RSS-linkki
Kokousasiat:https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 10.08.2026/Asianro 178
Valitusluvan hakeminen kuntien yhteisessä varhaiskasvatusmaksuihin liittyvässä hallintoriita-asiassa, Hämeenlinnan hallinto-oikeus, päätös nro 1578/2026
Kunnanhallitus 10.08.2026
413/03.05.00.02/2024
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää, että Laukaan kunta hakee yhdessä muiden selostuksessa mainittujen ja valitukseen osallistuvien kuntien kanssa valituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätökseen numero 1578/2026 sekä valtuuttaa Jyväskylän kaupungin sivistyspalveluiden toimialajohtajan jättämään valituslupahakemuksen ja valituksen myös Laukaan puolesta.
Päätös
Selostus Laukaan kunnan vuoden 2025 tilinpäätökseen sisältyy noin 0,1 miljoonaa euroa toimintatuloja, jotka on laskutettu Keski-Suomen hyvinvointialueelta perustuen Laukaaseen sijoitettujen lasten varhaiskasvatuspalveluiden tuottamiseen. Hyvinvointialue on kiistänyt olevansa vastuussa kyseisistä kustannuksista.
Laukaan kunta on yhdessä Jyväskylän kaupungin, Hankasalmen kunnan, Joutsan kunnan, Jämsän kaupungin, Keuruun kaupungin, Muuramen kunnan, Saarijärven kaupungin, Virtain kaupungin, Viitasaaren kaupungin ja Äänekosken kaupungin kanssa vaatinut Hämeenlinnan hallinto-oikeutta vahvistamaan, että Keski-Suomen hyvinvointialue on velvollinen maksamaan tekemillään päätöksillä avohuollon tukitoimena tai sijaishuoltoon sijoitettujen tai jälkihuollossa olevien lasten varhaiskasvatuksen palveluista ja tukitoimista kunnille ajalla 1.1.-31.12.2023 aiheutuneet kustannukset. Kuntien näkemyksen mukaan Keski-Suomen hyvinvointialue on velvoitettava korvaamaan hakijakunnille kustannukset täysimääräisesti.
Hämeenlinnan hallinto-oikeus on päätöksellään 30.6.2026 1578/2026 hylännyt kuntien hakemuksen. Hallinto-oikeuden päätös liitteenä. Hallinto-oikeuden päätökseen on mahdollista hakea muutosta valittamalla Korkeimmasta hallinto-oikeudesta, mikäli Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Hallinto-oikeus perustelee ratkaisuaan sillä, ettei varhaiskasvatus ole hyvinvointialueen järjestämisvastuulla oleva palvelu eikä se sitä ole myöskään sopimukseen perustuen tai muutoin ottanut vastatakseen. Näin ollen hallinto-oikeuden mielestä vuoden 2023 loppuun asti voimassaollut lastensuojelulain 16 b §:n 1. momentti, jonka mukaan lapsen sijoituspaikan sijaintikunta on oikeutettu perimään sijoittajahyvinvointialueelta järjestetyistä palveluista ja tukitoimista aiheutuneet kustannukset, ei tule tässä asiassa sovellettavaksi.
Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös jättää edelleen tulkinnanvaraa laintulkinnassa (miksi vuonna 2023 voimassaollut lainkirjaus ei tule sovellettavaksi?) ja siksi korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun hakeminen kiistaan on perusteltua.
Valituslupa korkeimpaan hallinto-oikeuteen maksaa 610 euroa ja hakemukseen osallistuvat kunnat vastaavat siitä yhteisvastuullisesti. Jyväskylän kaupunki valmistelee valituslupahakemuksen ja valituksen virkatöinä eikä siitä laskuteta osallistuvia kuntia. Laukaan kunnan on täten myös taloudellisesti perusteltua jatkaa asiasta valittamista, siilä valittamisesta aiheutuvat kustannukset suhteessa haettavan päätöksen taloudellisiin vaikutuksiin ovat pienet.
Laukaan kunnan hallintosäännön 27 §:n 6. mom. 12 kohdan mukaan kunnanhallitus päättää valituksen tai kanteen nostamisesta kuntaa koskevassa riita-asiassa.
Valitusluvan hakemisen aikataulun (30 vrk päätöksen tiedoksisaannista) ja asian valmistelun vaatiman aikataulun vuoksi vs. kunnanjohtaja on 6.7.2026 kunnanhallitusta asiasta informoituaan ilmoittanut Jyväskylän kaupungin valmistelijoille, että Laukaan kunta on edelleen mukana yhteisessä valitusluvan hakemisessa ja valitusluvan saatuaan varsinaisessa valituksessa. Jyväskylän kaupunki on lupautunut valmistelemaan valituslupahakemuksen ja valituksen kaikkien kuntien puolesta. Näin ollen mikäli kunnanhallitus päätösehdotuksen vastaisesti haluaa pidättäytyä valitusluvan hakemisesta ja valittamisesta, valituslupa- ja valitusasiasta vetäytymisestä tulee ilmoittaa viipymättä Jyväskylän kaupungille sekä Korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen
Valmistelija Konsernipalvelujohtaja Maarit Kaija, puh. +358 403518605
Jakelu / toimenpiteet Jyväskylän kaupunki/lakiasiainjohtaja Anna Vuorela