Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.06.2023/Pykälä 167



 

Konsernihallinnon käyttösuunnitelman hyväksyminen

 

Kunnanhallitus 16.01.2023 § 21 

 

 

 

 Valmistelija: talous- ja henkilöstöjohtaja Eero Raittila, puh. 040

 663 7306, taloussuunnittelupäällikkö Anne Toikka, puh. 050 315 3307

 

Laukaan kunnan hallintosäännön 59 §:n mukaan valtuusto

hyväksyy talousarviossa toimielimelle toiminnalliset ja taloudelliset

tavoitteet. Kunnanhallitus ja lautakunta hyväksyvät talousarvioon

perustuvat käyttösuunnitelmat.

 

Valtuusto on hyväksynyt vuoden 2023 talousarvion

kokouksessaan 5.12.2022 § 52. Kunnanhallituksen tulee

palvelualueellaan hyväksyä vuoden 2023 käyttösuunnitelma.

 

Talousarvion yleisperustelujen mukaan käyttösuunnitelmat

vahvistetaan talousarvioon perustuen tulospaikkatasolla tulo- ja menolajeittain.

 

Vuoden 2023 talousarviossa konsernihallinnon valtuuston nähden

sitovat toimintakatteet ovat (1.000 euroa):

 

Hallintopalvelut -1.080,1

Talous- ja henkilöstöpalvelut -2.728,2

Elinkeinopalvelut -1.940,4

 

Muita valtuuston nähden sitovia eriä ovat talousarviokirjan sivulla

66-68 olevat toiminnalliset tavoitteet.

 

Liitteenä on talousarvioon perustuva tulospaikkakohtainen

käyttösuunnitelma. Vuoden 2023 käyttö- ja toimintasuunnitelmaa esitellään tarkemmin kokouksessa.

 

Esittelijä vs. kunnanjohtaja, talous- ja henkilöstöjohtaja Eero Raittila

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy konsernihallinnon käyttösuunnitelman vuodelle 2023.

 

Päätös Vs. kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.

 

 

 

Kunnanhallitus 12.06.2023 § 167  

53/02.02.00.01/2023  

 

 

 valmistelija: talous- ja henkilöstöjohtaja Eero Raittila, puh. 040 663 7306

 

 Valtuusto hyväksyi 6.6.2023 § 20 talousarviomuutoksia, joiden yhteydessä se päätti sopeuttamistoimistavoitteista vuoden 2023 talousarvioon. Lautakuntien ja kunnanhallituksen tulee kohdentaa sopeutus palvelualueellaan käyttösuunnitelmapäätöksellä. Valtuuston päätöksen mukaisesti konsernihallinnon tulee sopeuttaa taloutta 40.000 eurolla.

 

 Sopeutus toteutetaan vähentämällä palvelujen ostoja ja aineiden, tavaroiden ja tarvikkeiden hankintaa 20.000 eurolla elinkeinopalveluiden (8.000 €), hallinnon ja viestinnän (4.000 €) sekä tietohallinnon (8.000 €) tulospaikoilla. Lisäksi maankäytön tulospaikalla pystytään saavuttamaan 20.000 euroa talousarviota korkeammat maanvuokratulot.

 

 Käyttösuunnitelma hyväksytään tulospaikkatasolla tulo- ja kululajeittain. Sopeutuksen toteutusta esitellään kunnanhallitukselle tarkemmin kokouksessa.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä käyttösuunnitelman muutokset esitetyn ja liitteen mukaisesti.

 

Päätös Kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.