vuosittain kertomus toiminnastaan kunnanhallitukselle, joka esittää sen edelleen valtuuston hyväksyttäväksi yhdessä tilinpäätöstietojen kanssa.
Teknisen lautakunnan toimintakertomus on laadittu palvelualuejohtajan ja tulosyksiköiden esihenkilöiden ja muiden keskeisten henkilöiden antamien toiminta- ja taloustietojen perusteella, pyrkien osoittamaan, miten asetetut talousarvion tavoitteet on saavutettu ja kuinka talousarvio on toteutunut.
Laukaan kunnanvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 9.12.2024 § 53 vuodelle 2025 talousarvion. Talousarviossa sitovia eriä ovat tulosyksikköjen määrärahojen toimintatulojen ja toimintamenojen erotus eli toimintakate.
Taulukossa on esitetty teknisen palvelualueen vuoden 2025 talousarvion toteutunut toimintakate tulosyksiköittäin.
Tulosyksikkö | TA 2025 | Toteuma 1-12/2025 | Poikkeama | % |
Tekniikan hallinto | -1.021.860 | -1.068.441 | 46.581 | 4,6 % |
Yhdyskuntatekniset palvelut | -1.957.350 | -1.962.020 | 4.670 | 0,2 % |
Tilapalvelut | 9.657.130 | 10.210.039 | 552.909 | 5,7 % |
Ruoka- ja puhtauspalvelut | 289.860 | 564.289 | 274,429 | 94,7 % |
Ympäristövalvonta | -931.590 | -759.231 | -172.359 | 18,5 % |
Tekninen palvelualue yhteensä | 6.036.190 | 6.984.636 | 948.446 | 15,7 % |
Tekninen lautakunta hyväksyi kokouksessaan 14.1.2025 § 5 palvelualueen käyttötalouden käyttösuunnitelman vuodelle 2025. Teknisen palvelualueen talousarvioon tehtiin muutoksia, jotka valtuusto hyväksyi 8.12.2025 § 81. Tilapalveluiden kustannuspaikalle esitettiin lisättävän varaus Hirviareenaa koskevien alkuvuodesta kertyneiden luottotappioiden osuudelle 200.000 euroa. Lisäksi talousarviomuutoksena esitettiin 26.000 euron menojen lisäämistä asunto-osakkeen myyntitappion kirjaamista varten.
Teknisellä palvelualueella oli alkuperäisessä talousarviossa investointeihin varattu 6.659.177 euroa. Talousarviomuutosten jälkeen investointeihin jäi 3.629.177 euroa teknisen palvelualueen osalta. Investoinnint, jotka jäivät ohjelmaan, saatiin toteutettua muutetun talousarvoin puitteissa.
Esittelijä Tekninen johtaja Janne Laiho
Valmistelija Tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247,
vs. Tilapalvelupäällikkö Anu Tammenoksa, puh. 040 6630 285, Yhdyskuntatekniikan päällikkö Jan Viilos, puh. 040 583 5320,
Ruoka- ja puhtauspalvelupäällikkö Elisa Pollari, puh. 040 6238 187
hallintosihteeri Hanna Harjula, puh. 0400 890 378.