Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 09.05.2023/Pykälä 60



 

Sivistyslautakunnan edustajan nimeäminen monialaiseen hyvinvointityöryhmään

 

Sivistyslautakunta 09.05.2023 § 60  

342/00.01.01.04/2023  

 

 

 Valmistelija: talous- ja hallintosihteeri Tarja Houni p. 040 571 7767

 

 Kuntalain mukaan kunnan tehtävänä on edistää asukkaidensa hyvinvointia ja terveyttä. Terveydenhuoltolaki velvoittaa kuntia raportoimaan valtuustolle vuosittain väestöryhmittäin kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä niitä edistävistä toimenpiteistä. Lisäksi valtuustolle laaditaan kerran valtuustokaudessa laajempi hyvinvointikertomus, mikä on kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen suunnittelun, seurannan, arvioinnin ja raportoinnin työväline. Hyvinvointikertomuksen pohjalta laaditaan hyvinvointisuunnitelma, jossa asetetaan paikallisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin perustuvat hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen painopisteet ja niihin liittyvät toimenpiteet.

 

Hyvinvointityön lakisääteisistä tehtävistä vastaa poikkihallinnollinen kunnan hyvinvointityöryhmä, jonka tarkoituksena on ohjata kunnan hallinnonalat ylittävää hyvinvointityötä. Hyvinvointityöryhmän jäsenet vastaavat osaltaan terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen tavoitteiden asettamisesta, kehittämisestä ja arvioinnista. Hyvinvointialueiden aloittaessaan toimintansa 1.1.2023 hyvinvointityön hallinnointi on siirtynyt Laukaan kunnassa perusturvapalveluilta sivistyspalveluille. Tämän myötä on päivitettävä hyvinvointityöryhmän kokoonpanoa.

 

Kunnanjohtaja on 28.4.2023 § 18 tekemällään päätöksellä nimennyt henkilöt monialaiseen hyvinvointityöryhmään vuosille 2023-2024. Päätöksessä todetaan, että nuorisovaltuusto, sivistyslautakunta ja Keski-Suomen hyvinvointialue voivat nimetä kukin yhden edustajan työryhmään.

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Jussi Silpola

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta nimeää keskuudestaan edustajan hyvinvointityöryhmään toimikaudeksi 2023-2024.

 

Päätös Sivistyslautakunta päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan lautakunnan kokoukseen.