Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.06.2023/Pykälä 166


 

Työterveyshuollon palvelujen kilpailutus

 

Kunnanhallitus 12.06.2023 § 166  

505/02.08.00.01/2023  

 

 

 valmistelija: talous- ja henkilöstöjohtaja Eero Raittila, puh. 040 663 7306

 

 Työterveyshuollon palvelut on kilpailutettu viimeksi vuonna 2017 ja kilpailutuksen voittanut Pihlajalinna on tuottanut Laukaan kunnan työterveyspalvelut vuodesta 2018 alkaen. Sopimus oli ensimmäiset kaksi vuotta määräaikainen ja vuodesta 2020 alkaen toistaiseksi voimassa oleva kuuden kuukauden irtisanomisajalla.

 

 Helmikuussa 2023 Pihlajalinna ilmoitti lopettavansa Laukaan toimipisteen. Laukaan kunnan palvelut siirtyivät täysin Jyväskylään. Tilanne aiheutti sopimusrikkomuksen, johon perustuen palvelu on irtisanottavissa normaalia irtisanomisaikaa lyhyemmällä irtisanomisajalla.

 

 Henkilöstö on pääosin ollut tyytyväinen Pihlajalinnan palvelujen laatuun. Lääkäriaikojen saatavuudessa on kuitenkin ollut jonkin verran haasteita ja Laukaan toimipisteen lopettaminen on aiheuttanut haasteita, kun osalla henkilöstöstä ei ole autoa käytettävissä, jotta he pääsisivät vastaanotolle Jyväskylään.

 

 Pihlajalinnan sopimusrikkomuksesta johtuen henkilöstöhallinto on käynnistänyt työterveyshuollon kilpailutuksen esiselvityksen. Tilanteeseen sopivia hankintamenettelyjä arvioidaan olevan kaksi; kunnan oma erillinen kilpailutus tai palvelun kilpailuttaminen käyttämällä Hanselin dynaamista hankintajärjestelmää (DPS).

 

 Molemmissa menettelyissä kunta voi itse määritellä halutun palvelun sisällön ja kilpailutuksessa huomioon otettavat hinta- ja laatukriteerit. Hanselin dynaamisessa järjestelmässä erona on se, että Hansel on valmiiksi määritellyt tiettyjä sopimusehtoja, jotka auttavat tukemaan asiakkaan työterveyden vaatimuksia mahdollisimman hyvin. Hansel on myös asettanut enimmäishintoja, joita toimittajat eivät voi ylittää, huolehtii hinnankorotusten käsittelyn ja alihankkijamuutokset sekä muuta sopimuksen valvontaa. Dynaamisessa järjestelmässä  on käytettävissä valmiit mallipohjat sekä kilpailutuksen toteutukseen että sopimuksen tuloksellisuuden seurantaan. Hanselin järjestelmässä on mukana kahdeksan toimittajaa, joiden joukosta palveluntuottaja niin sanotussa minikilpailutuksessa valikoituu. Toimittajien joukossa on tunnettuja terveyspalveluyrityksiä kuten Mehiläinen, Pihlajalinna ja Terveystalo.

 

 DPS:n käytöstä Hansel veloittaa 1 % vuotuisesta arvonlisäverottomasta kokonaislaskutuksesta. Laukaan kunnan kohdalla työterveyshuollon ennakoitu vuosikustannus on noin 300.000-400.000 euroa eli Hanselin vuosimaksu olisi arvion mukaan noin 3.000-4.000 euroa.

 

 Henkilöstöhallinnon esiselvitykseen perustuen Hanselin DPS:n käytöstä arvioidaan olevan hyötyä kunnalle sekä kilpailutuksen toteutuksessa että sopimuksen aikaisessa seurannassa. Kunnan hankintapäällikön ollessa virkavapaalla ainakin 30.9. asti olisi perusteltua käyttää DPS:ää keventämään hankintaprosessia sekä varmistamaan prosessin oikeellisuus ja perussopimusehtojen tarkoituksenmukaisuus. Hanselin hinnoitteluun sisältyy neuvonta hankintaprosessin suorittamisessa.

 

 Henkilöstöhallinnon tavoitteena on käydä markkinavuoropuhelu elo-syyskuun aikana, tarjouskilpailu syys-lokakuun aikana ja tuoda hankintapäätös kunnanhallituksen hyväksyttäväksi loka-marraskuun aikana 2023. Uusi sopimus alkaisi alkuvuodesta 2024. Hankinnassa tavoitellaan laadukkaan palvelutason säilyttämistä, mutta samalla haetaan kustannussäästöjä nykyisiin työterveyshuollon kustannuksiin verrattuna.

Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että Laukaan kunta liittyy Hanselin työterveyshuollon dynaamiseen hankintajärjestelmään ja kilpailuttaa työterveyspalvelut DPS:n sisällä.

 

Päätös Kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.